Joo olisi pelannut Kärpissä ei muuta sanaa, omistaa myös osan Kärppiä. Sinänsä melkeen voi tuohon listaa lisätä.
Onha Jokinen itse sanonut ettei muussa seurassa Liigassa pelaa kuin Kärpissä.
1 tykkäys
Ei minusta seurauskollinen ole välttämättä pelaaja, joka vaikka pelaakin koko uransa samassa liigajoukkueessa. Jotenkin muuten se pitäisi määritellä.
Elipä kerran mies, sanotaan nyt vaikka kylmässä pohjolassa, joka oli ja eli koko ikänsä saman naisen kanssa. Kaikki pitivät häntä uskollisena ja oikein mallikkaana yhden naisen miehenä. Mutta tämä ukkohan olisi vaihtanut välittömästi muijansa, jos se vain olisi ollut mahdollista. Vaan kun ei ollut vaihtoehtoja: kaikki hameenhelmanliehuttajat olivat muuttaneet kirkolle tai vielä etemmäs, eikä ukolla ollut uskallusta eikä rahaakaan lähteä kauemmas katselemaan. Olipa kovin kiintynyt kotipirtin akkunasta avautumaan jokimaisemaankin.
Mielestäni seurauskollisuus punnitaan eri tavalla eri puolilla Suomea. Varteenotettava vaihtoehto jos löytyy kohtuullisen matkan päästä ja ok etuuksilla, niin silloin joutuu ehkä miettimään useamman kerran mitä ratkaisuja tekee.
1 tykkäys
Onhan Jokinen niin Kärppä kuin vaan olla voi. Liigassa ainoa joukkue missä pelaa. Näin uskon. Sinänsä tilannetta vielä helpottaa se, että Kärpillä on maksukykyä ja Jokisella varmasti pinkka kunnossa.
Samaan tapaan uskon esim. Barkovin pelaavan Liigassa vain Tapparassa.
3 tykkäystä
Kuinka tässä tapauksessa mieleen voi tulla pari esimerkkiä joista ei kumpikaan ollut Timo Jutila?
3 tykkäystä
"Vehanen torjui urallaan kiekkojen lisäksi muiden suomalaisten liigaseurojen lähentelytkin. Ne tosin olivat lopulta harvassa.
– Mulle tuli soitto joskus, mutta ilmoitin agentilleni heti, että en tule pelaamaan missään muualla kuin Lukossa, Vehanen paljastaa.
– En ole siis koskaan neuvotellut minkään muun liigaseuran kanssa. Kyselyjä on joskus tullut.
Petri Vehanen - Länsi-Suomi"
5 tykkäystä
Otsikko on “pelaajien seurauskollisuus”, mutta voisiko sen kääntää myös “seurojen pelaajauskollisuus”? Silloin voisi kysyä, onko sellainen kuinka tärkeää.
Yksittäinen pelaaja voi olla vain suurempi kuin toinen yksittäinen pelaaja.
Petri Kontiolan HPK-siirto ja nyt ehkä myös Joona Luodon HIFK-siirto ovat viitteitä sille jatkumolle, jonka tavallaan Ville Niemisen Lukko-siirto aloitti. Onko seuroilla (Tapparalla) varaa ottaa vanhoja pelaajia rinkiin vain sen takia, että ovat tuttuja? Ollaan pikemminkin siirrytty vaiheeseen, jossa pelaajia otetaan tarpeeseen, eikä imagoon.
Sen enempää tekemättä tästä taas yhtä Konna-ketjua, luulen edelleen, että Kontiolalla oli vuosia aikaa tehdä paluu, mutta matkustelu päättyi kujanjuoksuun ja oranssiin tiiliseinään. En osaa kääntää sitä oikein kenenkään syyksi. Osa evoluutiota.
21 tykkäystä
Uskoisin evoluution johtaneen tähän sen takia, että Liiga on menettänyt vuosi vuodelta markkina-arvoaan ja kilpailukyky pelaajista on heikentynyt selvästi. Tämä johtaa siihen, että nämä kontiolat ovat joko
- Kalliita
- Vanhoja
Varmasti seuroille kelpaisi omat pojat takaisin, mutta omat pojat haluavat takaisin liian myöhään, koska eläkekassaa on kerrytettävä ja sitä ei Suomen verotasolla ja Liigan palkkatasolla helpolla tehdä.
