Hyvä juttu ettet ole menossa itse, koska siellä kuulemma kaverit juottaa väkisin.
Pispalan valtatien ja Nokian motarin risteykseen, siihen parkkipaikalle missä viimeksi oli autokauppa, on tullut Wigrenin “grillivaunu”. Ellen väärin nähnyt niin sieltä saisi ainakin hampurilaisia. Onko kellään tietoa tämän vaunun aukioloajoista, mahtaako olla parhaillaan auki?
Yle Areenaan kun tuli uudestaan katsottavaksi Unelmien maa (Lykkeland) draamasarja niin samaan aiheeseen liittyvää dokumenttisarjaa haen. Eli siis aiheena “miten Norjasta tuli öljyvaltio”. Yle Teema -kanavalla pyöri tämän aiheen ympärillä viisiosainen dokumenttisarja “joitakin” vuosia sitten. Siinä siis lähdettiin liikkeelle ihan siitä, kun öljyä etsittiin 1960-luvun puolen välin jälkeen ja tuossa oli jopa pieniä agenttitarinan piirteitä, kun brittejä yritettiin pitää asian tiimoilta salassa. Olisko siinä ollut jotain alueiden vaihtojakin taustalla. Mutta en sarjaa tuolta Areenan kautta enää löytänyt. Ja aikoinaan harmittamaan etten tallentanut tuota.
Onko tämä?
Jaksojen sisältöä kun nopeasti vilkaisi niin vaikuttaisi olleen juuri tämä. Ja ajanjaksokin täsmäisi aika hyvin muistikuviin.
2 viestiä siirrettiin ketjuun: Sykemittarit, urheilu- ja älykellot
Vuosikausia ollaan kasvatettu ns. ämpäriperunoita. Nyt tänä vuonna perunoissa on outoja valkoisia pilkkuja,jotka lähtee ihan pyykäisemällä irti. Perunat näyttää ihan hyviltä muuten ja sato on komea . Kellään tietoa mitä nuo valkoiset" pilkut" on?
Jos ne on ranskanperunoita joissa on suolat valmiiksi pinnassa
Onkohan samanlaisia pilkkuja tuolla kuvassa?
http://www.energiapaju.fi/palstaviljely/perunarutto.htm
Joo,päädyin lopulta tuohon tuomioon Toi sun postaus vei lopulta eteenpäin,kiitos! Vähän itsekin sitä aattelin,mut en ollut varma,ny oon. Tarvii lopettaa perunankasvattajan unelma ja jatkaa hoitotyössä
Kysymys liittyen äidinkieleen, kumpi on oikein?
A. Tämä on nyt neljännes lyöntisi. Meni ohi, tuoko viidennes ratkaisun?
B. Tämä on nyt neljäs lyöntisi. Meni ohi, tuoko viides ratkaisun?
Tausta kysymykselle että olin pelaamassa joukon 10-12 vuotiaita kanssa, pisti pikkasen korjaan kun puhuivat kuten A. Onko sattumaa että kaikki puhuivat noin, onko kaikilla sama puhevika vai onko joku siirtänyt aapisen tolppia?
Vastaus on B. Ja nuoriso on pilalla, kuten aina tähänkin asti.
Mistä löytyy nykyään yleisurheilun kotimaiset ja ulkomaiset kärkitulokset? En ainakaan teksti-tv:stä enää löytänyt.
Tuolla ainakin kotimaiset…
Ulkomaiset.
Onko palstalla viherpeukaloita? Ranta-Tampellassa on kesä rakennettu uutta puistoa. Jokunen viikko sitten alueelle levitettiin multa ja kylvettiin nurmi. Nurmikon sijasta alueelle kasvoi kuitenkin hyvinkin nopeasti polven korkuista kasvia/pusikkoa. Muutaman viikon kasvettuaan tuo pelto sitten niitettiin ja alta paljastui nurmikkoa. Tehtiinkö tuo tarkoituksella, esimerkiksi suojaamaan nurmikkoa kesähelteiltä ja auringonpaahteelta, vai menikö maahan vahingossa väärät siemenet?
Aasialaistaustainen kitaristi joka vaikuttaa Tampereella? Oli eilen Beatles illan kokoonpanossa,tietääkö kukaan minkä niminen kaveri?
Sanoisin, että haet Louie So nimistä kitaristia. Oli mukana myös Vuonna 85 musikaalin bändissä. Oli Jack the Roosterin perustajia ja tie vaikka missä mukana.
Juuri tämä kaveri,kiitos!
Nyt kaipaisi pysäköinti vinkkiä. Kummipoikani muutti Tampereelle opiskelemaan. Hän asuu Kalevassa. Autolla hän tulee vanhempiensa luota eikä arkena liiku autolla ollenkaan. Taloyhtiöstä ei ole saatavilla parkki ruutua. J pysäköinti tunnuksestakaan ei ole apua sillä sitä ei voi hakea kun asuu Takojankadulla. Eli mistä löytyisi järkevin paikka pysäköidä auto viikoksi kerrallaan Kalevan lähettyviltä?