Virtaselle 5+PR päähän kohdistuneesta ja kurinpitoon matka vie.
Oma mielipide aiheesta. 5+PR hyväksyttävissä, taklaus osuu myös päähän vaikkei se primäärikohde olekaan. Kurinpidosta pitäisi tulla bumerangina takaisin ilman jatkoseuraamuksia.
Virtanen ei tee hirveästi mitään väärää, taklaus tulee edestä, ilman ylimääräistä vauhtia ja kohdistuu suoraan eteenpäin, eikä pumppaa laisinkaan ylös. Olkkonen kadottaa kiekon eikä havainnoi laisinkaan ympärillä tapahtuvaa peliä.
Päähän kohdistunut koska osuu MYÖS päähän, mutta ei pitäisi ikinä olla pelikiellon arvoinen. Valitettavasti ollaan viime ajat menty taas niin arvalla kurinpidossa ettei pysty tuosta nollasta pelistä olemaan varma.
Osin Olkkosen erikoisesta asennosta johtuen, taklaus ei osu suoraan runkoon vaan hieman sen etupuolelle. Koska Olkkonen on kumarassa, myös päähän.
Saapa nähdä mitä tästä arvotaan. Muistelen, että jostain saman tyyppisestä on saatu kakkuakin, mutta kriteeristöä on ruuvattu niin moneen kertaan, ettei minulla ole aavistustakaam miten tulkitaan.
Mutta ei tosiaan ole “pumppausta”, raajojen ojentelua tai kurottamista ja Virtanen tulee liukumalla tilanteeseen. Olkkonen puolestaan pelaa itselleen vaarallisesti.
Koska Pelsut lällättelivät Liigalle, niin kai ne räppäisee tästä kovimman mukaan.
Ethän sä nyt voi siniviivalla pelata kuin minä harrastelätkässä, jossa ei taklata. Joo osuu päähän, se on ikävää. Mutta tässä Pelikaani olisi toki voinut päästää kaverin vaan menemään, ettei satu mitään.
Vaikken haluaisi uskoa tämän olevan mahdollista, niin punaisilla sarvilla varustettu hännällinen punainen jantteri hiilihanko kädessään kuiskuttelee mun korvaan jotain muuta…
Sitten vakavasti; kyllähän Liiga on case-Jämsenillä ja osin case-Puhakalla (se Toivolan taklaus) vetänyt linjaa, että jos tulet pää munissa siniviivan yli ja kolisee, niin oma moka eikä pelikieltoja.
Eihän mitkään tilanteet koskaan ole 100 % identtisiä, mutta aika saman tyyppiseltä tämäkin ainakin tuon X:ssä olevan klipin perusteella näyttää. Joku voisi tietenkin argumentoida, että Olkkonen kaiveli kiekkoa takaansa niin pitkään, että Virtasella on ollut aikaa havainnoida tilanne ja olla painamatta taklausta loppuun. Saas nähdä, kuinka käy, mutta jostain syystä minulla on sellainen kutina, että kakkuhommiksi saattaisi mennä.
Tää tavallaan toimii siinä vaiheessa kun joku ajaa sun eteen kolmion takaa ja päätät olla hyödyntämättä sun vakuutusta etkä laita omaa kahdeksan vuotta vanhaa Passatia lunastukseen jarruttaen turhan voimakkaasti ettet osu siihen väärin ajavan kuskin autoon. Sen sijaan tällä argumentilla ei pitäisi olla sijaa jääkiekkokentällä eritoten jos suoritat taklauksen lähtökohtaisesti puhtaasti kuten Virtanen tässä tilanteessa.
Mielestäni tässä ei ole mitään samaa Åsten-Jämseniin verrattuna. Jämsen oli normaalissa pelitilanneasennossa, mutta suorin polvin puolustanut Åsten paikkasi virheensä kurottamalla.
Tässä puolestaan taklaajan suorite on puhdas, joskaan ei osu ihan keskelle, mutta Olkkosen oma toiminta ja peliasento hyvinkin erikoisia.
Taklaus ei osu suoraan runkoon, koska Virtanen ei taklaa siihen. Virtanen muuttaa omaa luistelukulmaansa pienellä liikkeellä hetki ennen kontaktia ja ”klippaa” pienen siivun. Kontakti tulee ensimmäisenä leukaan ja sen jälkeen Olkkosen oikeaan olkapäähän. Olkkonen ei muuta omaa luisteluasentoaan tai luistelukulmaansa ennen kontaktia.
Aivan järjetön taklaus, kun pystyisi taklaamaan suoraan vastaantulevaan kylkeen.