5 tykkäystä
Ketjun otsikko on hieman provosoiva. Ei pelaajien seurauskollisuus myytti ole. Kyllä seurauskollisuus on aidosti olemassa oleva ilmiö. Mutta kuten @Kilo edellä ansiokkaasti esittää, niin aika on ehkä hiljalleen ajanut siitä ohi. Ei kokonaan, sillä seurauskollisuutta näkyy edelleen. Mutta ei niitä uusia Kohoja tai Saravoja enää hirveästi tule. Puhumattakaan jostain Raipe Helmisistä tai Janne Ojasista. Aika on muuttunut ja laji siinä mukana. Ei jotain Ojasen tai Helmisen tasoisia pelaajia voisi enää nykyisin sitouttaa Liiga-seuraan uraansa pelaamaan. Maailmalle lähtevät mittauttamaan tasonsa parhaita vastaan ja siinä ohessa tienaavat huomattavasti enemmän.
“Maailman pienentyminen” lienee merkittävä syy, miksi seurauskollisuus on katoavaa perinnettä. Ei tämä ole vain jääkiekon tai Liigan ilmiö. Samaa ilmiötä voi havaita kaikissa palloilulajeissa halki maailman. “Oman kylän seura” ei enää ole vain oman kylän seura. Fanitutkimuksessakin tuntuu olevan vallalla käsitys, että paikallisuuden arvo faneille on vähentynyt. Ymmärrettäväähän se on:
Joukkuetta ei tarvitse kasata oman kylän puoliammattilaisista. Seuroja omistavat tahot eivät välttämättä ole edes samasta maasta kuin omistamansa seura. Pelaajien scouttaaminen ja hankkiminen ulkomailta on helpompaa kuin koskaan, kun yhteydet ovat kunnossa, videota on kaikkialla ja niin edelleen. Enää ei faniteta vain sitä oman kylän joukkuetta, vaan suosikkijoukkue voi olla toisesta kaupungista, kokonaan eri maassa pelaten (vrt. Suomen lukuisat Liverpool -fanit vaikka). Omanlainen paikallisromantiikka hieman karisee.
Urheilusta on tullut bisnestä. Kannattajat tahtovat nähdä voittavan joukkueen. Joukkueet kasataan tiettyjen taloudellisten realiteettien mukaan. Ammattilaisille pitää maksaa, mutta käytettävissä oleva kassa ei ole pohjaton. Pitää siis optimoida käytetty raha voittavaksi joukkueeksi. Miksi maksaa enemmän kotimaiselle, jos ulkomailta saa samantasoisen pelaajan samaan rooliin halvemmalla? Aika suurelle osalle kuluttajista kun lopulta riittää voittava joukkue.
Seurauskollisuudelle on edelleen paikkansa, sillä paikallisuus ei ole kokonaan poissa. Erityisesti lajiniilojen, urheiluromanttikkojen silmissä se lisäarvo on edelleen suuri. Liiga-seurojen fanit arvostavat edelleen niitä oman seuran junnuputkesta tulleita helmiä, moni vaikuttaa edelleen arvostavan kotimaisia pelimiehiä ulkomaisten arpojen sijaan. Kontiola on tällä palstalla hyvä esimerkki tästä ilmiöstä. Kova pelimies, jota Tappara-fanit kaipasivat takaisin pienen ikuisuuden, vaikka herra ei edes Tapparassa lopulta hirveän kauaa viihtynyt aikanaan. Se jonkinlainen “oma poika” leima jäi kuitenkin. Siksi näille Jukka Peltoloille on annettava jopa enemmän arvoa kuin kaukalossa nähdään. Oma poika kapteenina tuo kuitenkin lisäarvoa faneille, osalle kuluttajista ainakin.
Mutta eipä näinä päivinä tosiaan hirveästi pelaajia kannata syyllistää seurauskollisuuden puutteesta. Ei se maiseman vaihdos välttämättä pelaajasta johdu. Joukkueet vain eivät enää maksa pelkästä “oma poika” -statuksesta, jos eivät koe saavansa urheilullista vastinetta. Mikäli panos kentällä on riittävä, niin varmasti niille omille pojille paikka löytyy jatkossakin. Todennäköisesti jos kahdesta samantasoisesta pelaajasta valita pitää, niin oma poika on edelleen valinnoissa etusijalla. Mutta sen tarjottavan panoksen pitää kentälläkin riittää. Joskus vain joukkueen tarpeet ja pelaajan panos eivät enää kohtaa, yhteisestä historiasta huolimatta. Pelkkä urheiluromantiikka ei bisneksessä valitettavasti kanna kovin pitkälle, vaikka aivan ehdottomasti on osa tarinaa tänäkin päivänä.
