Säästäminen ja sijoittaminen

Kurssit nousee edelleen.

Ennakkoon Q1/20 tulosjulkistuksissa piti mielenkiinto kohdistautua enemmänkin loppuvuoden ohjeistuksiin kuin itse tulokseen. Suurin osa yhtiöistä ei ota kuitenkaan juurikaan kantaa loppuvuoden näkymiin ja anna käytännössä minkäänlaista ohjeistusta. Toisaalta ihan ymmärrettävästi koska tilanne on mikä on. Todellisuus realisoitunee koronan osalta vasta Q2/20 tuloksissa.

Jenkkipankit vetäytyvät pois Euroopasta, syndikaattiluotot jäihin. Euroopan finanssiturbulenssia ennakoiden?

1 tykkäys

Euribor korot ovat nousseet nopeasti kuukauden aikana. Euribor on siis se korko, jolla pankki saa lainattua rahaa muilta pankeilta omaan luotonantoonsa pankkien väliseltä rahamarkkinalta. (Wikipediasta voi katsoa lisää aiheesta). Kertooko tämä pankkien kasvaneesta epäluottamuksesta vai onko seurausta Jenkkien vetäytymisestä? Vielä ollaan miinuksella, mutta muutoksen nopeus vähän mietityttää. Euriborkorot päivittäin

1 tykkäys

Nordnet laittaa kesäkuun alusta lähtien ETF-kuukausisäästöön 2,5€:n palvelumaksun:

Harmillista varsinkin meidän piensijoittajien kannalta, vaan ei kovin yllättävää. Pitänee harkita kuukausisäästämisen aktivoimista joka toinen tai kolmas kuukausi, jotta kulut pysyvät maltillisempina.

2,50 euron summahan ei sinänsä ole suuri, mutta jos sijoitukset ovat kovin pieniä (muutamia kymppejä kuussa), niin silloin se tekee jo prosentuaalisesti.

Muutos ei ainakaan toistaiseksi koske rahastoja. Olen miettinyt, että kuinka pitkään Nordnetin pohjoismaiden indeksirahastot (entiset superit) ovat täysin kuluttomia. Henkisesti täytyy ainakin olla valmis siihen, että eivät välttämättä ole sitä hamaan tappiin saakka.

1 tykkäys

Jossain haastattelussa tai rahapodissa Martin Paasi sanoi, että entiset Superit tulevat olemaan maksuttomia loppuun saakka. Sisääheittotuote, jota ei haluta muuttaa.

Tietenkin kaikki on mahdollista ja hinnat voivat muuttua.

Sitä olen tässä miettinyt, että tuleekohan Nordnetille tänä keväänä perinteistä alle 200e kaupat 1e kuluilla -kampanjaa. :thinking:

2 tykkäystä

Kauppalehdessä maksumuurin takana OP:n pääekonomin haastattelu.

”Teknisesti nousumarkkina alkaa, kun ollaan noustu pohjilta 20 prosenttia tai enemmän. Se ehto tässä nyt täyttyy. Me uskomme, että pohjat todennäköisesti nähtiin jo”, Saari toteaa Sijoittajan viikko -videohaastattelussa.

Hän uskoo, että koronaviruksen uusi aalto ja siitä seuraavat uudet rajoituksen olisivat ainoa syy, jonka vuoksi pörssit voisivat painua uudelleen maaliskuun lopun lukemien alle.

Siihen OP ei kuitenkaan usko."

Jaa-a, ans kattoo.

1 tykkäys

Jaahas, mitäs muita vaihtoehtoja on sitten? Nordea?

Melko suoraa kommenttia annetaan tuolla blogissa. Saattaa jonkin verran asiakkaita häipyä.

1 tykkäys

Lentoyhtiöt isoissa ongelmissa. Kohta alkaa näkyä käytännössä se mitä pörssit ovat ennakoineet:

Lufthansa oli hyvin kannattava lentoyhtiö, kaikki eivät ole. Nyt ratkaisee tuen määrä, ei enää yhtiön elikelpoisuus.

Onhan tuo tapa painostaa tukea toimintaan tai päätyä yritysjärjestelyjen kautta saneeraamaan rönsyt ja kalliit henkilöstöedut kilpailukykyiselle tasolle.

Mites Nordnetin päätös lätkäistä 2,50€ kulut vaikuttaa co:laisten sijoituksiin?

  • Ei mitenkään.
  • Jatkossa pelkkää superrahastoa…
  • Palveluntarjoaja vaihtuu samantein!
  • Harvennan ostokertoja, mutta summa pysyy samana

0 voters

Pistetään hiukan perspektiiviä tuohon kuluun. Esimerkiksi lapselle tyypillinen säästösumma on 50€ ja aika pitkä, vaikkapa 30 vuotta. Jos nyt sitten sijoittaakin kulun takia vain 47,5€, niin pörssin keskivertotuotolla häviää 30 vuodessa 2-3 tuhatta euroa. Eli tässä ei ole enää kysymys mistään yhdestä oluttölkin kulusta. Todella ikävä temppu ja pienillä summilla kannattaa ilman muuta sijoittaa harvemmin, esim. 3 krt vuodessa.

7 tykkäystä

Toisaalta hinnaston edullisimmat rahastot muuttuivat nyt kilpailukykyisemmiksi vs. ETF.

