Pekka Saravo

Pexillä oli tänään grillibileet… jutista ei kyllä ollut havaintoa.

2 tykkäystä

Mielenkiintoista.
Tänään Tapparan toimistolla käydessä, seinällä roikkui Saravon Peksin paita.
En sen tarkemmin paitaa katsellut, kun siihen ei olisi kuitenkaan ollut pelimerkkejä.
Oletin että oli sama paita, mutta ilmeisesti sitten ei ollutkaan?

1 tykkäys

Jaa-a. Minä en osaa tähän asiaan vastata varmuudella. Lainasin tosiaan vain toisen kirjoittajan viestin Jatkoajasta. @Eeyore ei tunnu tällä palstalla juurikaan vierailevan enää. Viimeksi nähty syksyllä 2016.

1 tykkäys

Nostetaan Peksiä, kun vielä on ajankohtaista.

Mitä eroa on Pekka Saravolla ja Usain Boltilla?
Saravo lopetti mestarina.

29 tykkäystä

Lisäksi Peksi ei teeskennellyt loukkaantuvansa uran viimeisessä rutistuksessa.

12 tykkäystä

Ja vieläpä TUPLAmestarina! :wink:

2 tykkäystä

Nyt on mahdollisuus tehdä ehdotuksia Peksin kiekkouran jälkeiseksi työksi. Samassa yhteydessä kerrottiin myös että 16.9. olisi jonkinlaista juhlapeliä tarjolla Hakametsässä.

Adecco: Pekalle Töitä

1 tykkäys

No tuo selventääkin miksi 16.9. D-päädyn liput maksavat juurikin kuusi (6) euroa.

3 tykkäystä

Kävin laittamassa ehdotuksen “Jumala”, saa nähdä koska huomaavat, että Pekkahan onkin jo.

3 tykkäystä
3 tykkäystä

Miettikää, jos oikeasti kaikkialla olisi vain Saravoja. :laughing:

4 tykkäystä

Ennen tämän lukemista kävin laittamassa “Puolustusvoimien ylipäällikkö”. Pahoittelut, että aliarvioin Peksin.

8 tykkäystä

Mä laitoin paremmaksi, ja ehdotin “Patrik Laine”.

2 tykkäystä

Minä pistin, että Helkamalle töihin, kun sieltä puuttuu kuulemma pakki.

Parempaa pakkia ei ole, kuin Saravon Peksi eli CV olisi ihan kunnossa virkaan. Kokemusta löytyy.

16 tykkäystä

Pidän tästä.

3 tykkäystä

Täältä on lähtenyt ehdotukset lastentarhanhoitaja sekä täysipäiväinen Kiekkojumala.

Onko kellään tietoa tuon 16.9. ohjelmasta? Palkitaanko Peksi jotenkin?

8 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Tulisiko Saravo #6 jäädyttää?

Pekka Saravon paluu- Tapparalla vastassa KooKoo!
Tapparan viesti alla:

Tappara-KooKoo lauantaina!
Pekka Saravo on lopettanut ammattilaisuran jääkiekon parissa ja on päättänyt hakeutua työelämään uusien haasteiden pariin. Adecco on mukana suunnittelemassa Pekan jääkiekon jälkeistä työuraa sekä kartoittamassa Pekan taitoja ja sitä, millaisissa työtehtävissä hän voisi niitä parhaiten hyödyntää.

Saravon Pekan jääkiekkouran kunniaksi järjestetään 16.9.2017 juhlaottelu Hakametsän jäähallissa Tampereella. Adecco, Saravo ja Tappara ovat yhdessä järjestämässä tätä ikimuistoista ottelua. Palkkaisitko sinä entisen ammattiurheilijan?

Lisätietoja asiasta osoitteessa www.adecco.fi/pekalletoita sekä Adecco Finlandin Facebook-sivuilta, Twitteristä ja Instagramista.

Entä oletko sinä vailla töitä? Käy katsomassa Adeccon kotisivuilta avoimet työpaikat, onko siellä jotain sinulle sopivaa tai tule juttelemaan Adeccon kanssa 16.9. Hakametsän jäähallissa. Meidät löydät hallin käytäviltä ennen peliä sekä erätauoilla.

Ja D-päädyn liput tässä pelissä vain Saravo (6) euroa!

2 tykkäystä

Velluhan tarjos heti uutta työpaikkaa:

45 tykkäystä