Säästäminen ja sijoittaminen

Kaikki raha menee tällä hetkellä mitä tulee.
Tosi suuri osa menee asuntolainan lyhennykseen, tavoite on olla 5-kymppisenä velaton ainakin asunnon suhteen.
Sitte osa palkasta menee kuukausittain suoraan firman säästötilille josta ihme kyllä saa ihan kohtuullista korkoa, ja halutessaan meidän on myös mahdollista lainata firmalta rahaa pienellä korolla mikäli tarvetta ilmenee.
Osakkeisiin menee kuukausittain pieni osa palkasta. Noissa osakkeissa oonkin kiskaissut joskus sellaiset turskat että heikompaa olis varmaan hirvittänyt, tosin nyt oon saanut tilanteen hiukan plussan puolelle ja nythän nousukausi taas on alkamassa.

Edit. Emäntä pelaa noiden rahastojen kanssa ja se se on mun mielestä ihan humpuukihommaa.

Kannattaa huomioida, että tuosta menee myyntivoiton vero ja hankinta-, hallinnointi- ja lunastuskulut. Lisäksi rahan ostovoima laskee koko ajan hintojen nousun eli inflaation vuoksi, pankkien ns. laskelmissa niitä ei kovin paljon mainosteta. Esim. 1 Suomen markka v. 1965 vastasi 50 vuotta myöhemmin 1,8 euroa eli 10,70 mk. Euron kurssi oli 5,94573 mk. Eli rahan ostovoima oli alle 10% alkuperäisestä. Keskimääräinen inflaatio oli n. 5% vuodessa.

E: Verotusta voi pienentää hieman joka vuosi, jos sijoitukset tuottavat. Niitä voi myydä enintään 1000 euron edestä vuosittain ilman myyntivoiton verotusta. Myynnin jälkeen ostaa sijoitukset takaisin, ei kuitenkaan ihan samaa määrää, sillä siihen verottaja voi puuttua.

2 tykkäystä

Olipa hyvä laskin! Onkin tullut mietittyä miten toi mahtaa toimia ja nyt on sekin paremmin näpeissä. Mekin laitetaan 150€/kk ja tehtiin sellane 30v säästösuunnitelma. Tosta oli hyvä laskee millanen potti odottaa kun pääsee eläkeiän kynnykselle. Veron siitä joutuu tietty maksaan voiton osuudesta mutta eiköhän sen verran voi valtiotakin avustaa :blush:

1 tykkäys

Heittäydyt sitten loppua kohti hankalaksi ja käytät kaikkia valtion tarjoamia eläkeläispalveluita kuin viimeistä päivää. Halpaa minibussia kotipihaan ja siitä kivasti ostoksille mukavasti kuskin kanssa jutellen ja 3€:lla sinne ja takaisin. Siinä tulee sitten kivasti käytettyä se sisään laitettu rahakin etujen muodossa, joka voitoista on napattu pois verotuksella. :slight_smile:

No näinhän se on tehtävä :blush:

1 tykkäys

Juurikin tuosta syystä säästäminen osakemarkkinoille pitäisi aloittaa mahdollisimman nuorena, jotta pääsee hyötymään korkoa korolle -ilmiöstä maksimaalisesti.

Marko Erolan Paras sijoitus - kirjasta poimittua (Talentum 2009, s. 9):

Sijoitusten tuotot Yhdysvalloissa 1925 - 2005:

Osakkeet

  • nimellistuotto 10,4%/vuosi, reaalituotto 7,4%/vuosi

Valtion laina

  • nimellistuotto 5,5%/vuosi, reaalituotto 2,5%/vuosi

Talletukset

  • nimellistuotto 3,7%/vuosi, reaalituotto 0,6%/vuosi

Olen nähnyt suunnilleen vastaavat tuotot myös tuolta 200 vuoden aikaväliltä, joskin Erolan kirjan aikaväli kuvastaa varmasti paremmin modernia aikaa. Reaalituotto tarkoittaa siis inflaatiokorjattua tuottoa. Keskimääräinen inflaatio Suomessa on ollut viime vuosikymmeninä 2-3% luokkaa eli toisin sanoen pankkitilillä makaavista rahoista häviää tuon verran per vuosi (vähennettynä pankin maksamalla korolla, jotka ovat olleet käyttötileillä nollassa). Aivan viime vuosina inflaatio on toki ollut edellä mainittua pienempi.

