Särkänniemen delfiinit

Yksi aikakausi päättyi, kun jo Mauno Koiviston aikana tänne muuttaneet delfiinit jälkeläisineen lähtivät viime yönä kohti Kreikkaa.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/sarkanniemen-delfiinit-on-nyt-kuljetettu-kreikkaan-nain-kaikki-tapahtui/

Vähemmän yllättäin asiasta saatiin some-myrsky vesilasiin, tällä kertaa siksi ettei Särkänniemi aktiivisesti tiedottanut asiasta.

Vähän haikea juttu, varsinkin siksi ettei oma juniori ehtinyt noita näkemään. Ovat uransa aikana ihastuttaneet lukematonta määrää lapsia ja aikuisia, vaikka on tietysti selvää ettei iso ja älykäs eläin altaaseen kuulu.

Kaikkea hyvää Kreikkaan - toivottavasti määränpäässä odottaa isompi pooli!

2 tykkäystä

En delfiinigatea juurikaan seurannut, mutta tuntuu pöhköltä, että delfinaario suljettiin ja eläimet jäivät toimettomiksi ja tilanne auki. Miksi toimintaa ei ajettu luonnollisen poistuman kautta alas, vaan ikään kuin puukolla leikaten?

Lisäys: kuulin juuri lainauksen, että delfiineistä hankkiuduttiin eroon taloudellisista syistä, ja että huvipuistoa voidaan kehittää.

3 tykkäystä

Haikea juttu. Mutta kun kerran delfinaario päätettiin kerrasta sulkea niin siirto toisaalle ainoa oikea vaihtoehto. Itse olisin myöskin suosinut hidasta alasajoa. Tämä some-myrsky kohtuullisen huvittavaa; paikalla Särkänniemessä pari Ylen toimittajaa ihmettelemässä ja ihmisiä katsomassa mitä tapahtuu. Eiköhän tuo rekan saapuminen nyt ollut päivänselvä merkki, että siirto alkaa ja tapahtuu nyt. Toki ihmisillä oikeus jättää haikeat hyvästit vaikka näin.

Tuo taloudellinen puoli…eikös ylläpito maksanut 5k joka päivä, sinänsä ymmärrettävää. Vaikka toki tämäkin aspekti olisi pitänyt huomioida jo heti alussa.

Eiköhän kyseessä ollut yhdistelmä kallista laitosta, joka on aiheuttanut voimistuvaa vastustusta samaisten eläinaktivistien puolelta. Näyttelydelfiinit eivät ole “cool” 2010-luvulla.

Vaihtoehtoja oli varmaan tasan kaksi: Siirto tai eläinten lopetus. Luonnollinen poistuma ei kaiketi olisi ollut hyvä juttu, koska delfiini on sosiaalinen laumaeläin. En tosin tiedä/ymmärrä delfiineistä juuri mitään (muuta kuin mitä tuolla on kerrottu).

Särkänniemeltä ja Seppälältä ihan kattava tiedote.

Särkänniemi tiedottaa vihdoin: “Delfiinit on siirretty Kreikkaan Attica Park -delfinaarioon”

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/sarkanniemi-tiedottaa-vihdoin-delfiinit-on-siirretty-kreikkaan-attica-park-delfinaarioon/

Harmi. Nyt tuskin enää voi toteutua idea Tapparan delfiinilogostakaan, kun Särkänniemessä ei enää ole delfiinejä.
http://www.tappara.fi/liiga/uutiset/175/7077.html

4 tykkäystä

Ja tuosta vielä vähän lisäfaktaa

http://www.sarkanniemi.fi/sarkanniemi/elamyskohteet/delfinaario/

Tietenkin vuonna 1985, kun delfinaario [wiki] perustettiin niin olihan silloin yhteiskunta- ja arvot hieman toisenlaisia kuin nyt. Ei ollut internetiä, somea tai kännyköitä. Uutiset luettiin Aamulehdestä tai katsottiin televisiosta muutamalta* antenniverkon kanavalta. Juorut välitettiin lankapuhelimien välityksellä. Vuonna 1985 aloittivat myös paikallisradiot [YLE] toimintansa ja ensimmäistä kertaa koettiin sellainenkin ihme, kuin radiomainos. Ilveskin oli Suomenmestari…

Pikkukölvinä ja Särkänniemen vakiokävijänä muistoissa on Delfinaarion perustaminen ja delfiinien tulo Tampereelle Meksikonlahdelta. Vaikka aika oli toinen, niin tuolloinkin Delfinaarion perustamista vastustettiin. Lapsena sen ymmärsi vain osittain. Allas tuntui ehkä pieneltä, mutta esitykset räjäyttivät pienen mielen. Delfinaarion ansiosta oppi kuitenkin ymmärtämään luonnon monimuotoisuutta ja arvostamaan sen suojelemisen tärkeyttä.

