Rallienglannissa ei oo mitään vikaa, kunhan käytetään oikeita sanoja oikeissa muodoissa. Rallienglannin äänenpainot ovat paljon lähempänä “oikeaa”, kuin monissa tutuissa ja hyväksytymmissä aksenteissa.
Tein pientä edittiä ketjun alkuun, mutta keskustelu jatkuu tästä.
Tässä muutamia aiheeseen liittyviä näkemyksiä rakkailta kanssapalstalaisilta:
Mun mielestä siinä ei oo mitään pahaa, että puheesta huomaa, ettei puhuta äidinkieltä. Hienoa on se, että joku hallitsee toisen kielen lähes täydellisesti, mutta siinä ei oo mitään pahaa, että toinen ei sitä tee. Pääasia, että uskaltaa puhua ja tulee ymmärretyks. Toki ymmärrän, että esim. haastattelijan täytyy haastattelukieli hallita riittävän hyvin, mutta mun mielestä Tapparan “some-haastattelija” englannin ihan riittävän hyvin hallitsee. Myötähäpeä tommosen kielitaidon kuuntelemisesta on mielestäni melkosta liiottelua ja ehkä jotenkin tyypillistä suomalaista turhaa “mitähän_ne_muut_ajattelee” -nöyristelyä.
Ja mielestäni tuo haastattelija on kyllä kehittynyt. Ei tullut enää loppuun sitä perinteistä “Sano edes jotain faneille” -kysymystä.
E: Ja muuten aiheesta rallienglanti, niin meikäläiselle englannin lukeminen ja kuunteleminen on verrattavissa suomeen, kirjoittaminen aika lähelle, mutta jostain syystä kieli menee välillä melko solmuun puhuessa. Tiedän kyllä mistä se johtuu, eli siitä, että yritän puhua liian nopeasti ja huolimattomasti. Muilla samaa ongelmaa?
Jos on toimittaja, missä vain mediassa, ja tehtävänä on tehdä haastattelu englanniksi, niin totta vie pitää vaatia että kieli kulkee. Jos ääntäminen on sitten vähän “Tommi Mäkistä”, se on toinen asia ja ihan ok. Mutta kielen pitää silti kulkea ja sitä pitää riittävissä määrin osata.
Mikään ei ole ärsyttävämpää kun se, että haastattelija hakee sanoja ja änkyttää, kun itse olisi sen jo sanonut about neljä kertaa sujuvammin. IMO.
Ja tämä ihan yleisesti, ei yllä mainitulle ko. haastattelulle jota en edes katsonut.
Edit. Mäkisen Tommin englanti on ihan mukavaa kuunneltavaa sinänsä.
Luulen, että suurella osalla suomalaisista erityisesti kuullun ymmärtämunen on erittäin hyvää, verrattuna muihin maihin, missä englantia ei kielenä käytetä. Tähän syynä on peruskoulu ja se, ettei tv-sarjoja dubata. Lausuminen taas on vaikeata, koska yksinkertaisesti Suomessa ei joudu tai pääse puhumaan kieltä käytännössä koskaan.
Itselläni kieli menee helposti solmuun, koska yritän puhua liian vaikeita lauseita, enkä tyydy “italialaiseen” tyyliin puhua enlantia.
Tuo on myös mulla joskus ongelmana. Tai pikemmin liian vaikeiden sanojen käyttö. Esim. I didn’t quite get that joke vs. I made a slight misinterpretation about the level of sarcasm in your comment. Toki nuo nyt ovat jo vähän eri asioita, eikä varmaan osu edes kieliopit enää, mutta voisin helposti kuvitella itseni tilanteeseen, jossa sössötän jotain “msöndörörössön”.
Minulla työkieli on englanti, oon asunut pitkiä aikoja ulkomailla, jolloin olen alkanut ajatellakin englanniksi (siis esim. laskea päässäni), mutta silti esim b:n, g:n ja f:n lausuminen on haastavaa. Selitän lausumisongelmat itselleni sillä ettei englannin lausumissäännöt ole loogisia. Jonkun vähä-älyisen kunkun puheen mukaan luotu.Kyllä suomalaisten englanti on erittäin hyvää noin yleisesti ottaen, ujosti puhumme, mutta kieliopillisesti oikein. Maailman puhutuin kielihän on tunnetusti väärinpuhuttu englanti.
Minullakin englanti on noin periaatteessa varsin korkealla tasolla, mutta puhuessa kieli vetää välillä semmosta lambadaa, että ei siitä ota selvää erkkikään.
