Suhteeni Ilvekseen

Suhteeni on myönteinen, kun en ole alueelta = ei ole mitään ala-astetaisteluita tarvinnut kokea. Pidän kaikesta tamperelaisesta kulttuurista.

Näin kauempaa katsottuna Tapparassa ja Ipassa ei ole edes mitään suurta eroa. (Jos näin uskaltaa sanoa.) Kummassakin keskitytään pelaamaan kiakkoo, ei ole mitään isoa profiilieroa, että toinen olisi vaikkapa väkivaltainen tai egoileva, tai bisnes olisi oleellisesti erilaista. Molemmilla myös laaja junioritoiminta ja vankka kannatus. Se, että toinen menestyy jatkuvasti niin urheilullisesti kuin taloudellisesti paremmin kuin toinen, on tietysti käytännön ero.

Mutta Tampere ei olisi Suomen kiakkopääkaupunki ilman kahta seuraa.

2 tykkäystä

Mulla sama vaikken Tampereen seudulla asukaan. Tepsi kaikkein ikävin vastustaja. Tuolla Turun mikäsenniminytolikaanhallissa kun käymme katsomassa joukkueemme pelit niin siellä kyllä saa varsinkin hävityn pelin jälkeen kuulla kaikenlaista paskaa jopa eläkeläisukoilta… naurettavaa… Ja hei ensi perjantaina taas!!!

5 tykkäystä

En tiedä onko ihan tämän ketjun kamaa, mutta pistän nyt tähän kysymykseni. Eli minua kiinnostaisi kuulla millainen on Tapparan kannattajien suhde jalkapallo Ilvekseen? Aiheuttaako yhtä voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan kun jääkiekko Ilves? Käyttekö katsomassa Ilveksen otteluita Tammelassa? Kiinnostaako Ilveksen jalkapallo menestys ylipäätään? Mitä ajatuksia futis Ilves herättää naapurin mielessä?

Ilves on vihollinen lajista riippumatta.

6 tykkäystä

Helppo vastaus. Kotimainen Veikkausliiga ei voisi vähempää kiinnostaa.

20 tykkäystä

Ei samoja itselleni mitä jääkiekon puolella. Voisin ostaa lipun peliin. Ja taitaa olla Ilveksen päävalmentajakin jalkapallossa meidän miehiä. :slight_smile:

1 tykkäys

Joo, siis itsellä on tällainen “synkkä” menneisyys, että olen 80-luvulla jopa jollain tapaa kannattanut JALKAPALLO Ilvestä. Jo ennen -83 mestaruutta.

90-luvun taitteessa löysin “henkisen” kodin Valkeakosken Hakasta.

Ja varsinkin nykyään tuo Ilves-Perhe niputtaminen on karkoittanut ainakin pois Tammelasta. En kuulu mihinkään Ilves Perheeseen. Enkä tule kuulumaan.

3 tykkäystä

Sama.

Tosin suhtautuminen ihan kaikkeen jalkapalloon on niin yhdentekevä, ettei edes Ilves herätä minkäänlaisia tunteita.

3 tykkäystä

No itsellänihän on vähän sama homma. Futis ylipäätään ei kiinnosta juurikaan. Mutta olen parin viimevuoden aikana huomannut yhä useammin, että olen tarkkailemassa Ilveksen menestystä myös jalkapallopuolella. Tänään huomasin, että näköjään mun livetuloksetkin ilmottelee, Ilveksen ottelun tilanteita. :joy:

Ilmeisesti minussa on heräämässä jokin sisäinen Diego Maradona. Ehkä tänä kesänä eksyn tammelaankin. Kiinnosti vaan kuulla mitä Tappara lerissä futis ipasta ollaan mieltä. Mahtaako kukaan Tapparalainen tunnustautua oikein jalkapallo Ilves faniksi? :joy: Ei taida ainakaan uskaltaa astua esiin.

Mun mielestä täälläkin on “heitä”. Jotka siis lätkässä kannattaa Tapparaa ja futiksessa Ilvestä. Tai ainakin jossain Twitterissä muistan useitakin tällaisia.

Muutaman kerran ollut kyllä lähellä lähteä peliin. Ei ole vielä tullut lähdettyä. Kyllähän sitä omatunto jollain tapaa kolkuttaa, että onko tässä jotain väärää. :slight_smile:

Hakan miehiä olen suomalaisessa futiksessa.

Minulla ei ole jalkapalloon mitään suhdetta, mutta tulepas nyt @Nevofoget03 itse kertomaan tähän aiheeseen vähän lisää :wink:

2 tykkäystä

Futis-Ilves ei herätä sen suurempia fiiliksiä, koska Tappara ei pelaa jalkapallossa Ilvestä vastaan. Ei ole päässyt syntymään mitään tunnelatausta.