*E: Lisättäköön, että sijoittajan reaalituottoa vähentää rahastojen osalta luonnollisesti ensinnäkin vuosittainen hallinnointipalkkio, joka pankkien tarjoamissa tuotteissa on luokkaa 1,5 - 2,5% (joskus jopa enemmän), mutta indeksirahastoissa yleensä alle 0,5% (ero on korkoa korolle -ilmiön vuoksi erittäin merkittävä pitkällä aikavälillä). Lisäksi sijoittajan tuottoa vähentävät mm. merkintä- ja lunastuspalkkiot sekä tietysti lunastusvaiheessa rakas ystävämme verottaja. Rahastot tarjoavat sijoittajalle merkittävän veroedun, jota Pohatta blogissaan varsin hyvin valaisee eli osingot (korkoineen ja koron korkoineen) saattavat olla kasvuosuuksiin sijoittavalle rahastosijoittajalle jopa täysin verovapaata tuottoa, jollei lähdeveroa napsaista.

Oma sijoitusura alkoi noin kymmenen vuotta sitten. Aluksi sijoitin pankin myymiin rahastoihin, mutta ymmärryksen lisääntyessä siirsin ne rahat indekseihin. Aika pian tuli myös osakkeet mukaan ja vuosien saatossa salkku on paisunut jo muutaman vuoden tuloja vastaavaksi.

Kauppaa teen lähinnä ostopuolella. Muutaman kerran olen ollut myyntipuolella, mutta lähinnä sellaisissa tilanteissa kun yrityksiä on myyty.

Viime aikoina kiinteistöt ovat myös alkaneet kiinnostaa. Tällä hetkellä kolme asuntoa vuokrattuna ja nyt harkinnassa kaksi liiketilaa.

Sijoittaminen on mut ainakin vienyt mennesään. Todella hauska harrastus, eikä ollenkaan tyhmimmästä päästä. Tavoitteeni on olla muutaman vuoden päästä siinä tilanteessa, että voi itse päättää, tekeekö töitä vai ei.

11 tykkäystä

Itsellä pikkusummia rahastoissa ja ETF:ssä. Juuri nyt vaan on fiilis siitä että hyvien kohteiden löytäminen on vaikeaa. Paras nousukausi osakkeissa on jo ehkä takana ja korot pohjissa, joten osakkeista ei saa kunnon tuottoa suhteessa riskiin ja korkopuolella “polttaa näppinsä” heti kun korkojen nousu kohta alkaa.

Täälläkin tulee harrastettua sijoittamista. Aloitin “harrastuksen” 16-vuotiaana ja edelleen samalla tiellä jatketaan. Itsellä strategiana pelata kovalla riskillä kasvaviin ja listautuviin yhtiöihin. Toistaiseksi mennyt ihan hyvin. Lisäksi kyseiset yhtiöt tuovat vähän jännitystä elämään. Hyvä puskuri mahdollistaa sen ettei dippaukset vie yöunia mennessään. Silloin kun rytisee niin lisätään panoksia :smile:

3 tykkäystä

Pieni tarkennus. Inflaatio tarkoittaa hintojen (keskimääräistä) nousua, se ei ole sama asia eikä yhtä suuri kuin rahan ostovoiman eli reaaliarvon laskeminen. Pienissä prosenteissa ne ovat liki samat, mutta kun inflaatio on suurta, niin ero sen ja ostovoiman erolla on merkittävä.

1 tykkäys

Tässä muutama virheolettama:

  • Salkunhoitokulut voivat olla 0€/kk, kuten esimerkiksi Nordnetilla.
  • Samaisella bolagilla on paljon rahastoja yms. tarjolla kuukausisäästöohjelmaan, jossa toimeksiantokulut 0€.
  • Ja löytyy jopa rahastoja joissa hallinnointikulut ovat nolla tai hyvin lähellä sitä.

Tämä on tilanne tänä päivänä ja on ollut jo kymmenkunta vuotta. 30-40v aikajänteellä tämäkin voi tosin muuttua, mutta kun nykyisen kulutason on mahdollistanut automaatio, niin olisi yllättävää jos kustannusten trendi kääntyisi nousuun.

1 tykkäys

Olen pikkuhiljaa siirtymässä sille kannalle, että S-Asuntorahasto on 2,5%:n vuotuisen hallinnointipalkkion (plus merkintä ja lunastus) myötä turhan kallis, vaikkakin on ihan pätevä vaihtoehto, jos haluaa sijoittaa nimenomaan Suomen markkinoille. Itse aion kuitenkin tehdä jatkosijoitukset kiinteistöjen osalta erittäin kustannustehokkaisiin REIT-rahastoihin. Kiinnostukseni heräsi alla olevassa jutussa mainittua Essex Property Trustia kohtaan, sillä se on nostanut osinkoaan jo 22 vuotta peräjälkeen vuotuisen tuoton ollessa keskimäärin 18% (vrt. suomalaiset asuntorahastot lupailevat 6-8% tuottoa minus kulut). Lisäksi tutkailun alla ovat olleet Vanguardin VNQ ja VNQI -reitit, joiden kustannukset ovat vain 0,12% - 0,15% vuodessa.