Nyt kun Delfinaarion viimeinen esitys on esitetty eilen illalla ja yksi aikakausi on saatettu päätökseen, niin ihmetyttää kuinka homma lopulta hoidettiin ja voittiko tässä kukaan asian osapuolista… ja oliko lopulta vaihtoehtoja tutkittu tarpeeksi mikä eläimille olisi ollut parasta? Aika näyttää ja veikkaan, että tästä aiheesta kuulemme vielä lisää…

30 -vuotta Tampereella oli todella pitkä aika ja lopulta kuitenkin täytyy todeta kiitos ja anteeksi päätähdille eli delfiineille. Ei paljon muuta voi sanoa… Jos hyviä asioita hakee, niin ehkä moni muukin on oppinut ymmärtämään näiden vuosien aikana merien suojelemisen tärkeyden.

Edit.
Lisätty YLEn juttu:

Edit.
*Olikohan peräti kaksi TV-kanavaa, kun kolmonen[wiki] perustettiin vasta 1986…

4 tykkäystä

Eläinaktivisteja harmittaa, kun eivät salamyhkäisyyden takia ehtineet järjestää bussikyydityksiä paikalle, jotta rekat oltaisiin voitu piirittää yms. Ei mikään vahinko Särkänniemen puolelta. Mitä jouhevammin ja nopeammin kuljetus tapahtui, sitä parempi delfiineille, joille matka on muutenkin stressaava ilman meluavia ja pommeja pamauttelevia mielenosoittajia. Särkänniemen toimitusjohtajan mukaan ohjeistus asian salaamiseksi tuli poliisilta. Poliisin mukaan keskustelua ei käyty, mutta jos olisivat, olisivat neuvoneet pitämään asian salassa.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/toimitusjohtaja-miikka-seppala-poliisi-neuvoi-sarkanniemea-vaikenemaan-delfiinien-siirrosta/

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/komisario-tampereen-poliisi-ei-keskustellut-delfiinien-siirrosta-etukateen-sarkanniemen-kanssa/

Nyt eivät aktivistit voi aikeitaan ääneen sanoa, vaan joutuvat pillittämään avoimuuden puutteesta, mikä ei liikuta suuria tunteita kenessäkään.

Jos delfiinit joutuivat nyt ojasta alliikkoon, se on tässä ajassa tarkasteltuna enimmäkseen eläinaktivistien syy; sillä ei ole tässä ajassa mitään merkitystä, mitä on päätetty tehdä vuonna 1985. Koko kuvio lähti siitä, kun Särkänniemi painostettiin lakkauttamaan näytöstoiminta. Kaikenlaisia protesteja on tehty jo vuosikymmenten ajan. Viimeisimpänä kuntalaisaloitteeseen - joista harva edes on kuullut - kerättiin 4 000 tamperelaisen nimet. Virallinen syy lakkauttamiseen oli lopulta näytöstoiminnan kannattamattomuus, mutten erityisemmin usko siihen. Tai uskon ehkä, mutta uskon samalla että vielä kannattamattomampaa oli delfiinien varastointi suljettujen ovien takana.

