Raidin in ö plein.
Sanomalehti Karjalaisen mukaan Air Baltic avaa uusia vuoroja ja kaupunkeja lentoihin Tampere-Pirkkalan kentältä.
Raidin in ö plein.
Sanomalehti Karjalaisen mukaan Air Baltic avaa uusia vuoroja ja kaupunkeja lentoihin Tampere-Pirkkalan kentältä.
Mahtava homma!
Toivottavasti keväällä pääsee jo lentämään Saksanmaalle futista katsomaan.
Todella tärkeä asia myös Pirkkalan lentoasemalle ja tietenkin Tampereen seudulle ja toivottavasti tämä uutinen saa jatkoa muiden lentoyhtiöiden toimesta.
Tässä laajempi juttu aiheesta.
Tampereelta pääsee jatkossa siis Air Balticilla seuraaviin kohteisiin:
Ryanairilla pääsee lisäksi:
SAS:lla pääsee:
TUI:lla pääsee:
Finnairin yhteys Helsinkiin on palaamassa sekin.
Tampereesta tulee siis Air Balticin kotikenttä:
Tampereesta tulee Air Balticin tukikohta ja ensimmäinen kotikenttä Baltian maiden ulkopuolella. Gaussin mukaan päätös on historiallinen yhtiölle.
Ylen ilmailutoimittaja Jari Tanskanen kertoo, että kotikenttä tarkoittaa sitä, että lentokone miehistöineen sijoitetaan Tampere-Pirkkalaan, jolloin lennot lähtevät suoraan aamulla.
Tampere on ensimmäinen kenttä Helsingin ulkopuolella, joka nimetään kotikentäksi.
*Edit. Köpis lisätty.
Toi on hieno juttu. Saksaan futista katsomaan (kun korona hellittää) ja Malagaan lämmittelemään. Toivottavasti noi linjat pysyy.
Tulipa mukava uutinen harmauden keskelle. Ihan kelpo suoria kohteita ja Riikan kautta lisää. Nyt kun ei ole päässyt matkustamaan, on huomannut kuinka tärkeitä nuo ulkomaan reissut on olleet.
Hienoa että Pirkkalan lento tarjonta paranee. Näytti jo melko pahalta lento kohteiden vähentyminen viime vuosina.
Rodos herättää tunteita, kun oli ensimmäisiä ulkomaan reissuja. Neon väristä tekstiä saliverkkareissa ja aina muodikas vyölaukku olivat muodissa tuohon aikaan.
Jos nuo reitit osoittautuvat kannattaviksi ja pysyviksi, niin eipä tarvitse ”sinivalkoisin siivin” paljon lennellä. Säästyy 4 tuntia matka-aikaa vaikkapa Saksaan, kun ei tarvitse tehdä siirtymää junalla Helsinki-Vantaalle, missä pitää olla paikalla ainakin tunti ennen lähtöä.
Saa nähdä vastaako Finski tähän jotenkin vai keskittyykö Aasian reitteihin. Syöttöliikennehän taitaa olla heikosti kannattavaa.
Loistava uutinen ja taktisesti reittien aukaisu juuri ennen MM kisoja.
Alpit Munchenin myötä taas hiukan lähempänä. Tämä käyttöön heti kun tästä yskästä selvitään. Hintaetu hukkunee kassi ja suksipussimaksuihin mutta silti nopeus voittaa.
Ainakin jollain tapaa vastaa Finnair. Mieluiten lennän aina kun vain mahdollista Finnairilla. On kuin laittaisi rahaa pankkiin🇫🇮.
Finnair tunnetusti lentää nykyisin myös Tukholmasta käsin. Siinä mielessä syöttö Tukholmaan on nyt annettu suoraan kilpalijalle (SAS), mikä vähän ihmetyttää. Koskee siis Tamperetta.
Sama täällä, mutta jos kotikentältä pääsee suoralla lennolla Keski-Eurooppaan vs. siirtymä Helsinki-Vantaalle, niin valinta on aina nopein yhteys. Tre-Hki on typerä väli lentää edes vaihdon vuoksi.
Näin on, joskin nopea ja aika sujuva sinänsä, ja varsinkin paluu Pirkkalaan on mukava.
Toisaalta, nopea junayhteys suoraan Helsinki-Vantaalle on luultavasti tulevaisuus. Joskus.
Katselin tuossa pikaisesti tarjontaa ja pitkä viikonloppu pe-ma Muncheniiin noin 100€ ja Frankfurtiin noin 115€. Menee harkintaan toukokuussa tai syyskuussa vaikka hinnat nousisi jonkin verran. Muuallekin päässee hyvin vaihdolla esim Kööpenhaminassa.