Kumpaan kylkeen tossa mielestäsi pystyisi taklaamaan ja miten? Olkkosen peli on tuossa täysin holtiton ja taklaus tulee ihan suoraan edestä päin. En keksi mitään keino taklata tuossa kylkeen, en vasempaan enkä oikeaan. Voisi jättää taklaamatta kokonaan, mutta se taas olisi täydellinen pyllistys lajille nimeltä jääkiekko.
Tämän kuvan jälkeen Virtanen tekee luistimilla pienen liikkeen millä siirtyy Olkkosesta katsottuna oikealle puolen. Tämä liike on se ratkaiseva tekijä miksi taklaus osuu päähän. Jos Virtanen olisi jatkanut kuvassa näkyvää linjaa eteenpäin taklaus olisi tullut Olkkosen vasemman olkapään ja rintakehän alueelle. Pää olisi myös siinä tapauksessa ollut kontaktin takana ja retkahtanut eteenpäin.
Olkkonen pelaa tilanteen todella riskialttiisti, mutta hän ei muuta omaa asentoaan niin, että se vaikuttaisi Virtasen antamaan taklaukseen.
Muuten en ole tässäkään tapauksessa niin erityisen voimakkaan mielipiteen takana, mutta pysäytyskuvat sekä hidastukset eivät kovin usein anna tilanteesta täysin rehtiä kuvaa. Kaukalossa mennään kovaa vauhtia ja kyllä tässä Olkkonen pelaa kiekollisena todella varomattomasti. Joiltakin osin pitää pystyä olettamaan, että taklaus voi tulla ja tässä kyllä kiekollisen pitää sellaiseen olla valmis. Sitten kun tulee hidastus- ja pysäytyskuvia niin on vähän liian helppoa sanoa “että muutti linjaansa vähän ennen kontaktia”. Pelitilanteessa tuo ei ollut edes sekunti. Ihminen reagoi kaikenlaisiin ärsykkeisiin ja joskus taklaaja esim. yrittää viime hetkellä ajaa ohi, jolloin tuleekin pahempaa jälkeä. Kun tapahtumat tapahtuu nopeasti niin kannattaa aina katsoa videota todellisella vauhdilla ja pohtia siitä, voiko pelaaja siinä oikeasti muuttaa ratkaisuaan.
Viimeisinä kausinaan Kuusela usein vältti taklaukset sillä, että muutti linjaansa viime hetkellä ja ajoi kokonaan ohitse ellei kohde ollut 100 % valmis. Tätä toki tuki se, että Kuusela oli jo luistimilla hidastunut versio itsestään.
Liike minkä Virtanen tekee tuon still-kuvan jälkeen on ihan normaali jonka kuka tahansa pelaaja tuossa tilanteessa tekisi. Omaa asentoa tasapainoittava ja taklausliike jolla hakee sitä kontaktia nimenomaan vastaantulevan vastustajan rintakehään. Tuosta Olkkosen pelistä johtuen osuma on myös päässä. Jos Virtanen jatkaisi ilman tuota liikettä päin Olkkosta niin väitän että jälki olisi ollut rumempaa ja myös Olkkonen olisi tullut osumaan holtittomammin.
En pidä tätä mitenkään rumana taklauksena, en pysty millään tavoin näkemään että Virtanen hakisi tuossa osumaa päähän, pikemminkin päin vastoin yrittää sen osuman kohdistaa sinne rintakehän puolelle.
Mutta kuten sanottua, päähän se myös osuu, joten 5+PR on ihan OK tuomio. Itse toivon tässä järkeä kurinpidon ratkaisuun ettei tästä laiteta pelikieltoa. Mutta koska se prosessi ei ole ihan täysin vakuuttanut linjansa kanssa tällä kaudella, niin en ylläty Mietaan tavoin jos tästä kakkua tulee.
Olen samaa mieltä, että yhdellä kuvalla ei saa koko tilanteesta totuutta. Esittämälläni kuvalla halusin tuoda esille sen, että Virtasella oli mahdollisuus taklata suoraan tekemättä tätä ylimääräistä liikettä ja toisen taklauskulman hakua.
Millä tavalla jälki olisi ollut tapahtunutta rumempaa?
Tämä toisen takalauskulman haku näyttää oman olkapään ja painopisteen kääntämiseltä taklattavan suuntaan, kuten kontaktitilanteissa tehtään. Taklaukseen ei voi mennä oma rintakehä ja naama edellä, koska silloin sattuisi juhaa leukaan.