Onse varmaan kieliopillisesti. Mutta mä pentele soikoon näen asian niin että tuo on se meidän juttua ja silloin se pitää olla isolla jolla korostetaan sitä merkitystä.
Varsinkin kun se on meille osoitettu (eikä esim jonkun toisen joukkueen kannattajalle).
Tappara, tapparalainen, tapparalaisuus.
→
Tappara, Tapparalainen, Tapparalaisuus.
Olisi tosi helppoa ilmaista näitä kieliopillisesti oikein kirjoittamalla Tappara-perheen jäsen, Tappara-kannattaja, Tapparan tavat, Tapparan kulttuuri, Tapparan historia jne.
Tämä on vähän sama näkemys kuin mummu-rakkaallani, joka halusi kirjoittaa Joulun isolla kunnioituksesta joulua kohtaa. Kaipa jokaiselle sallitaan periaatteessa oma kirjoitustapansa, mutta ainakaan omalta osaltani en lähde kirjoittamaan tapparalaisuutta isolla.
Ehkäpä tapparalaisuuden kirjoittaminen isolla on pienempi rike kuin Tapparan kirjoittaminen pienellä.
Mistä sinä tiedät mikä meikän syntyperäinen kansalaisuus on. Se finglish mistä sain palautetta viime keväänä ei välttämättä ole sattumaa 
Tosissaan ni mite tuo olisi pitäny muotoilla. "Kerta Brickley jenkki kun on " varmaan
Ei nyt mitenkään erityisemmin @Hench tutkaimessa, mutta Repo-juttusi herätti minut. Repo ei taivu Repon, vaan onneksi sentään Revon! Ei sentään kukaan ole vielä koettanut taivuttaa: Susi - Susin.
Appellatiivien tapaan sukunimet noudattavat astevaihtelua ja muuta sanavartalon vaihtelua. Niinpä taivutetaan Harakka : Harakan, Hyyppä : Hyypän, Kettu : Ketun, Käki : Käen, Ahti : Ahdin, Repo : Revon , Susi : Suden, Rinne : Rinteen, Kauris : Kauriin.
Olet oikeassa.
Molempia kirjoitusmuotoja, Repon ja Revon, on käytetty Jatkoajan Lukko-osiossa sekä Lukon sometilit. Itse olen käyttänyt väärää muotoa, kun olen tulkinnut sitä samalla tavalla kun nykyisen pääministerimme sukunimeä.
Repo ja Orpo saavat itse päättää, kuinka haluavat nimensä taivutettavan.
Se, voivatko todella päättää, on vielä sitten eri juttu. Jos voi päättää asiasta itse, mennäänkö sitten “rikkomuksen” tapahtuessa lakitupaan. Onko kyseessä jopa herjaus tms. Eipä taida siitä olla vielä ennakkotapausta.
Tiedossa kuitenkin on, että Orpo on omalta osaltaan toivonut taivutusmuotoa Orpo - Orpon. Ilmeisesti mediat, ainakin STT, on tuohon mukautunutkin. Muuten mennään sillä, mikä on kieliopillisesti oikein. Ymmärrän kyllä Orpon toiveen, sillä orvon osahan on hiukan… anteeksi vaan, säälittävä. Mieluummin itsekin välttäisin sitä.
Sebastian Revon kannattaa sitten julkistaa toiveensa mahdollisimman laajalla jakelulla, jotta tämä toive kantautuu meidän kaikkien korviimme. Kuitenkin muistamme, ettei Sebastian Revon henkilökohtainen toive suoraan muuta suomen kielioppia. Eli hänen toiveensa on/olisi todellakin hänen omansa ja esim. ex-kiekkoilija Seppo Revon ja piispa Matti Revon osalta voimme noudattaa edelleen kielioppia aivan huoletta.
Valitsin sanani väärin, kiitokset korjauksesta. Juuri näin, että voi toivoa, miten sukunimi taivutetaan. Vähän hassua tietenkin olisi, jos joku tätä toivomusta ei noudattaisi.
No, jos Sebastianin kaveri olisi ja kaverina aikoisi pysyä, niin varmaan olisi parempi noudattaa toivetta. 
Tosin enpä tiedä, miten pikkutarkka henkilö tuo Sebastian on. Luultavasti ei paljon piittaa sinänsä jopa keinotekoisesta “ongelmasta”. Enkä edes usko, että tuo Repo on niin kiusallinen nimi kuin Orpo. Orpon ja Orvon, niissä ainakin itse havaitsen eron, joka saattaa hyvinkin omistajaansa risoa sopivassa asiayhteydessä.