Raapustelin aikanaan kandityötäni aksentteja sivuten, ja sen myötä jouduin niilläkin päätäni kiusaamaan .
Olen siitä samaa mieltä täysin takapuolituntumalla, että suomalaiset kyllä ymmärtävät englantia hyvin ja kieliopillisesti osaavat sitä, mutta puhe takkuaa. Helpoin selitys tähän, kuten aksenttien kehitykseen muutenkin, on mielestäni uuden kielen uudet äänteet, jotka ovat jääneet oppimatta lapsuusajan ylivoimaisen tehokkaan oppimisajan aikana - tai jotka ovat pudonneet pois vasta ensiääniään päristelevän tiitiäisen repertuaarista olemattoman käytön vuoksi: Usein ajatellaan, että lapsella, joka ei ole vielä oppinut puhumaan on käytössään lähes rajaton määrä äänteitä, jotka sitten pikkuhiljaa tipahtelevat, kun lapsi alkaa toistella vanhempien ja muiden käyttämiä äänteitä ja nitoa niitä yhteen sanoiksi.
Suomen kieli poikkeaa englannista äänteellisesti melko paljon. K, p ja t äänetään suomalaisittain ajatellan sellaisenaan, englannissa puolestaan väliin tungetaan ekstra h, mitä kutsutaan aspiroitumiseksi. Sanojen painotus on härmäläisvinkkelistä englannissa vähän missä sattuu. Ja lisäksi tietysti se, että englannin ääntämissäännöt vaikuttavat jopa satunnaisilta:
Ei ole erityisen loogista, että sanassa soon tuo pitkä o äännetään pitkänä u:na, mutta sanoissa blood ja flood se onkin lyhykäinen o. Tai että minute lausutaankin “minit” eikä johdonmukaisesti “mainjuut”.
Kun joukkoon lisätään yleensä yhdeksänvuotiaana aloitetun englanninopiskelun ja dubbaamattomien tv-sarjojen myötä kehittynyt englannille herkkä korva ja hyvä tarkkuus kieliopille, saadaan usein aikaiseksi itseni kaltaisia tahvoja, jotka erottavat sanat your ja you’re toisistaan vaikka unissaan, osaavat sanoa, miksi if I would love you on kieliopillisesti väärin, mutta eivät osaa lausua sanaa misinterpretation sitten millään oikein (kiitos @Virvelia_kainaloon).
Muokkaus:
Soitin joskus teini-iässä semmoisessa hevibändissä, jossa piti tietty kaikki tekstit tehdä englanniksi. Minä en kuitenkaan vokalistina suostunut laulamaan tekstiä, jonka oli toinen jäsenemme kirjoittanut, sillä se oli aivan täynnä toinen toistaan typerämpiä kielioppivirheitä. Se olikin sitten osa sitä alamäkeä, joka koko pumpun saatteli ennenaikaiseen hautaan.
Alkoi vaan kiinnostaa, että miksi se muuten on. Eikös tuo tarkoita “jos tahtoisin rakastaa sinua”?
Onhan se toki väärin, jos pitäisi sanoa if I loved you.
Mutta tosiaan ne suomalaiset, jotka osaavat englantia, ovat ainakin internetissä keskimäärin parempia kirjoittamaan sitä kuin amerikkalaiset. Toki netissä jokainen on amerikkalainen mies, kunnes toisin todistetaan.
Otan nyt vaan kantaa tuohon meidän videoiden haastattelijaan. Minun mielestä hän on väärä henkilö tekemään haastatteluja englannin kielellä, koska hänellä ei kulje ajatus ja suusta tulevat sanat ollenkaan missään rytmissä. Oikeastaan vaikka hän lausuisi englantia kuten ralliradion Tony Melville ei tuo homma mielestäni toimisi.
Suomalaiset rallikuskit, kun vääntävät omaa puheenparttaan, niin heillä on sisältö kunnossa ja se takeltelu menee ikään kun paremmin läpi. Myös se, että kun sinulta kysytään ja vastaat vähän ontuen luo enemmänkin vaikutelmaa miettimisestä. Kun taas jos kysyt takellen jotain, niin tulee olo että et ole sitten viitinyt panostaa edes sen verta että olisit opetellut kysymykset ulkoa…
Hm, viittasin juurikin tuohon käännökseen ilmauksesta jos rakastaisin sinua, mutta en tullut ajatelleeksi tätä toista.
Täytyy varmaan nyt pätemästä päästyäni myöntää, että tällaisia mokia englannin kanssa kyllä tulee.
IF-sanan jälkeen samaan lauseeseen ei koskaan tule konditionaalisanoja (would, could, should, ought to), vaan se korvataan lauseessa verbin imperfektillä.
