Tappara roster 2016-17

No ei muuten ollut, sain tämän tiedon erittäin luotettavalta taholta. Sellaista mitä yritettiin ei ollut saatavissa.

Oli, Kuusela :grin:

Varmasti kaikki on tehty toimistolla sen eteen, että meillä olisi keväällä paras mahdollinen joukkue. Faktat kannattaa pitää mielessä samalla kun kirjoittelee, että jos nyt tälläkin hetkellä on katsonut loukkaantumisia, niin ei se yksi hankinta olisi tilannetta muuttanut suuntaan tai toiseen. Siellä on nyt semmonen 3-6 miestä ollut jatkuvasti sivussa ja yksi hankinta ei olisi tätä asiaa juuri muuksi muuttanut.

Kuitenkin me saadaan tälläkin jengillä kolmeen ketjuun enemmän laatua kuin suurin osa kilpailijoista ja se jos mikä on tärkeää. Jos vielä playoffien kuluessa saadaan lisätukea - ainakin sen Karjalaisen verran ja Peltolakin pääsee pelaamaan niin sitten meillä on käytännössä liigan parhaat neljä ketjua.

En täysin ymmärrä sitä, miksi nyt olisi pitänyt hankkia vielä lisää kuluttamaan poppareita tai muuta. Ei mikään joukkue tässäkään Liigassa pysty hankkimaan sinne katsomoon mestaruuksia - jos katsoo vaikka Kärppien viime kauden laajuutta (periaatteesta yksi ylimääräinen ketju koko ajan poppareille, joka olisi voinut olla minkä tahansa kilpailijan ykkösketju) ja siltikin Tappara painoi väkisin ohi playoffeissa niin sen olisi luullut kertovan olennaisen siitä, että ei sitä 300 000 € katsomossa mikään auta, jos mestaruutta ei tule.

Pelaajalähtöistäkin pitäisi ajattelun olla: jokainen ylimääräinen varahankinta muuttaa joukkueen runkoa ja sitten rupeaa olemaan täysin turhaa ja ylimääräistä painetta myös muilla pelaajilla siitä, että yksikin virhe voi hyvin viedä pelipaikan. Sellainenkaan tilanne ei ole missään nimessä optimaalinen - ei seuralle eikä pelaajalle. Viime kaudellakin petyttiin, kun tuli vaan “Jasu ja Mäntylä”, vaikka odotettiin 5 ketjua KHL-ukkoa. Täsmähankinnat tälle kaudelle on Repo & Kuusela & Parlett. Eiks nää oikeasti riitä?

15 tykkäystä

Se yksi sentteri, jota haettiin olis ollut kiva. Muuten hyvin saatiin joukkuetta vahvistettua.

Karjalainen palaa sitten semeihin. Ei tässä mitään hätää ole, vaikka Smedberg vetäisikin nelosen laidassa ekan kierroksen. Hyökkäys on niin laadukas, että puolivälieristä mennään nykytasolla jatkoon. Veikkaan Jugin palaavan lähes satavarmasti ensi viikon tiistaina kehiin.

1 tykkäys

Toivottavasti Jugi palaa, sillä meillä ei tällä hetkellä ole reservissä kuin A junnuja.

On tainnu Vähäruohola lukea tätä topiccia, voi olla kyllä lukemattakin, kun alkaa pakkien peliajat olemaan kohillaan. Nyt Salonen saa ansaitsemansa ja se on hyvä se. Peksin n. 13 minuuttia voi olla hyvä hänelle. Hän saa enemmän annettua joukkueelleen mielestäni. Mitä tasaisempaan kuormitukseen pleijareissa päästään, sitä paremmin joukkue toimii. Sekin on minun mielipiteeni. Tottakai parhaat pelaavat muutaman minuutin enemmän, mutta hyökkääjille 20 minuuttia voisi olla maximi. Tämmöttii…

10 tykkäystä

Nyhä tässä voitaisiin taas spekuloida tulevalla rosterilla, kun Jugikin on palaamassa.