8 tykkäystä
Ei todellakaan ole myytti, kaukalossa ollaan töissä ja valitaan paras palkka, missä hyvä kehittyä, omalla seuralla ei tarvetta yms. Siviilissä sitten ollaan aina110% esim. Tappara. Aina kotiseurassa ei vain voi pelata, vaikka sydän niin sanoisi…
Tässä on aika hyvin tiivistetty koko asia. Ajat ovat muuttuneet ja toiminta on puolin ja toisin muuttunut paljon ammattimaisemmaksi kuin ennen. Tappara oli varmasti Konnaa tavoitellut jo aikaisemmin, mutta ei vaan intressit olleet kohdanneet. Joukkue pitää nykyisin kuitenkin kasata jo hyvissä ajoin ja mielellään noudattaa myös jotain strategiaa sen tekemiseen. Ei siinä vaan voi loputtomiin odotella, että tuleeko joku pelaaja ehkä jossain vaiheessa vai ei, jollei nyt puhuta sitten jostain supernimestä ala Mikko Koivu etc. Silloinkin pitää kuitenkin olla varasuunnitelma, joka voidaan käynnistää heti jos se ensimmäinen vaihtoehto ei toteudukaan.
Monesti tällaisia tapauksia ajatellaan vain yksittäisenä tapahtumana; “No miksi ei sitä XXXX pelaajaa hankittu, kun olis meillä ny ollu varaa !”…Kun kyse on kuitenkin loppujen lopuksi koko joukkueesta ja sen dynamiikasta. Varmasti on johto käynyt jokaisen pelaajan kanssa läpi alustavasti sen, mihin rooliin hänet on hankittu ja mitä häneltä odotetaan. Tätä on sitten pyritty toteuttamaan harjoituksissa ja myös joukkue on varmasti sitoutuneempi, kun on olemassa selkeä strategia ja visio, mitä yritetään pitkällä tähtäimellä saavuttaa.
Tottakai aina kesken kaudenkin hankitaan vahvistuksia, mikäli ne katsotaan tarpeellisiksi. Mutta jos joukkue on jo ns. Valmis, niin vaikea sitä on lähteä muuttamaan vain sen takia, että nyt saataisiin ehkä yksi “omista” kotiin. Tästä toki sitten seuran legendat ja absoluuttiset huiput voidaan laskea poikkeuksina.
Alla vielä Jatkoajan mielestäni epäonnistunut artikkeli tästä Konnan tapauksesta:
Varsinkin vertaus tapaus Niemiseen on aika ontuva. Niemistä pidän kuitenkin yhtenä selkeistä Tappara-lähettiläistä maailmalla, ehkä jopa ikonista voidaan puhua. Vaikka Tapparan ja Niemisen intressit eivät viimeisellä kaudella kohdanneetkaan, olisin kyllä itse halunnut nähdä monen muun tavoin hänen lopettavan uransa Tapparassa.
Kontiola taas, vaikka onkin Tappara-taustainen, ei missään nimessä ole Tappara-legenda/ikoni millään tapaa. Häntä yritettiin saada tänne useampana vuonna, ei natsannut. Nyt juna meni ohi, thats it. Mennään eteenpäin.
3 tykkäystä
Seurauskollisuus Liigassa on hävinnyt. Sveitsin NL, joka kamppailee tasapäin SHL:n kanssa Euroopan ykkösarjasta seurauskollisuutta edelleen löytyy. Nimittäin viikonlopun Tammerfest-keskustelujen perusteella sveitsiläinen kiekkoilija on hyvin uskollinen kasvattajaseuralleen, eikä lähde helposti siirtymään NL-sarjan sisällä toiseen seuraan, vaikka tarjous olisi parempi, kuin kasvattajaseuran tarjous. Seurauskollisuutta on eritoten Sveitsin parhaimmissa kiekkoilijoissa.
Itse kyllä arvostan tuota sveitsiläistä ajattelumaailmaa ja mahtavaa kuulla että tuollainen on siellä voimissaan, varsinkin kun kyse on maasta missä valtavat seteliniput ovat kiekkoilijoille arkipäivää.
Mutta en aivan täysin osta että seurauskollisuus olisi kokonaan hävinnyt Liigasta, meilläkin pelaa useampi kaveri keitä en voisi koskaan kuvitella viilettämässä toisen Liigaseuran paidassa, ainakaan omasta tahdostaan.
1 tykkäys
Uskoisin että tuo lisää sitä seurauskollisuutta vain enemmän. Se, tienaatko 400 000€ vai 450 000€ on pienempi ero kuin se tienaatko 100 000€ vai 150 000€.
5 tykkäystä
Tuo on kyllä hyvä pointti, esim. juuri tuolla NL:ssä on varmasti usein sellaisia tilanteita että lähes kaikilla seuroilla on varaa lyödä sen verta hyvää lappua pöytään että merkittäviä eroja tarjousten taloudellisessa paremmuudessa ei synny niin kasvattajaseura/urheilulliset puitteet ja tekijät painavat vaakakupissa suhteessa enemmän pelaajilla ja agenteilla.
1 tykkäys