Haluan painottaa, etten koskaan käynyt katsomassa delfiinejä. Valehtelisin jos väittäisin siihen olleen joku tiukka ideologinen syy, mutta muistan jo lapsena miettineeni samansuuntaisia asioita kuin nämä eläinsuojelijat. Ei kiinnostanut mennä katsomaan sirkustemppuja. Tällaisten 30 vuotta vankeudessa eläneiden eläinten suojelussa olisi kuitenkin mietittävä helvetin tarkkaan, miten niiden elämää voisi parantaa vai onko ylipäätään mahdollista. Tarkoitan, että jos siirtovaihtoehdot ovat: 1) toinen delfinaario ulkomailla ja 2) Särkänniemi rakentaa ja rahoittaa Välimerelle maailman ensimmäisen suojelualueen delfiineille, kumpaan päätyvät todennäköisemmin? Tuohon kakkoseen Särkänniemeä ei olisi ajanut muu kuin laki, joka ei nyt ollut aktivistien puolella. Jos olojen parantaminen on käytännössä mahdotonta, olisi lähestymistavan pitänyt olla toinen, sillä käytäntö on ainoa asia, millä on väliä delfiineille!

PS. Kaikki mediassa toistaiseksi olleet tiedot uudesta sijoituspaikasta ovat tainneet pohjautua näiden eläinaktivistien lähteisiin. On siis täysin mahdollista, että Kreikassa on tarjolla hyvääkin. Isompi selli olisi ainakin kiva! Toistaiseksihan ei ole aktivisteja symppaavalla medialla ollut intressiä nostaa esille positiivisia puolia isommin. Jään siis odottamaan median raportteja Kreikasta paikan päältä ennen johtopäätöksiä. Ehkä käytännössä kuitenkin delfiinit lopulta pääsivät pikkuvoitoille, vaikkei seitsemää oikein lapussa ollutkaan!

4 tykkäystä

Muistan kun lapsena Näsinneulan juurella oli pikkualtaassa norppia kymmenkunta. Siis kun vielä Ilveskin pärjäsi SM-liigassa

Tämä kohu siirrosta tyhmää: miksi olisi pitänyt medialle ja aktivisteille kertoa siirrosta? Isompi sirkus pystyyn ja vahingollista haittaa delffiineille sekä järjestöille osoitus “olemme tärkeitä lahjoittakaa rahaa toimintaan (lue johdolle)”? Hyvä näin, nopea ja turvallinen juttu.

Ei tunnu viherpipertäjille yms mikään kelpaavan; olo Tampereella, tappaminen, siirtonykypaikkaan, luontoon…

Ainakin Särkänniemen tiedote aiheesta on sen verran asiallista luettavaa, että todennäköisesti siellä päässä asiat on mietitty viimeisen päälle. Täysin turha sirkus asian ympärillä. Tuossa on muuten ihan näin offtopikkina monelle markkinointi-ihmiselle jääkiekossa ihmeteltävää. Tuossa on tiedote, jollaisia toivoisi näkevänsä ammattipiireissä asiassa kuin asiassa.

Hyvä tiedote jättää hyvin vähän spekuloitavaa, on sopivalla tavalla rehellinen ja haluaa aidosti auttaa “tiedotteen lukijaa” eli asiakasta.

2 tykkäystä

Mainio tiedote todellakin!

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/sarkanniemi-tiedottaa-vihdoin-delfiinit-on-siirretty-kreikkaan-attica-park-delfinaarioon/

Hyvältä kuulostaa. Kyllä tuo ainakin viisi oikein -tulosta vastaa!

Delfinaarion lopettamisesta käydyissä keskusteluissahan spekuloitiin usein delfiinien “vanhainkodeista”, jollaisia ei ilmeisesti siis ole vieläkään olemassa.

Särkänniemen näkemys:

”Delfiinien vanhainkoteja ei ole. Kävin monia luottamuksellisia keskusteluja myös tällaisista vaihtoehdoista, mutta niiden valmistumisesta ei ole mitään tietoa. Olen konsultoinut myös kotimaisia ja kansainvälisiä eläintensuojelujärjestöjä, mutta yhdelläkään ei ole ollut tarjota todellista vaihtoehtoa. Siirto Kreikkaan antaa delfiineille hyvät elinolosuhteet auringon alla”, toteaa Seppälä. [Aamulehti]

Laitetaanpa tähän vielä tasapuolisuuden vuoksi näkemys toisesta ääripäästä maaliskuulta.

Oikeutta Eläimille: Delfiiniaktivisti muistelee Särkänniemen delfiinejä

O’Barry vieraili Suomessa syksyllä 2015.

