Pekka Saravo

En jaksa olla hirveän huolissani Saravon pelistä. Viime kaudella finaalit olivat ensimmäiset pelit, jossa Peksillä alkoi olla haasteita nopeimpien laitureiden kanssa.

Nyt kun vain herkistellään ja pelataan, niin liike terävöityy pari napsua. Roolitus on kuitenkin mielenkiintoinen asia, koska puolustavaan ruutuun on nyt paljon vaihtoehtoja. Ehkä 7. pakki ja alivoimat?

8 tykkäystä

Täytyy tunnustaa, että minä vähän olen huolissani. Kyllä Peksi tällä kaudella on yhä enemmän näkynyt siinä takavyöotteessa kiinni ja toisen jalan varassa hitaasti liukumassa jäähyaitioon. Siellä on muutama vikkelä kaveri jopa runkosarjan kymmenennessä joukkueessa.

Tapparalla on onneksi tällä hetkellä sen verran laaja pakkirosteri et ei tarvi Pekkaa liikaa peluuttaa.

1 tykkäys

Pekka pelaa. Pekka on ennenkin pelannut murtuneilla ruumiinjäsenillä.

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Mansesterin Tappara-aiheiset kannustusbiisit

Olikos tänäänkään Saravon päivä?

Ei tosiaan ollu, pari hyvää purkuu alivoimal.

Tätä se aivan hirvittävä sisääntulobiisikin tiesi!

P.S. Holopaisen tuotanto takaisin sisääntuloon.

1 tykkäys

Kyllä valitettavasti Pekan aika on ohi!
Joka tilanteessa myöhässä!

4 tykkäystä

Peksin ja sen tsunami renkutuksen aika on ohi.

1 tykkäys

Kyllä, hävetti Peksin puolesta 3 erässä ja jatkoajalla. Nopeus ei enään riitä ja jatkoajan ylivoimahyökkäyksen ratkaisu ei vakuuttanut. Tsunami pelaajien sisääntulobiisinä on vähän kulunutta dädää.

2 tykkäystä

Saravolla ei pitäisi olla enään mitään asiaa tänä keväänä kentällä vaikka olisi kuinka seuraikoni.

9 tykkäystä

Kyllä aika taitaa olla ajanu Peksin ohi.

Mode-edit: Yli 700 peliä Tapparassa on kuitenkin sen verran arvostettava saavutus, että ansaisee ison alkukirjaimen (lempi)nimeensä.

2 tykkäystä

Eiköhän seuraavassa pelissä Saravo (valitettavasti) popsi poppareita vuorostaan.
Laittaisin puolustajat näin:
Elorinne-Kemmu
Salonen-Rantakari
Bonsaksen-Parlett
Rouhiainen

Sammalkangas pelasi mielestäni ok, mutta tiputettiin tokassa erässä pelaavasta kokoonpanosta, joten ei kai sit kokeilla Sammalkangasta, jos ei kerra luottoa ja vastuuta ole tiedossa. Erikoistilanteita tulee nyt nii vähä, että alivoima ei voi olla perustelu roikuttaa Saravoa kokoonpanossa. Valitettavasti Tapparan heikoin lenkki ja vastus tietää.

Tosin kohtuutonta ketää osoitella, ei Parlett oo paljoa parempi ollut - saati kukaan muukaan. Toisaalta myös eilisen jälkeen hassua osoitella pakkeja: nolla tehtyä, ei oo pakeista kii tää.

Uskon, että Bonsa palaa, mutta en usko Peksin huilaavan. Ehkä pitäis kyllä…

Koko kolmas erä itselläni tuotti huolta aina, kun Jasu & Nurmi & Saravo ehti yht’aikaa kentälle. Joka kerta tuntu, että tässä ei hyvä helise. Röymark menee osittain hukkaan, ku ei oo nopeita kavereita. Röymark menis kyl, mutta Nurmi ei ehdi nyt yhtää tilanteisii mukaa ja Jasusta ei oo rakentamaan peliä. Ja Saravo tarttee omista koko viisikon sentin päähän, että ehtii mukaan tilanteisiin.

Saravon luistelu ei nyt vaa millään riitä tällä hetkellä. Se on fakta.

3 tykkäystä

Joo, ei nyt millään pahalla seuraikonia kohtaan, mutta paikka pitäisi loppukevään olla katsomossa. Jos pelejä halutaan voittaa. Tai sitten reenijumin pitäisi sulaa helkkarin nopeasti.

1 tykkäys

Onkohan nyt varmaa ettei Saravolla oo jotakin loukkia päällä? Jotenkin ei oo oma ittensä.

Olihan se vielä suuremman Ikonin, Jutilankin uran loppu aikamoista Via Dolorosaa.
Tää on kuin parisuhde: joskus on vaan kaikille parempi lyödä STOPPI ja lopettaa.

Koska yhteisö on vahva ja tietää vastaukset kaikkiin kysymyksiin.

Kuuluuko Saravo pelaavaan kokoonpanoon?

  • Kyllä
  • Ei
  • En osaa sanoa

0 voters