Mulla oli kans eläkesäästösysteemi, kunnes tajusin, että sieltä oikeasti pitäisi saada se 30% tuotto, että kannattaisi. Vaikka siitä saa veroetuuksia, niin minun summilla se oli niin minimaalinen, että oli ihan sama saiko vai ei. Kuitenkin siitä olisi nostettaessa mennyt niin voitoista kuin itse pääomastakin 30% veroa…

Sen sain onneksi eron yhteydessä lopetettua ja kuitattua pois, vaikka menikin se prkleen 30%… toki tästä vielä kysyin ennen lopetusta siltä pankin tädiltä, että meneekö se siitä pääomastakin. Vastasi kirkkain silmin, että ei, tuotosta vaan. No ei pitänyt paikkaansa ja tiesinkin sen. Valitin jälkeenpäin tästä ja laittoi tilille 50€ hyvitystä (ehhehe :expressionless:) ja leffaliput.

Aika kädestä suuhun on mennyt nyt hetken. Menot lisääntyi autolainan ja auto-ongelmien myötä ja tulot pieneni, kun komennukselta joutui palaamaan toimistolle. Nyt on sentäs “tavallinen” rahastosäästötili, jonne menee kerran kuussa lisää, mutta valitettavasti sieltäkin on joutunut useamman kerran dippailemaan, kun oli auton kanssa niitä ongelmia… eipä paljoa ole jäänyt sinne, mutta toivotaan, että tästä pääsee uuteen nousuun, kun autokin tuli vihdoin kuntoon :smiley:

3 tykkäystä

Ryöstöhän tuo on…

3 tykkäystä

Kun autokin tuli kuntoon.
Siinäpä ne kuuluisat sanat jonka jälkeen tarvii enää lapata muutama tonni remppoihin

1 tykkäys

Puuttui mun kirjoituksesta “toistaiseksi” :sweat_smile:

Itellä taloudellinen tilanne sellanen, ettei tarvitse markkinoilta puristaa sitä viimeistä senttiä. Jätän firmat väliin, jotka tuottavat lapsityövoimalla tai epäinhimillisellä tavalla voiton. Kysyin joskus pankeilta eettistä sijoitussalkkua, joissa firmat kunnioittavat ihmistä ja ympäristöä, ei ollut. Rahastosijoitus jäi tästä syystä pois, myös se aiheuttaa näppylöitä kun joku välistä sijoituksista.
Sijoitukset sen takia suoraan osakkeihin ja sellaisiin firmoihin, joista tiedän toimintatavat.

7 tykkäystä

Parasta säästämistä on, jos voit luopua autosta?
Kesä tulee, polkupyörällä samalla pakarat ja reidet kesäkuntoon.

Tämä ketju pitenee sen verran hitaasti, etten viitsi uutta ketjua avata, mutta veikkaan, että kaikilla sijoittamista harrastaneilla on hienoja ja vähemmän hienoja tarinoita kerrottavaksi. Uskon, että sama porukka lukisi myös mielellään ajatuksia ja analyysejä yrityksistä yms. Eli laajennetaanko vähän sisältöä?

Omalta sijoitusuraltani muistuu muutama kertomisen arvoinen case mieleen.

Pahiten pieleen mennyt ajoitus tapahtui Outokummun kanssa. Ostelin aikoinaan kunnon kasan ja osallistuin osakeantiin. Lappuja oli ihan hyvä määrä ja keskihinta oli naurettavan alhainen. Virhe tuli siinä, että möin aaaiiivan liian aikaisin. Osakkeen kurssi on yli tuplaantunut myyntini jälkeen. Pettymystä lieventää se, että tein Outokummulla kuitenkin ok tilin.

Parhaat yrityskauppa haistelut on itellä ollut Rautaruukki ja Comptel. Molempia ostin n. puoli vuotta ennen ostotarjouksia ja tein niissä hyvät tilit. Viime aikoina hyviä sijoituksia on ollut Hoivatilat, Revenio ja Lehto. Näissä olen ollut oikeaan aikaan hereillä. Hoivatiloja merkkasin jo annista…

Mites muilla, kertokaa topit ja flopit…

Se ei valitettavasti onnistu, kun pitää koiriakin kuskata ja välillä pitkiä matkojakin kisareissuilla ym. :confused:

1 tykkäys