Pelaajahaaveilut 2018-19

Liikuttava yksimielisyys tuntuu palstalla vallitsevan siitä, ettei Rauhala enää ensi kaudella ole keskushyökkääjä. Samaa toki oli ilmoilla viime kesänäkin Reden hankinnan jälkeen. Viime kesänä ilmoitin Rauhalan pelaavan keskellä, ja näin kävi. Nyt en ole ihan yhtä varma, vaikka 1000000 kärpästä voikin olla väärässä. Saas nähdä sitten.

Rauhala laitaan, jos toinen sentteri vielä tulee. Muuten JMJ. Olen odottanut, että näen Järvisen pelaamassa laidassa.

Parempi ois ennen kauden alkua hommata yksi hyvä hyökkääjä. Kärki, Peltola, Repo ja Nurmi on nyt korvattu Malisella ja Moilasella…Voi olla ettei keväällä pysty tekemään näin isoja korjauksia rosteriin

2 tykkäystä

Laittaisin itsekkin mielelläni JMJ:n laitaan, mutta viime kaudellakin keskusta oli kaikkien mielestä kädetön ja mikäli JMJ olisi laidassa niin sama ongelma vain kasvaisi.

Niin eihän sitä tiedä onko Rauhalaa edes mietitty laitaan Rautakorven papereissa.

Minä sitä täällä taisin ensimmäisten joukossa spekuloida, että Rauhala voisi olla kova laidassa.

Eli Levchille tehtiin sopimus ihan vaan että hän pääsee taas pelaamaan suurimman osan kaudesta lekissä? Veikkaan että mies olis lähteny muualle pelaamaan jos näin on, mutta se nyt on oma veikkaus vaan.

Edit. Onhan tossa tosiaan Moilanenkin, mutta hänelle toivoisin varsinkin näytön paikkaa liigassa.

Zabo-MJ-Krisse
‘‘Enlund’’-JMJ-‘‘Keränen’’
Luoto-Malinen-Ojamäki
Moilanen/Rauhala-Jasu-Karjalainen
Lehtonen-Mäkinen-Levtchi

Vittasmäki-Rantakari
Mäntylä-Kemiläinen ( Uskon nousevan takaisin tasolleen)
Elorinne-Utunen
Rautanen-X

Heljanko
Bäckström

Noilla lähtisi kauteen hyvillä mielin

1 tykkäys

Kyllä se niin on että maalintekijää huutaa rosteri ja pahasti. Täytyy toivoa että Zabon kesän punttitreeni panee ranteet herkäks ja saadaan tauluille tulosta.

3 tykkäystä

Helsinkiin päin Iittalan kohdalla nähty Tapparan teipattu Nissani. Ollaankohan jotain hakemassa vai Niken mv-kassia… :thinking:

Oikeestaan on paha haaveilla kun paikat on aikas täys, niin toivon, että Zabo ja Massi nousisivat ykköskentän tasolle, epäilen kyllä vahvasti sitä, joten vaihtoehtoisesti lihoiksi ja vaikka niillä rahoilla se huipun huippu sentteri tai laituri.
Herrojen poistuminen ei kirpaisisi oikeestaan ollenkaan kun Ojamäki ja Malinen paikkais paremmin kuin hyvin ratkaisukentissä.
Kuusela on taas vuoden vanhempi ja hänelle kaivattais kaveriksi yksi todellinen ykköskenttäläinen lisää.

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Eliteprospects.com

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Huhu: Jonas Enlund Tapparaan 18-19?

Enlundille nyt oma ketjunsa →

1 tykkäys

Eric perrin olisi ehkäpä hyvä lisä joukkueeseen. Mm perrin kuusela zapo? Lisäksi hyökkäykseen tarvisi lisää maalintekovoimaa kevään pudotuspelejä ajatelle :o

Toivottavasti ei tule Tapparaan. Ekillä on tunnetusti kova hintalappu ja ikä alkaa painamaan vääjäämättä.

5 tykkäystä

Jokos tässä voi lopetella uusien pelaajien odottelun ja palata asiaan parin kuukauden päästä? Itse odotan vielä yhtä kovaa laitahyökkääjää.

Joo kyllähän tässä rahoille odottais vastinetta. Aika terävästi sanottu, mutta eiköhän jokainen kausarilainen varmaan ymmärrä mitä ajan takaa.

On kyllä kieltämättä aika terävästi sanottu. Kertoo aikalailla siitä, että ei ole helppo työmaa Tapparalla pitää fanejaan tyytyväisenä. Kuusi kautta putkeen finaalissa ja toukokuussa alkaa jo masistelu kun kokoonpano ei olekaan täysin valmis.

6 tykkäystä

Näin juuri, mutta kaikesta huolimatta kausari on taskussa myös tulevalla kaudella :slight_smile: Toivon joko omista tai ulkoota pelaajaa jonka takia myös satunnaiset katsojat saattaa eksyä hallille marraskuun tiistai pelissä.

1 tykkäys

Mun mielest yks laituri on ihan hyvä, mutta ei todellakaan ole pakollinen. Mun mielestä tuo on todella hyvä porukka pelaajia, JOS Moilanen ja kumppanit ei ole vielä valmiita liigaan, niin sitten hankitaan. Annetaan nyt jumalauta mahdollisuus heille, Utuselle niinkuin annetaan Heljangolle. Eikä hankita mitään #70 pyörimään neloseen. Katsotaan ensin mihin matka riittää näillä.