Tää on kyllä ihan huippu
Ovat vähän synnytyslaitoksella munineet, kun joukkuevalinta on venynyt noin pitkään. Lopputulos on kuitenkin oikein.
Hyvää somettamista. No, onhan se rikkinäinen kellokin oikeessa kahdesti päivässä. Mutta propsit tästä
Erityisesti pisteet Tapsulle (sille henkilölle siellä sisällä), yhden varhaiskasvatuksen ammattilaisen sanoin, kehui tilanteen turvallisuutta: “eikä ole mitenkään paineellinen tilanne, ei mitään tuuule tuletuletule hössötystä eikä turhaa koskemista, sweet and cute”
Ja taaperolta tietenkin oikee valinta
Ihan näppärästi voltti
On tullut annettua täällä rapaa Tapparan sometouhuille viikko-pari sitten ja ihan syystä. Nyt voi kuitenkin kehua ja ihan syystä. Nyt todellakin on nähty niitä asioita, joiden perään täälläkin huudeltiin. Hienoa, että palautteesta on otettu opiksi!
Mulla ei varmaa onnistus höntsäkuteissakaan ja sitten yks tulee vetään Tapsu-puku päällään voltteja!
Respectiä täältä!
Bertrandin juhlaottelu ja somen ottelukuvaan on arvottu jokin aivan muu pelaaja. Ei tainnut missään meidän omassa somessa olla edes infottu tästä Bertrandin juhlaottelusta?
Laitetaan tähän vähän infoa.
Tapparan Charles Bertrand pelaa maanantaina 500. ottelunsa Liigassa.
Ainakin Tapparan FB-sivut ovat tämän merkkipaalun nyt noteeranneet. Tänne ei ilmeisesti pysty linkkaamaan Face-postauksia. Enkä voine välttyä ajatukselta, että juuri tämän palstan aktiivit toimi pienenä innovaattorina tahi muistuttajana. Voinen toki olla väärässäkin. Ja ihan sama.
https://www.instagram.com/p/CXtZ-kKMv2E/?utm_medium=copy_link
Tässä Instagram.
E. Ei näköjään avaa kuvaa tähän.
Tilanne erätauolla päivitetty IG-storyyn. Hyvä.
On kyllä kovin kummallista, että pelipäivän kuvassa on pelaaja, joka ei edes ole kokoonpanossa.
Onko tällä nyt oikeasti jotain merkitystä?
Minun mielestä on. Kyllä ainakin itseä mietitytti, onko Seppälä kokoonpanossa ja tämä viittasi, että on.
Meinasitko, että nää tehdään 12:00, kun kokoonpanot julkaistaan? Tuskin. Itselle ei ainakaan oo mitään merkitystä, kunhan on tämän vuoden joukkueen pelaaja. Ei nyt viitsittäisi napista turhasta.
No ei varmaa, kun on julkaistu 9.23. Luulen kyllä, että sometiimillä voi olla jotain tietoa ennen Veikkauksen julkaisua?
Ja kun vilkaisee kalenteriin, Tapaninpäivä, pyhäpäivä jne. niin antaisin siimaa. Ei siellä ihan koko päivää tarvitse päivystää. Ainakaan tänään.
Tämä kun ei ollut eka kerta + juhlaotteluissa ollut monesti ihan eri pelaaja.