Varmaankin Sebastian Repo kertoo itse oma-aloitteisesti, jos hänellä on toive nimensä taivutuksen suhteen. Itse pidän asiaa sen luonteisena, etten lähtisi sitä häneltä kärttämään vartavasten. Kieliopillinen toimiva muoto on olemassa, miksi sitä vastaan pitäisi lähteä kampeamaan ilman selvää syytä. Ei siis väkisin tehdä kärpäsestä härkästä. Toivoisin, ettei Sebastiankaan lähtisi tuolle tielle.
Edit. Niin, mitäs itse tästä jutusta nyt opin. No, että vaikka Petteri Orpon toivomuksesta hänen nimeään taivutellaan Orpo - Orpon, niin se ei siis tarkoita kaikkien po-loppuisten nimien taivutuksen muuttumista saman kaavan mukaiseksi. Siitä ei siis kannata tehdä itselleen uutta muistisääntöä suomen kieleen. Kielioppi ei siis kuitenkaan ole tältä osin käsittääkseni muuttunut. Olenpa muuten nyt aika täynnä tätä yhtä asiaa. Perhanan pitkä aika kauden alkuun… 
On miellyttävää lukea kirjoituksia, jossa saman lauseen sisällä kielioppi sen kuin vain paranee ja (henkilö) subjektitkin kirjoitetaan niin kuin ne koulussa on opetettu.Hyvä.
No pieni lapsuus pääsi ajatuskatkoksen seuraksena, mutta hyvä jatketaan eteenpäin.
Simontaipaletta
Tämän melkeinpä korjaisin muotoon Simontaivalta. Taival, samoin kuin esim. askel kuuluu sanaryhmään, jolle on erilaisia kirjoitusasuja: taival vai taipale, askel vai askele. Sinänsä on ihan sama, kumpaa käyttää, mutta yleensä taivutuksen pitäisi seurata sitä valintaa, jonka tekee: partitiivi (eli vastaus kysymykseen mitä) ei yleensä seuraa ns. sanavartaloa (taival → taipalee-) vaan sen pääte liitetään yleensä sanan perusmuotoon: taivalta.
Tämä on nyt erityisesti @Armas , kun on alan mies. Kirjoitin tutulle toimittajalle uudesta telkkaristani, josta en erityisesti pidä ja menee varmaan tonttiin ennen pitkää. Mutta enivei, kirjoitin näin.
Ehkä mä rakastun Samppaan viiveellä. Tai viipeellä. Olen kyllä isojenkin medioiden nähnyt kirjoittavan viiveellä
Vastaus oli:
Nykyään se on muistaakseni ookoo viiveelläkin.
Ainoo ongelma on, että voitaisiin ajatella sen olevan vain suure (viive signaalinkäsittelyssä) ja muuten sanottais suomeksi ”ajan myötä”, ”myöhemmin”, ”aikanaan”. Tai viivästetysti.
Onko nyt niin, että viiveellä on ok, vaikka meidät on kasvatettu viipeeseen?
En ole Armas mutta tähän väliin kommentoin sen verran, että minut on opetettu, minä olen oppinut ja käyttänyt viiveellä muotoa, ja kun aluksi jossain näin tuota viipeellä muotoa, niin aluksi ajattelin että onhan tuokin; kirjoitusvirhe, sittemin kyllä silmä tottunut.
Kielitoimiston ohjepankki sanoo seuraavaa.
Pitkä jaaritus:
Sana viive on muodostettu verbistä viipyä vastaavasti kuin taive on muodostettu verbistä taipua. Tämän mukainen taivutus on viive, viipeen, viivettä, viipeellä kuten taive, taipeen, taivetta, taipeella. Muita näin taipuvia sanoja ovat mm. turve ja tarve. Kuitenkin viive-sanalla on toinenkin mahdollinen taivutustapa.
Viive on nimittäin sekoittunut myös samanhahmoiseen mutta toisella tavalla taipuvaan sanaan, kuten toive, joka taipuu muodoissa toive, toiveen, toivetta, toiveella. Samaan tapaan taivutetaan siis myös sanaa viive: viiveen, viiveellä. Molemmat taivutustavat ovat yleiskielisiä:
viive, viipeen ~ viiveen, viivettä, viipeellä ~ viiveellä
Päätös:
Suomen kielen lautakunta hyväksyi viive -sanalle yleiskielessä kahtalaisen taivutuksen 1993
Minua ei ole kasvatettu viipeeseen, joka kuulostaa mielestäni aika omituiselta, vaan nimenomaan viiveeseen. Sikäli näemmä hyvä, että molemmat ovat ok!