Pointti olikin, ettei Sihvosen valmennusrekordilla paljoa kannata lähteä Rautakorpea mollaamaan.
En ole juttua lukenut. Mutta jos se sen tekee analyysien pohjalta niin ei siinä valmennusrecordeilla ole mitään painoarvoa.
Jos vaikka kuuden mestaruuden Jortikka tekee saman analytiikan pohjalta niin ei ne mestaruudet sitä painoarvoa nosta.
HPK oli edellä, kunnes Tappara sai peliinsä vauhtia ja alkoi viemään sitä. Ei Tapparan tekeminen ollut virheetöntä, saati kokonaisuutena hirveän laadukasta, mutta sillä se tuli peliin eilen mukaan ja meni HPK:sta ohi.
Kuinka moni muu joukkue on saanut Sihvoselta tai muilta tietäjiltä paskaa tänä keväänä tultuaan vaikeassa matsissa takaa ohi…
Me ei toisaalta saada näillä meidän jutuilla valtakunnallista näkyvyyttä, saati tienata elantoamme niillä…
E: saati vaadita saada kutsua itseämme itse keksimillämme arvonimillä, kuten johtava analyytikko. Vielä.
Voihan se olla, että Sihvosella on liipaisin herkässä Rautakorven suuntaan. Mutta ei siihen sinänsä tarvitse keskittyä, vaan itse peliin kentällä. Minä en nähnyt esitystä kovin hyvänä kokonaisuudessaan suhteessa vastustajaan. Onneksi loppu oli parasta antia.
Mutta se oli vain yksi peli. Seuraavaan Tappara varmasti parantaa ja pitääkin parantaa.
Ainahan sillä on ollut ja tulee olemaan.
En vain itse ymmärrä tuota ulinaa pelin nopeuttamisesta, kun se selvästi tepsi eilen ja toi Tapparan mukaan peliin.
Millä perusteella? Kyllä Kerho on kahdessa viime pelissä minusta energisemmältä näyttänyt.
Vai tähänkö perustat väitteesi, etkä kentällä jo nähtyyn? Eli, että tuollaisella paineistamisella ja katkerahkon tappion myötä, vaikka ryöstö oli lähellä, joukkue taipuu ennen pitkää?
Nyt otteluohjelma ei ole ihan supertiukka. Päivä väliin lepoa ja Kerhon nuoret jaksavat varmasti painaa taas torstaina ja lauantaina. Mutta niin jaksaa Tapparakin.
“HPK väsyy.” on mielestäni toiveajattelua. Ans kattoo.
Hämeenlinnan eka peli ja väite, ettei siellä ollut mitään palaa. Jaa. Kuitenkin vikaan erään tilanteesta 1-1. Vikan erän alkuun henkilökohtainen virhe karmean jäähyn muodossa Mäntylältä. Kiekko jasun perseen kautta sisään alivoimalla. Toinen erikoinen pomppumaali vielä päälle. Vika tyhjiin. Silti sitten ilmeisesti ei ollut palaa.
Edit. ja eikös Porissa vielä noustu tasoihin aikanaan viimeisessä pelissä, sitten Metsolalle sattui harvinainen virhe. Joten “ei estänyt mikään” aika ehkä vähän vääristää muistoja.
Kyllähän Hpk väsähti eilen kolmannessa erässä. Ja pitkässä juoksussa kun joka toinen päivä pelaillaan niin se näkyy varmasti.
HPK ainakin peluuttaa kärkijätkiä hieman enemmän kuin Tappara. Osa toki niin kevytjalkaisia, ettei se näy niin herkästi.
Eipä edelleenkään ole menneitä sarjoja muistuttanut. Mutta kyllähän Tapparan pitää seuraavaksi uusia jekkuja ja virtoja jostain löytää, joilla alkajaisiksi vaikka HPK:n pitkiin hyökkäyksiin ja karvaukseen vastataan, ja viisikkopeli ylipäätään haastetaan. Aloituksiinkin olisi hyvä jotain myrkkyjä kehittää.
Kolmas ottelu oli pelillisesti sarjan hankalin ja ailahtelevin tähän asti. Toisaalta vaiheikkain ja taisteluna varmasti paras. Toivottavasti hyvä loppupuoli myös sytytti joukkuetta entisestään.
Seuraavaksi vain täysillä uusin terin & juonin Hämeenlinnaa ryöväämään.
Jos virtaus pysyy Kerhon hallinnassa niin sillä on mahdollisuus voittaa, mutta ei se silti välttämättä voita. Riittääkö maalinteon tehokkuus?
Pari vuotta sitten Ilveksellä oli hyvinä hetkinään riittämiin hallintaa, mutta lopulta sarja katkesi siihen ettei Ilves pystynytkään enää tarvittavaan maalintekoon.
Pannaanpa tämä Sihvosen analyysi tännekin, ei taida olla Rautakorven fannipoikia
Sarjan jälkeen nauraa joko Sihvonen tai Rautakorpi, aika näyttää kumpi.
