Eikö “Rakoviina” nyt ole aika lähelle tasoa “Salaani”?
Tuo mielestäni on.
No on tuo aika väärin lausuttu kyllä mutta ei itseä häiritse niin paljoa että jaksaisin lähteä neloselle kirjoittamaan siitä
Joo ei sinun tarvi. Tiedostan että olet opponenttini tällä foorumilla, tosin ihan hyvässä hengessä. Siviilissä uskoisin meidän olevan hyviäkin kavereita😊
Kyllä siitä lähdetään, että jos ammattina on jääkiekko-ottelun selostaminen pitäisi sen verran olla ammattiylpeyttä, että opettelee nimet lausumaan oikein. Jos ei nyt pelaajan ekassa pelissä niin ainakin kauden aikana. Ei ole suuri vaiva ja kuuluu toimenkuvaan.
Halli- ja toripuheet sitten erikseen. Niissä saa mielestäni ottaa vapauksia.
Kyllähän monet selostajat ja kuuluttajat sen verran hyvin valmistautuvat omaan duuniinsa, että etukäteen vähän selvittävät pelaajien nimien oikeaoppista lausuntaa. Se riittää että on taustatyöt tehty, mutta jos ei taivu niin ei taivu. Jotkut selostajat ei vain ole näitä taustahommia tehneet lainkaan.
Olen itse oppinut vain kuuntelemaan selostusta jos selostajana on Jantta Alkio
Tämä kyseisen HPK–Tappara-ottelun selostanut selostaja pääsi katsojien ihon alle ennen kuin peli oli edes alkanut. Monia tuntui ärsyttävän, mun mielestäni ei ollut edes niin paha, vaikka puhe sekä lausuminen vähän takelteli ja tunnelmaa piti minuutin välein kehua. Ehkä olin liikaa huumorimielellä liikkeellä. Toisena päivänä olisi äänet mutella, kuten yleensä.
Tikulta ja Takulta hyvä idea - tuodaan huippuveska analysoimaan maalivahtipeliä. Oikeastaan Pasi Nurminen on ainoa TV-hahmo (YLE) viime vuosilta, joka on pelin tähän puoleen antanut kunnon lisäarvoa.
Mutta se toteutus. Juuso jäpittää puku päällä rautakankena screenin edessä ja ilmeisesti ei ole valmistautunut Jussi Rynnäksen analysointiin mitenkään. Kookas, hyvä luonne, hyvin liikkuu. Heikkouksiin sanoi, että vahvaa maskia eteen.
On se nyt perkele, että tälläkin palstalla ainakin pari nimimerkkiä pystyy sanomaan jotain oikeaa asiaa torjuntatekniikasta ja tekniikoista, mutta Liigan päätelevisioija roudaa studioon 5 minuuttia nollatason jargonia.
Vaikka Juuso Riksman ei tänään molarien analysoinnissa oikein vakuuttanut niin Petteri Nokelainen kyllä veti hyvää settiä. Siis todella hyvää.
Mode-edit: Siirretty tänne studiomiehitystä käsittelevään ketjuun.
Olishan sinne varmaan saanut KooKoo:n Kari Lehtosen kertomaan maalivahdeista ja heidän torjuntatyyleistään. Todennäköisesti olisi joutunut vähän raottomaan kukkaronnyörejä, joten otettiin Juuso paikkakunnalta ja tulos oli tämä.
Edit:
Juuso Riksman toimii C Moren asiantuntijana televisiossa ja verkossa tänä keväänä.
Riksman, 39, keskittyy pestissään ennen kaikkea SM-liigan pudotuspeleihin, jotka pyörähtivät käyntiin keskiviikkona.
Riksman kommentoi SM-liigan ensimmäistä pudotuspelikierrosta torstain pitkän Tulosruudun studiovieraana klo 22.25!
Kauden alussa pyöri jatkuvasti tällainen Nelonen Pron mainos: “Minä olen Vesa Rantanen ja lupaan että et tule pettymään”
Nyt kun runkosarja on ollut vähän aikaa paketissa, niin täällä olisi käsi pystyssä yksi maksava asiakas joka on pettynyt:
-
Studiopelien selkeä väheneminen. Välillä viikon ainoa studio-osuus tuli lauantaikierroksella (Ei haittaa vaikka studiot siirrettiin Helsinkiin, määrä ratkaisee).
-
Studiotiimi: Selkeä studio-ISÄNNÄN puuttuminen. Asiavetoisia Ahomaata ja Harjulaa on tullut ikävä, kun on seurannut Nyholmin ja Rantasen keskinäistä sisäpiirivitseilyä “Kato äijä vetää taas mattoo multa alta hei!”. Lehterän Teron ilmeethän ovat yleensä jotain hämmennyksen/ärtymyksen välimaastosta kun joutuu kuuntelemaan vieressään istuvan “asiantuntijan” kovaan ääneen huudettuja “faktoja”.