Kiakko-Ilves onkin ihan eriasia, ikuinen kiistakumppani ja paikallisvastustaja. Viha-rakkaussuhde jääkiekossa heijastelee sitten muihin Ilveksen joukkueisiin muissa lajeissa. En voisi ajatella ikipäivänä kannattavani Ilvestä jalkapallossa, salibandyssa tai missään muussakaan urheilulajissa.

Tiikeri ei pääse eroon raidoistaan, eikä ilves tupsukorvistaan.

1 tykkäys

Hmmm. Ikävällä tavalla vedät synkät nuoruusvuoteni tähän. Jotain etäisiä yhteyksiä saattaa tuohon laitokseen löytyä, mutta en lähde niitä nyt avaamaan. Poistun paikalta.

Ilmeisesti ihan hieno junioriputki heillä vaikken Ilvestä kannusta tai mitää mistään tiedä.

3 tykkäystä

Nyt kun ei TamU:a enää huipulla näy, niin kyllä peukutan vahvasti jalkapallossa Ilvestä. Ei se tupsukorva mulle niin paha kirosana ole. Pikkuhiljaa olen lahtelaisestakin jalkapallosta vieraantunut, joten kyllä se Ilves nyt ykkönen on. Jos TamU tekee paluun ylös tai Lahden viirupaidat (Reipas) nousee katakombista, silloin voi tulla tenkkapoo. :wink:

2 tykkäystä

TamUn puolesta liputan Suomen viheriöillä, mutta kotimaisen jalkapallon ystävänä tulee aina joskus käytyä Ipankin otteita scouttaamassa. Seuran futisjaostoa vastaan ei ole pahemmin mitään (tulihan sitä toisaalta itsekin potkiskeltua palloa mirrinaama paidassa joskus vuonna miekka ja kilpi), mutta todennäköisesti tilanteeseen tulee pienehköä muutosta kun TamU taas jonain päivänä alkaa kolkuttelemaan liigan portteja. :wink:

Lätkässä sitten taas… noh. Asteikolla 1-10 toimiva vihamittari napsahtaa kympille, kun koittaa paikallispelipäivä. Ja pienehköä hymynkaretta tulee yleensä heidän tappioidensa kohdalla. :grin: Kaupungilla vastaan tulevat keltavihreät tarratkin tulee melko äkkiä raaputeltua irti. Mutta toisaalta kaveri- ja tuttavapiiristä löytyy Ilves-mielisiä, heidän kanssa keskustellessaan ei ihan täyttä vihamoodia viitsi päälle laittaa. Pientä kuittia kuitenkin, jos tarvetta/aihetta on. :sunglasses:

4 tykkäystä

Yksi vanha äänestys asian liepeiltä: 47 äänestäneestä puolet toivoi Ilvekselle jalkapallon Suomen mestaruutta ja puolet oli vastaan.

Minäkään en liputa Ilveksen puolesta Veikkausliigassa, mutta silleen vähän peukutan ja symppaan paremman puutteessa. TamU:n nousu Veikkausliigaan olisi haaveena, mutta vähän on mahtava pöhinä laantumaan päin valitettavasti.

1 tykkäys

Ilveksen Futis-Liiga on Suomen suurin korttelisarja. Futis-Liiga käynnisty 70-luvulla ja kesäisin tuolla pelailee täällä Tampereella yli 3000 junnua. Väitän, että aika moni jääkiekossa Tapparaa kannattava on joskus nuoruudessaan kesällä pelannut futista Ilveksessä. Aika ahdasmielistä meininkiä, jos jalkapallo-Ilvestä syvästi vihaa jääkiekko-Ilveksen takia. Kukin tyylillään.

Suhteesta jalkapalloon ylipäänsä… Kuulun samaan kategoriaan, kun muutama muukin tässä ketjussa. Eli Veikkausliiga ei ole kyllä kiinnostanut. Pari vuotta sitten kävi kuitenkin pieni herätys. Kiitos Ruutu+:n, mikä oli lätkän takia hankittuna. Tuli katseltua muutama peli, kun Ilveksellä kulki ja siittä vähän kiinnostus heräs. Viime kesänä tuli jopa käytyä pelissä eräänä kauniina aurinkoisena päivänä, kun terassikierros alkoi kiinnostaa hellekelin takia :wink:

Tänä päivänä tuo sivuuttaminen, en kutsuisi vihaksi, on jopa ymmärrettävää kun molemmat käyttävät markkinoinnissa Ilves-Perhe teemaa. Ja näitä muita yhteisiä tägejä. Ja väitän että jalkapallo-Ilves menettää tässä enemmän kuin saa.

6 tykkäystä

Eipä tuu kauheesti potkupalloa seurattua. Mutta, tunnetusti suhteeni kiekossa TPS:aan on lähes vihamielinen. Jalkapallossa kuitenkin kannatan mieluummin TPS:aa kuin Turun Interiä.