Eli
“If I would love you” ei ole kieliopillisesti oikein, vaan juurikin “if I loved you” on.
Sitten mitä tulee rallienglantiin: Suomalaiset puhuvat keskimääräistä selvästi parempaa englantia ja on hyvä, että sitä osataan puhua. En ymmärrä, miksi niin monelle suomalaiselle on iso juttu, että meidän aksentti on mitä on.
Onhan Briteilläkin oma aksentti, tai tanskalaisilla tai ranskalaisilla. Vain suomalaiset häpeävät omaa aksenttiiaan jostain syystä.
Maailman puhuiin kielihän taitaa olla ns. broken english eli suomalaisittain nimenomaan rallienglanti. Onhan se kiva jos osaa lausua täydellisesti, mutta loppupeleissä riittää kunhan tulee ymmärretyks. Kannattaa myös muistaa että usein se keskustelun toinen osapuolikaan ei puhu englantia äidinkielenään ja tuskin rupeaa kritisoimaan vaikka lausuminen ei oliskaan ihan täydellistä Ne taas jotka puhuu englantia äidinkielenään kyllä varmasti huomaavat että englanti ei ole sun äidinkieles ja suhtautuvat sen mukaan. Tuskin täälläkään kukaan rupeaa ensimmäisenä huonoa suomea sönköttävälle ulkomaalaiselle nauramaan että puhutpas pelle huonoa suomea.
Ei tulekaan, mutta would on myös sanan will=tahtoa taivutusmuoto. Eli siinä merkityksessä oikein, eikö?
Ei se ongelma ole se että ääntämys on rallienglantia (sitä ymmärtää kaikki suomalaiset ja suurin osa ulkomaalaisista), vaan se että kun ne sanat ei tule sieltä selkärangasta niin kysymykset jää vähän vaillinaisiksi ja itse haastattelu torsoksi.
Mikään ei estäisi sitä että kysymykset olis valmiina jollain paperilla (haastattelijaahan ei ikinä noissa näytetä) ja siitä sitten vaan kysymään. Ja ammattimaistahan on tottakai harjoitella niitä kysymyksiä myös etukäteen (en tiedä tehdäänkö näin). Toki jos kyseinen kieli ei taitu niin kyllähän se vaikeuttaa sitä luontevaa läpän heittoa ja mahdollisia vastausten perusteella tehtäviä jatkokysymyksiä (vuorovaikutus!), mutta olisipa ainakin kysymykset valmiiksi mietittyjä ja saisi tarvittaessa haastiksiin vähän pituutta ja syvällisempää sisältöä. Jos taas noi kysymykset on suoraan lonkalta heitettyjä niin jälki sitten on mitä on (olipa se haastattelu sitten suomeksi tai englanniksi).
Totuushan on että suurin osa maailmasta ymmärtää “rallienglantia” (käsimerkein höystettynä) paremmin kuin natiivi-englantia (oli se sitten britti- tai ämericän-versiota). Itseltä on vuosien saatossa vähän hukkunut se täysin sujuva englannin puhuminen (ja mun hienosta etelän murteesta ei ole kyllä yhtään mitään jäljellä). Mutta onneksi lukeminen ja kirjoittaminen on pysynyt kunnossa. Välillä voi jopa ajatellakin englanniksi
Mä taas osaan lausua ton oikein, mutten osaa kieliopillisesti sanoa miksi jotain tehdään tai ei tehdä. Mun perustelut on tasoa: “Se ei kuulosta oikealta” ja “Ei noin voi sanoa”.
Tämä kuulostaa vähän oudolta. Ovatko nämä siis väärin, ja jos ovat niin miksi?
If I could turn back time.
I wonder if I should do it.
Edit. lisätään vielä: I don’t know if I would have done it.
Englannin kanssa täytyy mennä itsekin tuolla @Devilady n mainitsemalla “ei kuulosta oikealta” -tuntumalla, vankempaa tietoa ei itsellä tähän hätään puhelimella kirjoittaessa ole.
Mutta käsittääkseni tämä imperfektirakenne korvaa vain would sanaa. Eli jos siis sanoisin if I turned back time sen voisi epäkieliopillisesti kirjoittaa auki vain muotoon if I would turn back time.
Haetaanko tässä esimerkiksi rakenteita could I turn back time, were I able to turn back time tai jotain sen tapaista?
Opin mielelläni asiasta lisää.
Ensimmäinen kuulostaa ainakin minun korvaan oikealta, mutta menisikö tuo toinen I wonder should I do it taikka I wonder whether I should do it or not?