Muutaman päivän tässä on sivusto latautunut palkista päätellen vain noin 80-90 %. Ensiksi ajattelin tässä olevan ongelmaa nettiyhteyksissä tms, mutta muut sivustot ja muut nettiä käyttävät juttuni ja laitteeni toimivat suht ok.
Eli ehkä ongelma voisi olla jossain tähän sivustoon liittyvässä.
Uudelleenkäynnistämisillä jne ei tunnu olevan mitään vaikutusta.
Laitteeni on Android+Mozilla, uusinta pitäisi olla molemmat.
Sinänsä ongelma on lähinnä esteettinen ja ärsyttävä, mm. käyttäjäkuvakkeita jää latautumatta, ja tuolla oikean ylänurkan ilmoituksissa on haamuilmoituksia, eli nytkin siellä lukee sinisellä palluralla “2”, mutta mitään huomioitavaa ei sen alla ole.
Onko kukaan muu törmännyt samanlaiseen, vai onko ongelma sittenkin vain minun laitteistossani tai yhteyksissäni (tai mielikuvituksessani)?
Sama ongelma rahikaisella noiden profiilikuvien kanssa. Tyhjensin selaimen kaiken historian ja sen jälkeen alkoi kuvat näkyä. Otanta ei toki tässä vaiheessa ole vielä suuri.
Chromen puolella tätä ongelmaa ei näyttänyt olevan.
Yllättävän ärsyttävä juttu, kun huomaan nojaavani alitajuisesti enemmän avatariin kuin käyttäjänimeen.
Tämä on totta omallakin kohdallani, mutta puolustukseksi on sanottava, että kun joku on vastannut toiselle kirjoittajalle, niin ainakin mobiilissa siinä näkyy vastauksen oikeassa ylänurkassa vain tuo käyttäjäkuvake eikä nimeä ollenkaan, joten riippuvaiseksi sitä jää niistä.
Nyt tajusin käydä katsomassa mitäs sitä voisikaan siivota selaimen sisältä, ja tyhjensin välimuistin kuvat ja tiedostot. Näyttää auttavan ongelmaan.
Joo, joku tässä prakaa Firefoxilla. Avatarit ei lataudu, just kirjoitetut viestit ei lataudu ja viestin muokkaukset ei taida tulla heti läpi vaan lähinnä jonkun sivun päivittämisen jälkeen. Tässä jälkimmäisessä taitaa tosin olla jotain vaihtelua.
Brave käytössä. Eilen jumitteli koko selain. Tänään ei. Sama määrä ja samat välilehdet auki: Katselin sarjaa Katsomosta, palsta ja Iltasanomat auki. Tulin katsoneeksi välilehtien käyttämän muistin määrän. Katsomo noin 150Mt, palsta vajaa 900Mt!
Tänään toiminut kaikki. Katsomo syö sen vajaa 150Mt ja palsta +150Mt. Voiko olla kiinni jotenkin palstan sivuston käyttämästä muistista? Vertaa tuo eilinen vajaa 900Mt.
Onhan tää palsta ollut jo vaikka kuinka kauan netin hitain sivusto. Tai siis ainakin niistä sivuista missä minä käyn. Ketjujen aukeaminen kestää ikuisuuden. Jos selaat ketjua nopeasti alkaa hyrrät pyörimään tasan 20 viestin välein. Tässä pari esimerkkiä. Joskus tästä tahmeudesta laitoin viestiäkin mutta syyksi sanottiin käyttämäni selain. Ihme kun se ei töki muualla kuin täälä. Olen jo tottunut tuohon hitauteen. Ja pidänkin sitä enemmän palstan ominaisuutena kuin vikana.
Työpöytäympäristössä käytössä Quad9 DNS ja Firefoxilla ei ikinä ongelmaa. Mobiilissa Firefox ja oletus-DNS ja toisinaan itsekin huomannut mm. joidenkin profiilikuvien latautumattomuutta.
Firefoxin perus tietosuoja-asetus Strict taitaa myös olla nimensä mukainen (ei kokemusta). Avatarit ladataan CDN:n kautta, joten tulkitseeko ne esimerkiksi kolmannen osapuolen tietoresursseiksi?
Tuonhan voisi raportoida Metaan, SaaS palveluna kun homma ostetaan, jos pääsisi vähän hajulle juurisyystä.