En ymmärrä tätä Tapparan mainonan ja some näkyvyyden jatkuvaa kritisointia. Alku kangertelun jälkeen homma on lähtenyt rullaamaan hienosti. Itselle ainakin pukkaa kaikissa seuraamissani some kanavissa erittäin paljon sisältöä. Erityisesti peleistä tulevaa sisältöä on tullut paljon lisää. Nyt sattuu olemaan peleistä vapaa viikonloppu ja ilmeisesti some tiimikin on saanut ansaitsemansa vapaa päivät. Mun mielestä ei voi olettaa että somea tekevät henkilöt on 24/7 töissä. Ei kukaan ole sillain töissä ei edes pääministeri.
Minulta iso peukku @Jiiikoo ja muu some tiimi. Teette hienoa työtä!
Joo. Omasta mielestäni Tappara on kehittynyt hurjasti toiminnassaan somessa ja markkinoinnissa ihan tässä lyhyessäkin ajassa. Selkeää kehitystä on näkynyt.
Toki koko ajan pitää olla hereillä ja aktiivinen. Miettiä uutta.
Jos töitä on jäänyt tekemättä niin kyllä teen
Ja kyllä kaupassakin myyjiä on sunnuntaisin, vaikka kaikki työntekijät eivät siellä ole. Mites jos joskus on sunnuntaina peli? Eikö voi olettaa Heljangon tulevan töihin? Nyt on harvinainen tilanne että 1. maanantaina on peli 2. peliin on tulossa hyvä määrä. Tästä hypestä kannattaa koittaa saada kaikki irti, niinkuin Tappara nyt tekeekin.
Hyvällä tolalla some on, ei siinä mitään. Joku viisas on joskus sanonut, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Ja näköjään vinkki oli ihan toimiva, kun yleisömäärää alettiin hypettää heti sen jälkeen
Tämän illan peli oli malliesimerkki onnistuneesta markkinointitempauksesta jääkiekon saralla. Lippujen jakaminen junnuille toi paitsi hyvää mieltä myös ison määrän uusia silmäpareja halliin. Lapset tulivat vanhempiensa, tai paremminkin vanhemmat lastensa mukana. Näin saavutettiin kriittinen massa, joka lisäsi pelin huomioarvoa ja kiinnostavuutta ja alkoi ikään kuin myydä itse itseään. Kun lippuja oli mennyt 7000+ kappaletta, lippujen myynti tuntui kiihtyvän pykälän tai pari lisää.
Ottelutapahtumasta kertyi kassaan tuottoja oheismyynteineen todennäköisesti melko mukavasti. Ja mikä tärkeintä - hallista poistui satoja, kenties tuhansia, pieniä ihmisiä, jotka kysyvät kotimatkalla: ”koska mennään seuraavan kerran Tapparan peliin”.
Edit. Myös ajankohta syyslomaviikon maanantaille oli täysosuma. Kuka / ketkä kaikki tämän takana olivatkin - iso sulka hattuun!
Otin klo 16 lipun lähes tyhjään C10 katsomoon. Pelin alkaessa, tämäkin katsomo oli paria penkkiä vaille täys. Toki olis voinu mennä liput muutenkin, mutta väitän, että nuo “lippuja myyty määrä x” päivitykset boostaa lipunmyyntiä, kun on tiedossa että porukkaa on paljon katsomossa. Iso käsi kaikkineen toimistolle.
Taitaa tämän takana olla Modulightin Orsila, joka avauskiekonkin pudotti. Firmalla on ollut hyvin kyseenalainen maine viime aikoina, mutta ilmeisen kova kiekkomies on kyseessä. Jos 5000 lippua osti vaikka 10€ kappalehintaan, niin olihan siinä 50k€ hyväntekeväisyyskampanja Tapparan hyväksi. Potentiaalisia asiakkaita tuskin yleisöstä löytyi.