Mites nuo ketjut laittais?
Savinainen- Järvinen-Peltola lukitaan( IMO)

Roymark-Jasu-Luoto

Ei tästä tullutkaan mitään :smiley: :smiley:

E1: Nurmi-Lajunen-Kuusela
Haapala-Rauhala-Repo

E2: Haapala-Lajunen-Repo
Kuusela-Rauhala -Nurmi

Sorry Jussi, en minä osaa sanoa, päätä sinä :smiley:

Luoto esiintyi edukseen, kun pelasi Kuuselan ja Lajusen kanssa. En täysin mieltäni pahoittaisi, vaikka annettais playoffeissa mahdollisuus ykkösketjuun. Karjalaisen puuttuessa kokeilisin kuitenkin jotain tällaista:

Luoto-Lajunen-Kuusela
Elorinne-Kemiläinen

Peltola-Järvinen-Savinainen
Bonsaksen-Parlett

Haapala-Rauhala-Repo
Salonen-Rantakari

Röymark-Jasu-Nurmi
Saravo

Hrachovina
(Lassila)

Siirrettäviä palasia olisivat pääsääntöisesti tilanteen mukaan Repo, Nurmi & Luoto.

2 tykkäystä

Huh huh, kova valinta. Meinasitko että annetaan vastustajalle pari matsia eteen, sitten vaihdetaan maalivahti ja aletaan pelaamaan voitosta?

1 tykkäys

Uskon, että playoffeihin lähdetään Hrachovinalla ja Hrachovina on varmaan myös valmennuksen valinta. Jäädään seuraamaan.

1 tykkäys

Tuossa lauseessa on sana: varmaan. Ei ole helppoa Tonolla päättää pelaavaa mokkea. Mutta en myöskään lähtisi dissaamaan(huom Miolta) kumpaakaan meidän mokeista. Kts. topic Hrachovina…

Repo-Lajunen-Kuusela
Savinainen-Järvinen-Peltola
Haapala-Rauhala-Luoto
Røymark-Jasu-Nurmi

Elorinne-Kemiläinen
Bonsaksen-Rantakari
Parlett-Salonen
Saravo

Karjalainen Luodon tilalle niin :ok_hand:. Hienoa että meillä on kaikkien ollessa pelikunnossa Luodon tasoinen peluri varalla!

2 tykkäystä

Ja pakit niinkuin ne oli SaiPaa vastaan. Turha lähteä sotkemaan.

Bonsakseen ja Parlett puhuu samaa kieltä kentällä ja suomalaiset puhuu suomea keskenään. Helpottaa nimittäin kommunikointia kentällä aika paljon.

Kyllä, tiedän sen, että suomalaisetkin englantia puhuvat tarvittaessa, mutta kentällä kommunikointi nopeissa tilanteissa on helpompaa äidinkielellä.

Eli siis näin:

Elorinne-Kemiläinen
Bonsaksen-Parlett
Salonen-Rantakari
Saravo

3 tykkäystä

Itsellä menisi kyllä juurikin samanlailla kentät. Muistatteko miten viime keväänä huudettiin foorumilla kilpaa sitä Lainetta sinne ykköseen? Lopulta Tapola kuuli ja loppu on historiaa.
Kyllä tuosta porukasta minusta Repo on se, jolla olisi resurssit samaan. No ainakin lähelle samaan :slight_smile:

3 tykkäystä

Ymmärrän mitä haet takaa mutta ei Parlettilla ja Bonsalla silti sama äidinkieli ole.

Hyvä, että ymmärrät mitä tarkoitan. Enkä väittänytkään heillä olevan sama äidinkieli.

1 tykkäys

Aivan! Sori, mun moka!

1 tykkäys

Eiköhän Rakoviinalla lähdetä. Tuskin olisi noin paljoa peluutettu jos ei aloittaisi. Vai tarviiko Rakoviina noin paljon enempi pelejä alle verrattuna Lassilaan?

Joo Domilla lähdetään, kun vähänkin katsoo peluutusta läpi runkosarjan. Domi oli käytännössä koko ajan ykkösmoken asemassa. Lassila pelannee silti lähes varmasti heti kun Domille tulee se huonompi ottelu. Sen jälkeen se kenellä kulkee.

2 tykkäystä