– Minulle esitettiin valtavasti kysymyksiä ja pidin monia luentoja Helsingissä ja Tampereella. Suosituin kysymys oli ”Mitä delfiineille mielestäsi pitäisi tehdä?” Vastasin, että "Niiden pitäisi päästä eläkkeelle siihen varatulle suojelualueelle. Ne ansaitsevat arvokkaan loppuelämän.”

Euroopassa ei valitettavasti ole delfiinien suojelualuetta. Eräät järjestöt ovat alkaneet ratkaista tätä ongelmaa, ja niitä on liittoutunut nimen Dolphinaria Free Europe (DFE) alle. He ahkeroivat tämän ongelman parissa, kuten myös O’Barryn oma Dolphin Project -ryhmä.

– Toivon onnistumista keväällä, mutten oikein usko siihen, kommentoi O’Barry. – Olen nähnyt delfinaarioiden sulkevan ovensa ja siirtävän delfiinit vankilasta toiseen. Kokemukseni perusteella uskon, että Seppälä on jo allekirjoittanut sopimuksen toisen delfinaarion kanssa.

Ehkä totuus on taas jossain tuolla puolivälissä…

Onpahan taas saatu myrsky vesilasiin aikaiseksi. Särkänniemi on toiminut aivan oikein pitäessään tiedotuksen niukkana. Tässä on kyse kuitenkin delfiinien hyvinvoinnista eikä joidenkin ituhippien. Olisi ollut varmaan aikamoinen härdelli särkänniemessä jos asioista olisi tiedotettu etukäteen eli hyvä näin.

2 tykkäystä

Koska keskusteluun tarvitaan eri näkökulmia, tästä pääsee lukemaan yhden näkemyksen asiaan, jos haluaa. Jostain syystä on satunnaisen blogin sijaan julkaistu Iltalehdessä ja vieläpä uutisena eikä vaikkapa kolumnina. Kummastuttaa erityisesti, mistä päin somea keskustelua on luettu, kun:

Särkänniemen tapa hoitaa asia salaa ja tiedottamatta tyrmättiin täysin.

ja

Delfiinien siirto aiheutti ison kohun sosiaalisessa mediassa. Tiedotuslinja sai laajan tyrmäyksen kaikkialla.

ja

Kun selvisi, että delfiinien tuleva koti on todennäköisesti Kreikassa, monet toivoivat, että delfiinit voisivat kuitenkin jäädä Suomeen.

Jos keskitytään kuitenkin itse asiaan eikä toimittajan motiiveihin, nuo neljä syytä jutusta:

1) ja 2) Aikeita oli vuodettu Oikeutta eläimille -järjestölle, ja he olivat päivystäneet delfinaarion läheisyydessä perjantaista alkaen. Lentokoneen saapuminen Pirkkalaan ja rekkojen saapuminen Särkänniemeen oli bongattu Aamulehden tai aktivistien toimesta käytännössä reaaliajassa. Tapauksesta ei kuitenkaan tiedotettu julkisuuteen vaikka:

(Toimitusjohtaja) Seppälä oli luvannut, että kun delfiinien siirtämisestä on jotain tiedotettavaa, aiheesta tiedotetaan.

ja

Särkänniemen huvipuisto on Tampereen kaupungin omistama liikelaitos, joten sillä on velvollisuus kertoa asioistaan.

3) Kreikka on epäselvä sijoitusvaihtoehto. Yksityisomisteinen, jossa on kuollut delfiinejä viime vuosina ja jossa on matalammat altaat kuin Särkänniemessä Animalian mukaan. Siellä järjestetään villieläinnäytöksiä, ja sillä ei ole rahavaikeuksien vuoksi varaa ostaa ruokaa eläimille. Kreikan Vihreä puolue käy oikeutta eläintarhaa vastaan. Vastineeksi nostetaan esille, että Särkänniemen mukaan altaat ovat kaksi kertaa suuremmat kuin Särkänniemen altaat ja etteivät näytökset ole varsinaista delfiininäytöstoimintaa.

4) Delfiinit olisivat voineet jäädä Suomeen. Eläinoikeusjärjestöt toivovat, että delfiinit olisivat päässeet “eräänlaiseen delfiinien vanhainkotiin johonkin päin Eurooppaa”. Särkänniemen mukaan tällaisia ei kuitenkaan ole olemassakaan.