Tässä jutussa arvioidaan, että suorat lennot Keski-Euroopasta Tampereelle ovat suuri mahdollisuus saada euroja maakuntaan, mutta ilman markkinointipanostuksia ne eivät tule.
Ei pääse enää, sillä kysyntää ei tälle yhteydelle ollut riittävästi.
Tui voi myös katsoa peiliin hinnoittelunsa kanssa. Matkat olivat Pirkkalasta reilusti kalliimpia kuin Helsingistä ja kun huomattiin, että ei mene kaupaksi, niin viime hetkellä laitettiin vasta polkuhinnat. Porukka ei suostu 500€ maksamaan enemmän Pirkkalalähdöstä keskellä viikkoa.
Henkilökohtaisesti lennot Tampere-Pirkkalasta eivät ole kauhean tärkeitä. Helsinki-Vantaalle pääsee nykyään näppärästi junalla ja CHL-finaalin lennolle kentälle maksaa 9€, huomattavasti vähemmän kuin että menisi Tampere-Pirkkalaan taksilla.
Reissun päällä kun on niin ei se pari tuntia siinä missään tunnu. Jos on lomareissu niin voi olla ravintolavaunussa, työreissulla voi tehdä töitä.
Sama homma Turusta.
Olin tilannut maaliskuulle perhematkan kanarialle, ensin joulukuun lopussa tuli ilmoitus että lentopäivät vaihtuu ja lennetään tjäreborgin kanssa samalla koneella. Tammikuun puolessa välissä tuli soitto että matka perutaan kokonaan eikä tänä talvena enään ole lentoja kanarialla ja palauttavat rahat.
Älysin kuitenkin kysyä ensi talvesta, silloin kuulemma lentävät normaalisti taas, joten siirsin matkani sinne ja sain tingittyä hinnasta vielä 600€ pois.
Sama asia on Tampereeella luultavasti, eiköhän sieltä koneet ens talvena taas kanarialle lennä.
Jatkossa Mansesta pääsee myös suoralla lennolla Amsterdamiin, mistä on jatkoyhteyksiä vaikka minne.
– Amsterdam on yhteyksiltään ehkä se merkittävin lentoliikenteen keskus Euroopassa. Suoraa yhteyttä sinne ei ole Tampere-Pirkkalasta koskaan aiemmin ollut ja sen eteen on tehty työtä vuosikausia, Aalto sanoo.
Air Baltic aloittaa toukokuussa lennot Malagaan, Frankfurtiin, Müncheniin, Rodokselle sekä Osloon ja Kööpenhaminaan. Lisäksi yhtiö lentää jo nyt päivittäin Riikaan.
Tuli todella pitkästä aikaa (2v+) varailtua juuri lennot Tukholmaan ensi kuun puolelle Tampere-Pirkkalasta Helsingin kautta, ja pakko sanoa että se järkytti, että Finnair ei enää tarjoa lennoilla edes kahvia ilmaiseksi, vaan se maksaa 2,5 euroa ja käteinen ja “lentolahjakortit” (?, pisteet vai?) eivät edes käy. No toki kortilla maksaminen on mulle OK, lähinnä pöyristyttää että Finnair on laskeutunut sille tasolle että kannattavuutta haetaan sillä että 2,5 euron kahvikuppia ei voida sijoittaa lentolipun hintoihin sisään vaan siitä halutaan erikseen rahastaa asiakkaita. Aivan Ryanair-menoa.
Tuolla Finnairin pistekortilla saa kyllä kohta ihan oikeasti heittää vesilintua. Kannattavampaa kuluttajalle olisi keräillä esim. Ryanairin arpoja.
Itsellä kohta edessä Amsterdam Finskillä. Tosin Hki-Vantaalta, mutta eipä taida tälläkään lennolla juuri tarjoiluja olla. Kai nyt edes mehua tms??
Tuo Tre-Pirkkalan yhteys Amsterdamiin alkoi kiinnostamaan. Ties vaikka piankin tulis tehtyä toinen reissu Hollantiin. Aikoinaan yhden kesän siellä viettänyt työharjoittelussa, joten paljon olis muisteltavaa siellä. Aikaa kun on kuitenkin vierähtänyt. Mutta hyvä, että tuo lähikenttä pysyy aktiivisena.
Mustikkamehu ja vesi kuuluu lipun hintaan. Kaikkea muuta myydään toki tälläkin hieman reilun kahden tunnin lennolla. Businessluokka sitten erikseen, siihen kuuluu “kaikki”, jos sellaista kaipaa.
Hyviä on lennot Finnairilla myös ilman ns. ylellistä tarjouilua, ja voi siitä Colasta tai oluesta maksaakin - en näe siinä ongelmaa.
Pirkkalaa alan käyttämään myös aina kun se on paikallaan työmatkoilla, myös Helsinkiin ja sieltä eteenpäin.