Onhan tuo parempi kuin se oranssi hitsaajan suikka vuosituhannen alussa. Se oli jo niin korni että kun näki katsomon pyörivän se naurettava laite päässä mietti kuinka maksimaaliseen tölhöilyyn aikuinen voi mennä loppuotteluiden kunniaksi. Sekin toki löytyy arkistoista.
Annetaan nyt aikaa laittaa asiat kuntoon. Tietoa on toimitettu ja annettu tämän yhteisön panos siihen, mitä lisäyksiä toivotaan valikoimaan ja laatuun. Nyt on Tapparasta itsestään kiinni, tarttuuko se näihin täkyihin. Kun tein fanituotekyselyn täällä - suurin osa asioista oli avoimissa kommenteissa suoraan tematisoitu ja nostettu esille.
Tämä on tiettyyn pisteeseen asti mielipideasia ja tosiasia on myös se, että me emme täällä tarkasti tiedä, mitä tietoja Tappara kerää tuotteista ja millaiset sopimukset heillä on omien toimijoidensa kanssa. Minun mielestäni Tapparan fanituotesivu ja ylipäätään mobiili kaipaavat kehitystä kohti nykyaikaa. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty: ensinnäkin se, onko sitä halua lähteä viemään tätä projektia eteenpäin juuri tässä hetkessä - ei välttämättä ole. Uskon, että toimistolla on kädet täynnä töitä tässä kauden aikana ja muutokset ja kehitysideat pääsevät oikeasti voimiinsa vasta, kun kausi on pelattu alta pois.
Annetaan hieman lisää aikaa vielä - Tapparalta vastattiin asiallisesti ja fanituotekyselyn tulokset otettiin hymyssä suin vastaan ja minulla ainakin on uskoa, että he toimivat sen mukaisesti kuin minulle tästä mielikuva jäi. ![]()
Jaa’a, melkonen yhtälö jos paskoilla fanituotteilla tehdään liigan suurin fanituotemyynti ![]()
Mikähän on ollut myynnin tuottama tulos? Näitä lukuja ei vissiin oikeen löydy enää, lieneekö Tamhockeyn lukujen sisällä?
Tämä on varmasti totta. Voin itsekin kuvitella että tämä vuosi on ollut hektinen toimistolla. Voi sanoa että myönteinen kehitys on joka alueella.
Fanituotteet on ainoa asia mikä ottaa ainakin minua päähän. Muistan kun syksyllä täällä oli vilkas keskustelu siitä että me fanit haluaisimme laadukkaamman fanipaidan, joka muistuttaisi enemmän oikeata pelipaitaa. Silloin joku palstalaisista oli tehnyt loistavaa työtä ja ottanut yhteyttä Mika Lehtoon ja Lehto oli tylysti ilmoittanut tyyliin että hän ei näistä asioista päätä ja ei myöskään aio viedä asiaa millään tavalla eteenpäin esimiehelleen.
Tämä asenne huolestuttaa minua ja ainakin itse luovuin siitä fanipaita haaveesta silloin samantien. Toivon todellakin että Lehto on vaan “tavallinen” myyjä fanituotekaupassa koska jos hänellä on enemmänkin vastuuta fanituotemyynnistä niin on aika huolestuttava tilanne. En ymmärrä mikä siinä olisi ollut niin vaikeata kertoa eteenpäin että fanit ottivat yhteyttä ja heillä olisi nyt tällainen toivomus.
Meidän pitäisi yhdessä miettiä, että miten voisimme yrittää vaikuttaa asiaan, jos ei ensi kaudellakaan tämä asia lähde kehittymään. Voisiko esimerkiksi Tappara Fan Club olla aktiivinen Tamhockeyn suuntaan? Mutta odotellaan nyt ensin mitä @peterra hyvä työ tuo tullessaan.
Toivotaan nyt että viimeistään kun uusi areena valmistuu niin fanituoteasiat olisivat kehittynyt
Jos kulut on painettu minimiin niin tuleehan sitä tulosta…
Ihan hyvä pointti, joka todennäköisesti ei ole tullut idean isälle edes mieleen.
Toivon itsekin että edessä istuvalla ei ole tuollaista hattua näköesteenä…![]()
Tää on muuten ihmeellistä. Jos sulla on Tapparan fanikamaa päällä niin ikinä ei tehdä turvatarkastusta ![]()
Täysin samaa mieltä.