Ja nyt ei sitten tarvitse olla sidottuna kk-listan ETF rahastoihin, vaan voi ostaa esimerkiksi Vanguardin tuotteita. Harvemmin ja isommalla moukarilla.

1 tykkäys

Italian BKT on 3. suurin EU maista ja siksi se on ”too big to fail”.

1 tykkäys

Sarasvuo otti tunnin haastatteluun tämän Malisen jolle itsekin hieman hymähtelin aiemmassa postauksessani. Puolustus sai puheenvuoron ja avasi itselleni kyllä jotain näkökulmia. Tietotaitoni näistä on edelleen hyvin vajavainen niin en ota kantaa suuntaan tai toiseen mutta antoi tuo ajateltavaa.

4 tykkäystä

Tää on kyä loistava tapa säästää! Parempina aikoina siirtelen aina vähintään puolet “säästöpossuun” kertyneistä varoista varsinaiselle säästötilille.

Siinä säästää “vahingossakin” varsin mukavia summia.

2 tykkäystä

Ihan mielenkiintoisia lukuja suomalaisten säästöistä. Korona johti jo muutamassa viikossa siihen, että monen kotitalouden säästöt oli syöty loppuun.

Suomalaisilla on melkoisia eroja taloudellisten puskurien summissa:

  • 12%:lla suomalaisista ei ole lainkaan puskuria säästettynä
  • 34%:lla suomalaisista on alle 1000 euron puskuri
  • 48%:lla on vähintään 3000 euron puskuri
  • 30%:lla on yli 10 000 euron puskuri

Suomalaiset ovat arvionsa mukaan kärsineet keskimäärin yli tuhannen euron tulonmenetykset koronakriisin ensimmäisten viikkojen aikana, ilmenee LähiTapiolan teettämästä kyselystä. Ongelmat ovat monissa perheissä suuria, sillä pahan päivän puskuritkin on jo käytetty loppuun.

https://www.lahitapiola.fi/tietoa-lahitapiolasta/uutishuone/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/uutinen/1509564226765

*Edit. Mites palstalaisilla (anonyymi kysely):

  • Ei mitään
  • Alle 1000 euroa
  • 1000 - 3000 euroa
  • 3000 - 10 000 euroa
  • yli 10 000 euroa
0 äänestäjää
4 tykkäystä

Tuleekohan elokuussa vapaapudotus osakekursseihin, kun osavuosiraportit huhti-kesäkuulta julkistetaan? Lähinnä mietiskelen, että pitääkö myydä lappuja viimeistään heinäkuussa?

No ei pitäisi tulla ainakaan tuon syyn takia. Asiahan on jo kaikilla tiedossa ja tuossa vaiheessa mietitään miten menee vuosi 2021.

Onko porukka ostellut viime aikoina? Itse lisäsin panoksia markkinalla, mutta en saanut niin paljoa lisää kuin olisin halunnut laskupäivien puuttuessa lähes täysin. Kohta lähestytään alkuvuoden tasoa, kovasti se vaan näyttää V-käyrältä kaikista epäilyistä huolimatta.

Olen ostanut viime aikoina pelisalkkuuni mm. Sampoa ja Marimekkoa. Tiedostan, että molempiin liittyy omat riskinsä, mutta siksipä pääsalkkuni edelleen on pelkkiä indeksirahastoja.

Lyhyet perustelut:

Sampo on käytännössä vakuutusyhtiö, jonka “riippakivenä” on Nordea. IF kuitenkin takoo kovaa tulosta ja sanotaanko nyt näin, että tuloksen on syytä odottaa edelleen paranevan mm. vakuutusalan hinnoittelupolitiikan muuttumisen (ei enää -50% alennuksia kaskoihin) myötä. Vakuutusbisnes on myös tunnetusti erittäin hyvää bisnestä (mm. Warren Buffet tehnyt suuren osan omaisuudestaan sillä). Sampo on viime aikoina hinnoiteltu alle osiensa summan, mikä johtuu Nordeaan liittyvistä epävarmuustekijöistä. Lisäksi uusi johto ja uudistettu osingonajakopolitiikka (nousevia osinkoja ei enää luvata) ovat laskeneet Sammon kurssia, vaikka uusi johto on kuitenkin luvannut, että yhtiö tulee jakamaan kilpailukykyistä osinkoa edelleen. Olenkin tankkaillut Sampoa pelisalkkuun tässä oikeastaan joka kuukausi.

Marimekko puolestaan putosi 42 eurosta 21 euroon koronakriisin vuoksi eli kurssi puolittui. Kyseessä on mielestäni edelleen hyvä, vakaa ja ymmärrettävä bisnes, joka toki kärsii ostoskeskusten sulkemisista Kiinassa ja tuontantoketjujen ongelmista. Kuitenkin rajoituksia on nyt Kiinassa alettu purkaa ja Marimekko on edelleen omissa papereissani sellainen epäseksikäs laatuyhtiö, jonka tulevaisuuteen edelleen uskon.

Indeksisijoitukset ovat rullanneet normaalisti 30%:lla korotettuna, joskin kurssien valtava nousu pistää miettimään pudotusta takaisin kohti lähtötasoja.

1 tykkäys