Pelaajahaaveilut 2018-19

Enlund: Joo, eilen muokattu tuo seura Tapparaksi. Aiemmin Kunlun Red Star. Itselle tuo Wikipedia käyttäjätunnus ei kerro mitään. Kirjauduin omilla tunnareilla ja tsekkasin muokkaushistorian. Käyttäjätunnus Jonas Enlund se ei ollut :grinning: Tai Mikki Leinonen.:rofl:

Mahtaiskohan pelaajan paperit palautua viimeeks edustamalle suomalaiselle seuralle? Enlund lähti Tapparasta ja sopimuksen nyt loputtua on Tapparalla paperit.

Näkyykö ne jossain? Ja kuka niiden perusteella jaksaa Wikiä päivittää?

Juu Helsingissähän tuo Enska asustaa. Tänään viimeksi tuli vastaan kun koiran kanssa olin lenkillä. Ei vaan kehtaa kysellä ensi kauden asioista. Eikös Enska lähtenyt Tapparasta HIFK:hon, muttei yhtään pelliä ehtinyt pelata, kun teki KHL sopimuksen, vai muistanko ihan väärin…

1 tykkäys

Oli lähinnä veikkaus, kun on siirtynyt Helsingin suunnalle toisin kuin esmes Lehterä.

Tää Enlund olis ihan looginen värväys Tapparalta. Keskikaista on kunnossa, mutta potentiaalisia maalintekijöitä kaivataan.

Tulisin kyllä hyvälle tuulelle.

7 tykkäystä

Ainakin siirto merkattiin suoraan Tapparasta Sibiriin, ei HIFK:ta välissä, enkä muista että näin olisi ollut. No, olisi hieno haku ja äkkiäkös sieltä tänne Manseen muuttaa.

2 tykkäystä

En kyllä usko, että IFK:lla budjetti Enskaan riittää, siis tällä kaudella.

Kun kysyit niin:
Liiton sivuilta
Kohta 4.7 : Pelaajan edustusoikeus palaa aina määräaikaisen ulkomaan siirron jälkeen siihen seuraan jossa oli edustusoikeus ennen siirtymistä ulkomaille.

Seurasiirrot 2017-18
Tuolla on Enlund ja rajoitusaika 30.4.2018.
Liiton sivut siirroista

Kuka sitten niitten perusteella jaksaa Wikiä päivittää, sitä en tiedä.

Ohi aiheen…olikos meillä sopivampaa ketjua?

Miksi ei riittäisi? Jos oletetaan että pelaajabudjetti pysyy samana, ja varsinkin kun IFK ylitti viime kauden budjetoidun katsojatavoitteen, niin pelimerkkejä on varmasti takataskussa, mikäli Tobbari haluaa lähteä ostoksille. Rosterista lähti Carlsson, Sopanen, Malinen ja Haataja jotka kaikki olivat hyvin palkattuja, osa ylipalkattuja. Lisäksi Heiskasesta saa täyden, ja Lankisesta lähes täyden Änäri-Rahan, niin kyllä sieltä kassasta löytyy rahaa mitä käyttää jos tarve näin vaatii

Ei saa vielä. Vasta vuoden kuluttua.
Kassa riittää silti.

Aiheeseen liittyen. En usko enää Tapparan hankkivan sentteriä. 1-2 laituria, puolustaja mikäli Mikkola lähtee ja maalivahti. Siinä se.

1 tykkäys

No joo budjetti ehkä riittää, mutta en usko että Enlundille Ifkissa on suurempaa tarvetta, sen verran kova tuo rosteri jo on.

Ei saa vielä, mutta sen voi budjetoida koska se raha on sieltä 100 varmasti tulossa. Eri asia on että käytetäänkö sitä

Mikäli Enlund on saatavilla niin 2+1 lappu käteen, sillä liigan mittapuulla Jonas on tähti jolle kannattaa maksaa. Eihän joukkue valmis vielä ole, Suomela mitä ilmeisimmin lähtee katsomaan NHL-kortin, niin paikkaaja(t) hankitaan aivan varmasti.

2 tykkäystä

Hmmmm… Rahaa on varmasti hankintoihin. Tuliskoos joku hyökki kesällä ykskaks taas :thinking: Varmaan odotetaan mitä Savinainen/Palola akselilla talvella tapahtuu, tai ketä Tapola nyt haluaakin itselleen pelaavaan seuraavaksi vuodeksi. Se on kyllä hyvä että uutta runkoa alettu ajamaan sisään rohkeasti.

Wärn ja Enlund ;)?

1 tykkäys

Pelaajahaaveilut ja-hankinnat riippunevat siitä, onko vielä lähdössä pelaajia. Lehtosen lähtö hiukan selkeytti rahankäyttöä. Lähteekö muita? Niko Mikkola? Se vaikuttanee. Entäpä sitten muita? Näillä näkymin ei välttämättä. Uudet sopparit tuskin halvempia ovat kuin entiset. Luulen, että Mikin täytyy katsoa tuo tilanne ainakin kauden alkuun ja laskeskella kassaa. Ensi vuoden budjetti on varmaankin jo laadittu ja siinä on pysyminen. Älkäämme luulko, että tuo kovin helppoa on, koska liikkuvia osia on niin paljon ja Mikki on…no Mikki on Mikki.

Sen verran vielä, että tuo pakkikalusto taisi käydä aika kalliiksi, koska siinä taisi olla uusia sopimuksiakin nykyisille pelaajille. Luulen, en tiedä.

2 tykkäystä

Se alkais sit joukkue oleen melkein valmis ensi kauteen. Uskon että vielä tulee hyökkääjää ja pakki Mikkolan tilalle, mikäli lähtee.

Zabo - Malinen - Kuusela
XXX - JMJ - Karjalainen/Ojamäki
Rauhala - Järvinen - Karjalainen/Ojamäki
Luoto - Jasu - Moilanen
Lehtonen - Mäkinen - Levtchi

XXX/Mikkola - Mäntylä
VMV - Rantakari
Elorinne - Kemiläinen
Rautanen - Utunen

Heponiemi kiitos

Utunen ja Levchi pelaavaan kokoonpanoon vaan rohkeasti syksyksi, katotaan sitten vuoden vaihteen jälkeen tarviiko siihen hommata tilalle joku kevääksi. Näin mä ainakin toivon. :slight_smile:

2 tykkäystä