Pelaajahaaveilut 2024-25

Nyt on kyllä pakko sanoa, että en osaa sanoa juuta enkä jaata tähän. Potentiaalinen jätkä kuitenkin ja mukavan fyysinen ollut aina. Muuta ei oikein pysty näin suoriltaan sanomaan.

Vähän samoilla linjoilla. Ihan perushyvä pakki, varmasti paljon vielä ulosmitattavaakin. Kuitenkin usein mm. ylilatautunut ja jäähyherkkä kaveri. Tuskin itsekään varsinaisesti haaveilen, mutta ajattelin tämän olevan toistaiseksi paras ketju mainita tuosta insta-bongauksesta.

6 tykkäystä

Toisaalta. Peruspakeille tässä varmaan on tarvetta kun niitä on lähdössä VMV, Ekberg, Juolevi? Kovan työn eteen Tappara joutuu, että nuo saadaan jollain tasolla korvattua. Siksipä kokonaisuus on tärkein eikä suoraan 1:1 korvaaminen. Helpointa tietenkin olisi, että esim. Juoleville saataisiin jatkosoppari tehtyä.

Rafkinilla on tietynlainen läpimurtokausi alla ja sai aika paljon aikaan myös ylivoimalla. Taitaa olla aika kuuma nimi siirtomarkkinoilla. Jos ajattelee, että pakisto on ensi kaudella Brickley, Matinmikko, Leskinen, Tuulola, Jonsson, Gallet, niin tuossa on yksi paikka auki ja siihen sopisi erittäin hyvin Rafkin/Kinnunen tyylinen pakki. Ei ehkä Kemiläisen tasoista yv-pakkia ole, mutta noillakin pärjäisi.

Kinnunenhan oli myös jonkun huhun mukaan tulossa. Toivoisin Gallet huhun olevan ankka. Sitten pakisto voisi olla mallia⬇️

Leskinen-Kinnunen
Brickley-Rafkin
Tuulola-Matinmikko
Johnsson

Tuohan olisi varsin hyvä. Ja Leskinen on kyllä riittävä 1. Ylivoimapakki liigaan. Matinmikko sitten kakkoseen, ei huono sekään.

7 tykkäystä

Vähän luulen, että tuollainen pakisto on hieman liian kallis budjettiin. Brickleyllä on varmasti iso soppari, Kinnunen/Rafkin voivat pyytää myös aika paljon ja Matinmikon osalta Ässien rahat loppuivat, eli iso lappu on sielläkin. Kolmospariin on varmasti fiksumpaa ottaa vähän halvempaa kaveria (Gallet).

Mielestäni tuo olisi aika samanhintainen tämän kauden pakiston kanssa. Tuosta Kinnunen pois ja Gallet tilalle niin olisi kyllä melko köykäinen pakisto Tapparan resursseihin nähden.

Olen aina tykännyt Rafkinista. Hänellä nuoresta iästään (22v!!) huolimatta sellainen äijämäinen johtajatyypin karisma. Muistuttaa vähän Timo Jutilaa.

Hänelle itselleen olisi fiksua hakeutua Tapparaan. Täällä osataan valmentaa puolustajia, joten saattaisi timantti hioutua aika hyväksi.

13 tykkäystä

Rafkin oli tämän kevään pudotuspelisarjassa Tapparaa vastaan omaan silmään TPS puolustuksen parhaimmistoa. Vaatii kyllä varmaan muutaman pelin silmien totutella katselemaan Rafkinia Tappara nutussa, mutta jos toimistolla ollaan sitä mieltä, että vahvistaa tulevan kauden joukkuetta niin antaa tulla vaan. Haaveilen myös että Columbus jatkaisi sekoiluaan ja jostain syystä antaisi Keskisen pelata vielä täällä ainakin ensi kauden.

2 tykkäystä

Isän viimeisin twiitti on tasoa “Tappara ostanut tuomarit”. Kyllä siinä jotain on jos tuollaisen jälkeen alkaa Tapparaa seuraamaan. :wink:

5 tykkäystä

Onko siis tuore seuraaminen? Selasin itse muutamia sivuja alaspäin, enkä löytänyt. Uusimmat seuraajat näkyvät siis seuraajalistan ylimpänä.

Kalevassa ruoditaan Kärppien ensi kauden joukkuetta niin tällainen osui silmiin: Frans Viita palaa Tapparaan.

3 tykkäystä

Rafkinin ja mahdollisten muidenkin tuoreiden some-seuraajien syynä seuraamiseen voi olla se, että Tappara pelaa finaaleissa. Seuraakohan myös Pelicansia!?

Rafkinin kohdalla ei tuosta Insta asiasta oikein osaa sanoa. Vaikuttaa vähän epäilyttävältä, kun itse puhutaan Tampereen reissuista ja lyödään lisää löylyä Instassa. Voi myös olla, että kuluvasta kaudesta jäi vain hampaan koloon…

Philip McrRae alkanut seuraamaan Tapparaa. Ykkössentteri!!

11 tykkäystä

On aika tuore, löytyy aika ylhäältä.

1 tykkäys

Oli se siinä jossain parinkymmenen tuoreimman seassa.

1 tykkäys

Agentin vedätyksiä vain, veikkaan tämän Rafkin homman olevan. Aika paljon käänteitä ollut tuon tulevan pelipaikan suhteen ja viime aikoina ollut useampi huhu, jossa Tapparaan menemistä on käytetty lähinnä neuvotteluaseena.

1 tykkäys

Rafkinista sen verran, että Jatkoajassa huhuiltiin hänen pyytäneen Tps:ltä 200k€ sopparia ja Hifkin neuvotteluissa oli pyytänyt vähemmän, mutta siihen ei ollut Hifk suostunut. Tämän saa jättää ihan oman harkinnan päätettäväksi, että pitääkö kumpikaan paikansa vai ei…

Jos oitää paikkansa, niin on kaverilla aika kovat pyynnöt ainakin. Se että pystyykö sitten toteuttamaan pyynnön mukaisesti on eri asia.

Jos Rafkin nähtäisiin Tapparan paidassa, niin eiköhän noissa sopimuskeskusteluissa mentäisi pelillinen kehittyminen edellä ja siinä mitä se tulisi tuomaan pelaajalle tulevaisuudessa, eikä pelkästään € edellä.

Jasekilla kun ei sopimusta ole, niin pakko haaveillla. Hyvin luistelevana pelurina uppoaisi Riken pelikirjaan