Tappara roster 2016-17

Pari variaatiota runkosarjan pistepörssistä. Molemmissa järjestys kokonaispistemäärän mukaan:

Alivoimapisteitä ei eroteltu, ynnätty kokonaissaldoon.
Ykkösylivoima erottuu selkeästi yv-tehoissa.
Repo tasakentällispisteissä tehokaksikon jälkeen kolmantena.

Jäähyihin laskettu miesvahvuuksiin vaikuttavat jäähyt.
Bonsaksen hallinnoi jäähytilastoa kautta linjan, etenkin johdossa jossa peräti räikeästi kärjessä. @Messi huomioi tämän Bonsain omassa ketjussa.
Ennen maanantaista SaiPa-peliä JMJ:n saldo johtotilanteessa oli 1+0, eli käytännössä kaikki Järvisen pisteet johtoa tavoitellessa.
Myös Peltolalla samansuuntainen saldo, johdossa vain tehot 1+3.

10 tykkäystä

Tämä on oikeasti aika erikoinen fakta. Peltolan ja Järvisen pisteistä on karkeasti 10% johtoasemassa ja kyseessä on sentään runkosarjan voittaja. Niistäkin varmaan osa on tehty tyhjiin, erityisesti Peltolalla. Muilla tilastot on melko tasaiset.

Edit: Ja kun ottaa huomioon että molemmat on vielä tehneet yli 10 pistettä yv:llä niin menee edelleen erikoisemmaksi. Kuten @Sekera jo tuossa viittasi niin Järvinen teki näistäkin pisteistä kaksi runkosarjan 5 viimeisen minuutin aikana. :astonished:

1 tykkäys

Kukaan käynyt treeneissä vakoilemassa, ketä siellä nyt tällä hetkellä jäällä viilettää? Tai lähinnä, ketä sieltä nyt vielä puuttuu luistimilta.

Metso siellä jäillä oli kuulemma ollut, eikös miehen pitänyt olla Lekissä?

Olisko sitten Domi vihdoinkin saatu siirrettyä Lempäälään. On nää jänniä aikoja!

1 tykkäys

Liigassa ei ole näköjään kuin ikämiehiä ja nuorisoa.

Parhaassa peli-iässä olevat 25–30-vuotiaat tähtipelaajat houkutellaan tasokkaimpiin liigoihin, minkä vuoksi SM-liigasta on tullut lähes nelikymppisten konkarien ja nuorisotähtien temmellyskenttä.

6 tykkäystä

Haapala-Lajunen-Kuusela
Savinainen-Järvinen-Peltola
Röymark-Jasu-Nurmi
Luoto-Rauhala-Repo

Back to basics, Tapola! (Olettaen, että Luoto on pelikunnossa.)

7 tykkäystä

No tuo Luodon pelikunto toisi kyllä vaihtoehtoja, mutta pitäisikö antaa energiaa jossain muualla kuin energiaketjussa? Esim. vaihtaa päikseen Jukin kanssa.

Kenties. Itse kuitenkin rauhottaisin tilanteen ja pistäisin tutut ketjut kasaan. Ykkönen viime kaudelta tuttuun muottiin ja Järvisen ja Jasun ketjut tämän kauden “peruskoostumuksiin.”

3 tykkäystä

Valmennus höllää Revon suitsia:

Repo - Lajunen - Kuusela
Haapala - Järvinen - Savinainen
Peltola - Rauhala - Nurmi
Röymark - Jasu - Honkanen

Elorinne - Kemiläinen
Bonsaksen - Rantakari
Parlett - Salonen
Saravo

Domi

Oli miten oli niin kärkeä pitää tiivistää jos vielä otetaan pataan kerrankin. Henkkaa syytä peluuttaa ykkösessä Lajusen ja Krissen tai jonkun muun kanssa. Henkka tarvii tilaa ja Laju sitoo ainakin yhden veijarin aina itseensä ja pystyy skriinaamaan tehokkaasti kun mylly pyörii. Toki Henkassa roikkuminen sai aikamoiset sfäärit.
Henkka-Laju-Kuusela
Xavi-JMJ-Jugi
Nurmi-Otto-Repo
Rööri-Jasu-Luoto/tmv

Variaatiotahan on lähes rajattomasti kiitos pyörineen loton. Täyttä timanttia ei vaan ole vielä löytynyt, valitettavasti.