Olis kyllä hieno nähdä Sihvonen valmentamassa jotain Liigajengiä ni ei tarvis ees pelata ku vois mestaruuden jakaa Johtavan porukalle
Kyllähän Sihvonen tuossa ihan perustelee samat ongelmakohdat, jotka kaikki varmasti eilen näkivät.
Kyllä eilinen oli ihan täysin HPK:n peli - ainakin minä sen myönnän. Kenttätapahtumia HPK hallitsi ja pääsi ylivoimalle osittain juuri siksi, että hallitsi, vaikka Tappara toki hallitsi ekaa erää oikeasti, mutta linja vaihteli pelissä aika pahasti, kun samoista rikkeistä ei tullutkaan Tapparalle ylivoimaa.
Se, missä tulen siihen kohtaan, mitä en allekirjoita niin kyllähän Tapparan oli muutettava asetelmia sen lauantaisen pelin jälkeen. Jos Tappara ei olisi muuttanut mitään niin olisihan se ollut kovin erikoista, kun HPK kuitenkin vei pelissä kaikki voittavat asiat siinä kolmannessa erässä.
Sihvonen tuossa aika paljon ruoskii Rautakorpea, että hän ei luota pelaajiinsa ja syyttää pelaajia tappioista, mutta ihan näin yksioikoinen homma tämäkään ei minusta ole. Eilisen pelin jälkeen Rautakorpi ei sanonut pumpanneensa yksilöitä - itse asiassa pelaajat pelasivat eilen aika surkeasti. Ketjukoostumuksien muutokset näkyivät huonolla tavalla - yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, joka oli Matti Järvisen ketjun muutos sekä nelosketju.
Tuloskentissä HPK pääsee rummuttamaan sen takia, että Zaborsky on taas kadottanut luistelunsa terän. Zaborsky tekee valtavasti töitä, mutta ongelma on yhteispeli Miksan kanssa, joka ei löydä tällä hetkellä vauhdissa olevaa Zaborskyä, joka kääntyy kankeasti. Eilinen peli oli Miksan kauden huonoimpia suorituksia - todella monta harhasyöttöä ja vähäiset aloitusvoitot. Ei päässyt ollenkaan tasolleen. Kuusela yrittää kannatella tuota ykkösketjua, mutta eilen Kuuselakin joutui koko ajan puolustuskannalle, kun hänen täytyy tasapainottaa, kun Miksa ei syötä Kuuselalle ja Zaboa hän ei löydä.
Malinen on toinen pelaaja, joka pelkää ratkaista pelejä. Peli menee Maliselta herkästi hiihtelyksi ja puolustukseksi ja kun vieressä on kaksi pelaajaa, jotka pitäisi herättää taisteluun mukaan niin ei auta. Malinen häviää liikaa kamppailuja hyökkäysalueella ja Levtchi ei eilisellä hyvällä työmäärällä pääse syöttämään, kun Malinen ei tue riittävästi kulmassa. Ojamäki puolestaan keskittyy tällä hetkellä jahtaamaan vastuksia, mutta kiekollinen peli on kuollut kokonaan. Ojamäeltä ei nähdä edes hyviä kuljetuksia vaan pikaisia laukauksia kohti maalia ja päätykiekkoja ei tartu kiinni mailaan.
Tuloskenttien tuloskunnon romahtaminen on suurin yksittäinen asia, joka Tapparalla on huolena. Tuloskenttien täytyy tehdä tulosta - nyt meidän alaketjut voittaa omaa osuuttaan, mutta ykkösen ja kakkosen pitää osallistua tulokseen. Jos Rautakorpi ei olisi huolissaan tilanteesta niin hän olisi huono valmentaja. Totta kai tuohon on reagoitava.
Olisiko siis aika päästää irti Zaborsky - Jasu - Kuusela?
Pätkä-Järvistä olen vähän ihmetellyt että mihin se kevätboosti nyt katosi. Malisen kausi on puolestaan ollut sellaista vuoristorataa että hänen kohdallaan alkaa olemaan pientä aihetta huoleen. Neljä sylinteriä tarvitaan.
Olen enemmän sinun ehdottomasi kannalla:
mitäpä, jos palataan 1. ja 2. kentän osalta siihen, mikä oli siinä ekassa pelissä?
Zaborsky-Malinen-Kuusela
Levtchi-JMJ-Ojamäki
Tai sitten ne ketjut, jotka ehdotin jo tähän peliin:
Zaborsky-M.Järvinen-Ojamäki
JMJ-Malinen-Kuusela
Eikös toi Zabo-Massi-Ojis ollu ketju mikä jossain vaiheessa kautta toimi hyvinkin? Juntin panosta tarvittaisiin myös talkoissa
Se on tähän mennessä ollut se kauden aikana pisimpään parhaiten toiminut ketju.