-
Valmistautuminen: Tästä voisi käyttää useita esimerkkejä, mutta studio-ottelun joukkueisiin perehtyminen (pl. HIFK) on ollut vähintäänkin heikkoa. Esimerkiksi Tapparasta jauhettiin “antaa pari maalia eteen ja sitten rinnalle ja ohi”-mantraa koko 60 ottelua. Tai sitten että “Tapparan hitaat omista lähdöt ja trappi on niin moneen kertaan jo jauhettu ettei mennä enää siihen” - loistavaa asennoitumista katsojan näkökulmasta. No säästetäänpähän ainakin aikaa kun ei tarvitse tehdä toistoista klippejä ja oikeasti analysoida mitä siellä jäällä taktisessa mielessä tapahtuu. Sen sijaan käydään ihan metatason höpötyksiä läpi “KalPan poikamaisuus on alkanut taas nousemaan esiin kevään lähetessä” tai “Minään iltana ei tiedä mitä saadaan kun HIFK luistelee kaukaloon”.
Lehterällä on selkeästi suuri halu keskustella niistä erien tapahtumista, mutta löysä kokonaisuus vesittää hyvätkin pointit.
Petteri Sihvonen tylyttää Vesa Rantasta blogissaan.
Vesa Rantasesta tulee väkisin mieleen, että hänellä on joku mielipide/päähänpinttymä, jonka tueksi hän etsii todisteita. Usein näissä todisteissa ei ole päätä eikä häntää. Puhuu Tapparan suorahyökkäämisestä, kun 8 min. erästä istuttu boksissa. Vesan pelikirjassahan suorahyökkääminen onnistuisi vaikka 1 pelaajalla, mutta ei se kaikilta käy.
Studiotiimillä oli selkeä käsikirjoitus tänään. 60 minuuttia hyvin IFK-positiivista lähetystä, mutta kun Tappara voitti siellä oli valmis käsikirjoitus IFK:n ruoskimiseen. Päinvastaisella tuloksella IFK-positiivisuus olisi jatkunut ja olisi hehkutettu hyvää haastoa ja iskun paikkaa.
Tapparan voitto tai tappio, hyvä tai huono esitys, oli aivan sivuroolissa koko sarjan ajan.
Ruutu ja sen studiotiimi saa haistaa haisevan p…kan. Tappara on pääroolissa sitten kun pelit loppuu, se riittää mulle.
Tekisi mieli lähteä somen puolelle taas kyselemään studion pojilta omaa mielipidettä suorituksestaan sarjan aikana, mutta en jaksa. Viime keväänä sen tein, eikä se siitä mihinkään ole muuttunut. Total Hockey Forever radio-ohjelmassaan juuri viime jaksossa yrittivät katkoa siipiä fanipoika-epäilyiltä. Eivät onnistuneet, ja jo sen tuominen esiin lähinnä vahvisti omaa käsitystäni tilanteesta.
Tämä päivä oli kaiken huippu. Revon etukäteen tehtyä haastattelua lukuun ottamatta ei erätaukospekulaaioista käynyt edes selville ketä vastaan “Meidän IFK” tänään pelasi. Ihan käsittämätön riman alitus.
Melkein päästiin takavuosien kärppäcornerin tasolle kun Niinimaata raahattiin selostamon ja studion väliä antamaan puolueettomia mielipiteitään.
Kuinkahan jatko kun heidän suosikit on tiputettu. Päästetään Ritari irti jos Jyp pääsee jatkoon? Kuopion tapauksessa haetaan Kapasen klaani vuorotellen studioon?
@Ljpp Lehterä oli nimensä veroisesti ainoa asiantuntija studiossa, joka yritti pelata faktoilla pelistä ja nähdyistä tapahtumista. Nyholm vei isännän periaatteella keskustelun koko ajan haluttuun teemaan ja Rantanen komppasi. Tappara ei ollut studion puitteissa tässä sarjassa mukana.
Ehkä kuulun täällä vähemmistöön mutta itselläni ei juurikaan ole moitittavaa studiosta. Toki Rantanen paikoitellen pauhaa ehkä liiankin itsevarmasti studiossa mutta itse ainakin sytyn erityisesti Nyholmille, joka on mielestäni yksiä parhaita studioisäntiä mitä tulee ymmärtämiseen pelistä. Ei ehkä pääse niin esille se ymmärrys pelistä näissä liigapelien studioissa mutta jos esimerkiksi seuraa kaverin toimintaa Total Hockey Foreverissä tai näissä Ylen NHL-illoissa niin hyvin tuntuu kaveri olevan kartalla maailman jääkiekosta.
Ja mitä tulee tuohon HIFK:n suosimiseen niin voi toki olla näin, sillä on myönnettävä että olen aika lailla skipannut nämä ennakko-osuudet peleistä mutta voisin kuvitella, että yksi syy miksi HIFK:sta puhutaan enemmän on sen takia, että Tapparan peli on niin uomissaan kuin se vaan voi ja tätähän kaksikko Nyholm/Rantanen moneen otteeseen toitotti alkukaudesta artikkeleineen ja videotuomari-pätkineen, joten menisikö sitten heidän mielestään liikaa itsensä toistamiseksi. HIFK:sta taasen saa paljon enemmän keskustelun/spekulaation aihetta, kun heidän peli on niin sekaisin, ja siinähän minuutit kuluvat kun yrität sitä lähteä purkamaan.