6 tykkäystä

Minä naulaan itseni tuohon ketjusommitelmaan, kun en muutakaan voi. Siinä Jussi, mennään noilla torstaina.

Ihmettelen tätä jatkuvasti, että ku meillä on yksi pelaaja, joka haastaa keskelle (Haapala) niin miksei tuomarit ikinä anna tästä jäähyjä vastukselle? On tuo uskomatonta, että saa olla kaksi äijää kahdella kädellä kiinni yhdessä kaverissa ja pilli pysyy taskussa, koska Haapala ei kaadu.

5 tykkäystä

Samaa olen ihmetellyt, että nykyään taas miehessä saa roikkua ja mailalla hakata. Muutama vuosi sitten nämä taidettiin viheltää pois. Taisi olla se ns. nollatoleranssi linja, mutta ei se kauaa kestäny. Niin ne trendit muuttuu. Ja jotkut puusilmät pitää Tapparaa vieläkin kahvajoukkueena, mielenkiintoista.

3 tykkäystä

Tuli pari kikkaa tässä mieleen, millä saataisiin ehkä hitusen Ilveksen pasmoja sekaisin:

Kemiläinen-Elorinne
Bonsaksen-Salonen
Rantakari-Parlett
Sammalkangas

Elorinnehän on jopa aika paljon pelannut myös ns.väärää puolta, joten tuolla voitaisiin pystyä sopivilla luistelulinjoilla pelaamaan ulos Ilveksen kärkimies. Ja lisäksi toiseksi paras avaaja tuonne kolmosen väärinpäin-mieheksi, niin sielläkin päästään eteenpäin myös sitä Ilveksen ohjauksen puolta.

1 tykkäys

Salosen pelin taso on ainakin laskenut ketjuloton myötä. Oli yhdessä vaiheessa jopa joukkueen parhaimmistoa, kun sai pelata oikealla puolella top-6:ssa.

3 tykkäystä

Samoilla mennään , ainakin reenit tänään !

En tiedä kannattaako vielä laittaa kovia munia samaan koriin, kun ilveksen vaihto oikeus. Toisaalta näkisin haapalan jossain muualla ja samaten Peltolan. Mutta

En ole huolissani meidän materiaalista tai kokoonpanosta, tuosta saa niin monenlaista aikaiseksi.

Se kuitenkin, mikä mietityttää eilisen jälkeen on, että koko kauden puhuttu variaatio Tapparan pelissä. Missä se on?

Ilves pelasi käytännössä yhden syötön poistamisella meidän hyökkäyksen kolmannesta erästä pois. Noin ei saisi vaan käydä ja siitä tulee iso piikki kyllä valmennukselle. Rautakorpi & Tapola linjaan on aina kuulunut tuo pelin jauhaminen, mutta se, missä kaipaan toisenlaista ajattelua - kuin pelkästään kokoonpanorallii - on se, että yksilöt uskaltaisivat käyttää vahvuuksiaan.

Viime kaudella se suurin mauste hyvään pelitapavariaatioihin tuli yksilöistä. Nyt se sama mauste pitää löytää uudestaan ja uskaltaa ottaa ne yksilöt käyttöön. Ajattelin runkosarjan lopun, että Tappara haluaa piilottaa jotain, mutta todellisuudessa ei ole ollut mitään piilotettavaa. Tappara pelaa juuri niin kuin odottaa saattaa.

Tämän vuoksi huudan edelleen Suomeen tuota ruotsalaista ajattelua: hyökkäyspeliäkin voi kehittää ja sellainen variaatio on olemassa. Suomessa tuntuu, että kaikki fokus on omissa ja keskialueella, mutta hyökkäyspäässä mennää miten sattuu. Vaadin edelleen Tapparalta sitä kovaa prässäystä, se pitää tässä sarjassa löytyä.

1 tykkäys

Toinen erä 2-5. Sitä sattuu mutta huolissani olin siitä, että tuosta roosterista ei löytynyt kunnon tsemppiä viimeiseen erään kun olitiin vain kaksi maalia tappiolla. Maalinähän ja olisi alkanut ilvesusko loppumaan.
Jotenkin koko porukka oli harmaata massaa ja ei pelattu joukkueena muttei kukaan edes Jugi noussut “nyt pojat perkele”-moodiin