Kohtiin 1, 2 ja 4 otin jo kantaa aiemmin. Kohdasta 3 oli myös puhetta osin, mutta propagandaa viljellään eri suunnilta. On sen verran konkreettinen asia varsinkin allastoiminnan osalta, että pitäisi faktat olla helposti esimerkiksi Aamulehden toimesta selvitettävissä. Muiltakin osin sama propagandasota on käynnissä, ja sodassahan tunnetusti totuus kuolee aina ensimmäisenä.

Jos suoraan sanotaan, niin maailmassa on hieman isompiakin asioita kuin neljän delfiinin kohtalo. Aktivistit voisi lanseerata sloganikseen: “Anna syy”.

2 tykkäystä

Näinhän sitä usein kuulee sanottavan, tosin yleensä tämän argumentin käyttäjät ei kuitenkaan tee mitään niiden “isompien asioiden” eteen, tyytyvät vain valittamaan siitä kun muut ottavat kantaa ja yrittävät vaikuttaa. :smiley:

Sitä en ymmärrä miten kreikkaan siirto on delfiinien etu, kun (kuulemma, itse en ole asiaa todistanut) särkänniemen delfiinit eivät ole uskaltaneet edes uida uudessa laajennusaltaassa joka sinne on rakennettu, joten en oikein usko että stressaava lentokuljetus täysin uuteen ympäristöön tekisi kauhean hyvää delfiinien voinnille. Järkevintä (ja tod. näk. halvinta) olisi ollut lopettaa delfiinit. Toki siitä olisi voinut jonkinnäköistä pr-vahinkoa seurata, mutta eipä tämäkään kohu hyvää mainosta ole…

Hieman ristiriitaiset ovat fiilikset. Toisaalta lapsuudessa tuli käytyä katsomassa delfiinejä muutaman kerran ja olihan se hieno elämys (en kuitenkaan alkanut suojelemaan meriä sen vuoksi). Toisaalta varsinkin Oscar-voittajadokumentin The Cove (suosittelen!) katsottuani en voi mitenkään perustella delfiinien pitämistä vangittuna.

Tässä tilanteessa ei oikein tainnut olla muita kuin huonoja vaihtoehtoja. Delfiini on laumaeläin, minkä vuoksi toiminnan alasajo hiljalleen ei olisi mitenkään onnistunut ilman, että joku jää lopulta yksin. (Kaksikaan yksilöä ei enää ole lauma.) Delfiinien siirtäminen Kreikkaan ei puolestaan muuta tilannetta oikeastaan mihinkään suuntaan, eikä varsinkaan parempaan päin niiden kannalta. Toiminnan jatkaminen Särkänniemessä olisi puolestaan vaatinut jossain kohtaa uusien yksilöiden hankkimista, mikä nykytiedon valossa olisi suuri vääryys. Paras vaihtoehto olisi ollut delfiinien vanhainkoti, mutta niitä ei vielä ole.

Särkänniemen tiedote on tosiaan erittäin asiallinen, enkä itsekään ymmärrä tätä “kohua”, mikä asiasta on syntynyt. Mistä tässä edes kohistaan? Olihan se nyt parempi siirtää delfiinit rauhassa ilman hirveää hulinaa ympärillä.

1 tykkäys

Nyt sitten vatvotaan aihetta ja enpä usko, että jo tapahtunut tälläkään kertaa muuksi muuttuu…

Onpahan otsikoita lehdille.

Vikman on kutsunut hallituksen koolle ylimääräiseen kokoukseen tiistaiksi. Hän kertoo pyytäneensä toimitusjohtaja Miikka Seppälää valmistelemaan hallitukselle selvityksen viikonlopun tapahtumista. Vikmanin mukaan asiasta annetaan lisätietoja mahdollisimman pian kokouksen jälkeen.

Missä on barrikadit Koukkuniemen vanhusten olojen parantamisen puolesta? Eikö löydy vapaaehtoisia vanhuksia ulkoiluttamaan? Neljä delfiiniä ja yhden yrityksen toimari on helppo saalis, netissä voi huudella mitä vaan. Ei tarvi tietää mistään mitään. Pääasia, että saa huutaa.

Huvittavimpia on nää"Me ollaan vaimon kanssa yrittäjiä ja nyt Särkänniemi-casen vuoksi Tampere saa jäädä" -jutut.

5 tykkäystä