Vielä tänään ehtii sijoittaa (lahjoittaa) TamU:n väkevään paluuseen kohti Euroopan kenttiä!
Otteluohjelma ulkona. Kotimatsit kyllä paljon mukavammissa ajankohdissa kuin viime kaudella.
Ja Rollo away sytyttää heti kauden alkuun!
On muuten oikeasti kokemuksen arvoinen reissu. Kannattaa tehdä, jos vaan on mahkuja.
Sinne mennään. Junaliput jo taskussa ja odotan reissulta Tornio 2.0 awayta!
2.4 myös alkaa tuo cup arvonta. Joku liigajoukkue tai ykkösestä TPS/lahti toivonnassa, nii saa taas upean kesän.
Pääsispä Tammelaan awaylle!
En varmaan ole yksin ajatuksissani, mutta viime kauden vastustajat kakkosessa olivat huomattavasti kiinnostavampia kuin tulevan kauden ykkösessä. Viime kaudella oli paikallispeli herkkua 6kpl + 4xHJS. Tulevan kauden vastustajista ei kiinnosta kuin Jazz ja paikallispelit puuttuvat täysin.
Näin se monesti on ollut. Aikanaan Tampereen 3. divarissa oli useita paikallisia porukoita muodostaen sarjan suolan. Nousu toi mukanaan yksinäisyyden, kasvaneet kulut ja heikon pistemenestyksen.
Toivotaan, että TamU ei koe noita ’lahjoja’.
Nyt ollaan maan laajuisessa sarjassa ja se näkyy tietysti myös vastustajissa.
Monta kovatasoista vastustajaa tuolla on ja sarjan taso itsessään pitää varpaillaan, toivottavasti säilytään.
Keskustelua aiheesta voi jatkaa alla olevassa ketjussa:
Tänää juhlistetaan yhteistyötä Tapparan ja TamU välillä nii kai se ois upea päivä kipasta halliin!
Kylillä huhutaan että Tampere United perustaa ensi kaudelle jääkiekkoon 3-divarijoukkueen ja sinne menossa pelaajia mm. Pyryn suomisarja-joukkueesta
Tuun ja ammun huhun alas valheellisena. Tieto noin 99.99% varma ettei tule. Joskus aiheella toki hassuteltiin, mutta ei tule. Case lähtenyt liikkeelle kun kannattajille mietitty talveksi tekemistä, ja herrat meni sit futsaliin.
Tänään tuli pojan kiekkojoukkueelle kyselyä kiinnostukseen Tamu-futiksesta kesällä. Katsotaan miten lähtee liikkeelle
Huhujen mukaan Tapparan kautta tullut jo muutamia junnujoukkueita mukaan, joten alku on ollut hieno!
Juu, vaikea kuvitella – en tiedä mitä Tamulle oikein siitä olisi hyötyä, kun kuitenkin Tampereelta on Tapparan ja Ilveksenkin lisäksi monia muita divari seuroja. Parempi Tamun keskittää kaikki mitä löytyy vaan siihen mihin nytkin panostavat, sillä pitkällä tähtäimellä se varmasti palkitsee.
Tänään varmistui myös meidän jengi kesäksi. Tamu Oranssi U9 näki näillä näkymin päivänvalon