Kaupan ulkoasu tuotekuvineen ja -kuvauksineen aiheuttaa pientä myötähäpeää.
Sama homma itse tuotteiden kanssa.
Tässä olisi kyllä huomattava kehityksen paikka.
Uskomatonta että tuo on jätetty noin pienelle huomiolle, ollaan kuitenkin suurseura Suomessa ja kaiken toiminnan pitäisi olla sen mukaisella tasolla.
Uusi sinioranssien huppari on mun mielestä laadukkaan näköinen ja vielä päälle hieno. Itsellä ei siihen juuri silloin ollut ylimääräistä pistää, mutta mietin, että jos Tappara ei fanituotteiden laatua ihan hetkeen meinaa parantaa, niin onkohan jotenkin mahdollista “talkootyöllä” rykästä esim. just joku oikeasti hyvännäköinen huppari pystyyn? Toki varmaan siihen tarvisi Tapparalta luvan, kun ei ainakaan logoa varmasti saa noin vaan käyttää, mutta olisikohan tuollaiseen mahdollista saada lupaa…?
Luulen että tämä stetsoni on ihan tietoisesti halpaa hassuttelua. Hattu ja oranssit aurinkolasit irtoo shopista yhteishintaan 15e, niin siinä on halvalla asu kevään karnevaaleihin. Ei kovin tyylikästä mutta saadaan rahat pois ihmisiltä jotka eivät halua isompia summia laittaa fanikamaan.
Tästä tulee aivan väärä kuva asian taannoisesta käsittelystä. Noin ei voi tiivistää, noin se ei mennyt.
Onhan ton stetsonin pakko olla jotain camp-huumoria. Vai painaako Mikkikin kohta klubilla poffien kunniaksi sinisessä pikkutakissa oranssi stetsoni päässä ja tupruttelee paksua sikaria?
Tämä riippuu ihan järkkäristä.Ja osittain siitä paljonko halliin on tulossa väkeä.Minusta niitä fanikaupan sivuja myös voisi uudistaa.
Onko kuvaa?
Eikö ole myös toinenkin, enemmän oranssi huppari SO:lla?
On tyylikäs
Tuota voisi käyttää vaikka ei sinioranssien jäsen olekkaan. ![]()
Pakko avata sanainen arkkuni, koska fanituotteet ovat olleet edellisen vuoden ajan ns. lähellä sydäntäni.
Olen vuoden verran työskennellyt/tehnyt amk harjoittelua toiselle Liiga seuralle nimenomaan fanituotemyynnissä. Kaikki ei tämänkään nimeltämainitsemattoman seuran fanituotteiden myynnissä ole kunnossa, mutta verraten viime vuoteen kehitystä on tapahtunut. Seura toi uusia tyylikkäitä tuotteita, joita voisin itsekin harkita pitäväni, jos olisi oikea joukkue ja logo. ![]()
Opintoni ovat loppusuoralla, ja kun täällä alkoi keskustelu Tapparan, meidän rakkaan joukkueemme, faniuotteiden laadusta, sain idean. Ehdotinkin toimistolle, josko minä voisin tulla heille harjoitteluun ja samalla tekemään opinnäytetyöni heille, koskien fanituotteita ja niiden uudistamista. Valitettavasti toimistolla todettiin, ettei heillä ole tarvetta sellaiselle. Tiedä häntä, onko heillä jo uudistaminen käynnissä (toivottavasti), vai eivätkö vain kokeneet tarvitsevansa apua/tuotekehitystä.
En nyt tietenkään sano, että kuun olisin taivaalta tuonut, mutta mielestäni minulla on kuitenkin käsitystä siitä, mitä kaivataan, sekä tarkoitus olisi ollut ottaa myös fanit osaksi tuotekehitystä. Koska ketkä muutkaan kun fanit tietävät millaista Tappara kamaa päällensä pukevat.
Mitä tuohon kevään hattuun tulee, niin minusta ok ideana joka keväinen uusi hassuttelu hattu. Tämä kyseinen hattu ei vain mielestäni oikein toimi…
Toimii se, tommonen hattu on helppo heittää kentälle ratkasevassa finaalissa Vellun Hattutempun merkiks ![]()
Idealle ja aktiivisuudelle ![]()
Toivottavasti tosiaan kokonaisvaltainen uudistus menossa. Vähän pelkään ettei mitään ei haluta muuttaa, kaikki on hyvin.
Tais olla, mutta tämä on nyt tämän kauden aikana tullut uusin ![]()