En oo seurannut keskustelua tarkemmin, mutta ilmeisesti joku kampanja ollut tämän illan otteluun Tapparalla, jolla saatiin varsin kunnioitettava yleisö määrä maanantai iltana areenaan. Oli se kampanja mikä hyvänsä, niin näytti toimivan ja oli varsin onnistunut. Kyllähän tuo pitkässä juoksussa sataa Tapparan laariin. Ja oikeastaan varmaan lyhyessäkin juoksussa. Näin sitä markkinointia hoidetaan isosti ja siitä peukku.
Muistutuksena vielä, noilla kampanjalipuilla sai vain nuorisolipun. Yhtäkään vanhempaa/isovanhempaa niillä ei tullut. Tarkoitan vain sitä, että ei Modulight ostanut todellakaan 5000 lippua vaan paljon vähemmän. Aika moni aikuinen tuli normilipulla kylkiäisenä kampanjan mukana.
Tämä päivä oli kyllä kaikinpuolin napakymppi, kun vielä joukkuekin teki sen mitä piti. Siinähän meni oikein kylmänväreet päätöserässä. Maanantaisessa Sport-pelissä. Huh.
Tälläsiä saa ja pitää tehdä. Hyvää näkyvyyttä brändille, koska ei varmaan jääny epäselväks kuka ne liput sinne osti. Sen lisäks Tappara hoiti tonn tyylikkäästi 3-0 kotio nii varmasti on enemmän kuin se yksi joka haluaa uudelleen peliin
Ipan foorumilla tiedetään täällä jonkun kertoneen, että Modulightin jakamilla lipuilla paikalle saapui 7000 katsojaa. En muista kenenkään täällä niin maininneen, on kyllä saattanut mennä ohikin. Mikäli tuo luku on tempaistu meikäläisen ylläolevassa viestistä, niin tiedoksi (joku siellä tämän viestin kuitenkin lukee), että en tiedä montako kampanjakoodillista lippua lunastettiin. Tuskinpa tietää kukaan Tapparan toimiston ja yhteistyökumppaneiden lisäksi.
Omasta puolestani voin sanoa, että ostin omalla rahalla (Varsinais-Suomi ei, valitettavasti, vielä kuulu Tampereeseen ) useamman piletin illan peliin, koska halusin kokea omien muksujen kanssa unohtumattoman maanantai-illan. Enkä usko, että olin ainoa.
Tän pelin MVP oli ehdottomasti muksut, jotka lähtivät todella komeasti meidän “Kuka voittaa” -huudatukseen ja perinteiseen Tappara-huutoon messiin! Voi vanhemmat ottaa skideistä mallia, että miten sitä omaa joukkuetta kannustetaan! Kylmiä väreitä meni, kun kuunteli sitä muksujen meininkiä!
En ois pari viikkoa sitten uskonut, että tää peli olisi tämmöinen näytös kentällä että katsomossa! Silloin puhuin olevani tyytyväinen, jos 4k ylittyy ja tänää oli yli 11k!
Toimistolle, Modulightille sekä joukkueelle jättimäistä tästä illasta! Toimiston väki hoiti ihmiset halliin ja joukkue antoi sellaisen esityksen kuin kuuluukin tämmöisissä isoissa markkinointipeleissä!
Antaa niitten itkeä, kun näköjään on itkettävää. Hyvä tempaus ja aika helvetisti saa lippuja ostaa jos 3-4k ilman “ilmaislippuja” ja niiden kanssa tuli 11k. Se määrä mikä Ipalaisten keskuudessa vallitsee meidän tekemisistä on niin iso, että sillä sulattaisi maapallon jäätiköt.
Edelleen painotan sitä, että tämän tempauksen tarkoitus ei ollut “Kaunistella numeroita” vaan saada uusia katsojia halliin pitkällä aikavälillä. Monia “millon uudestaan” kommentteja kuulin niin eiköhän me leimata tää menestykseksi
Korjataan sen verran, että Modulightin lipuilla. Kyseisessä kommentissa niitä ei ilmaisiksi väitetty, aika monessa muussa toki. Korjaan sen tuohon ylempään viestiin, niin ei anneta väärä todistusta lähimmäisestä. :j