Luulin tämän päivän pelin alkavan puoli kolme, mutta olikin tunnin päästä, niin oli hieman aikaa miettiä tätäkin politiikkaa.
Usein sanotaan että Tapparassa pitää paikka ansaita päästäkseen ylemmäksi ja ilmaisia lippuja ei ole, mutta hieman tämäkin mielestäni sotii ulkomaalaisia hankintoja vastaan.
Kysynkin mitä heiltä halutaan kun tänne hankitaan? Näiden kohdalla jänne tuntuu olevan todella lyhyt. Spacek oli/on loistava pelaaja, mutta hänen kohdallaan asioita meni pieleen ja hyvin nopeasti tippui neloseen/katsomoon ja sitä kautta muihin maisemiin. Kelleherille ei paljoa mahdollisuuksia tunnu suotavan, vaan kyllä tässä taidetaan Spacekin tiellä olla.
Morley muutama kausi sitten tuli ykkössentteriksi ja siihen istutettiin, tämä onnistui ja teki sen viime kaudella, vaikka ei ensimmäisen kauden loistoon päässyt .
Austinilla oli vaikea alkukausi liigassa kaavailtuun roolinsa nähden ylivoimalla ja sitten putosi jopa kokonaan tästä pois, eikä päässyt enää edes kakkosylivoimalle missään vaiheessa. Tässä oli onnellinen loppu kuitenkin. Olisiko ollut ilman Leskisen saamista?
Platzerista en oikein päässyt kärryille mitä häneltä halutaan ja mihin rooliin. Ajoi toki tavallaan asiansa.
Nämä ulkomaalaiset kuitenkin suurelta osin tulevat vuoden lapuilla, joten ei heissä mitään projektiakaan voi nähdä, vaan tulos pitäisi saada heti ulosmitattua.
Minusta tuntuu kuin Tappara ajattelisi olevan jokin NHL-seura ja ajaa ulkomaalaisia sisään kuin varaamiansa rookie-pelaajia ja vain grindaamisen kautta voidaan rooli ja paikka Tapparassa saada päästääkseen seurassa olleiden pelaajien ohi. Samaan aikaan vanhat ja tutut pelaajat vetää myös huonolla tasolla, mutta näihin ei luotto horju ja mahdollisuuksia tarjotaan.
Ihan tähän peilaten ja viime kausien alkua muistellen se kannattajien kura sitten valuu nimenomaan näiden ulkomaalaisten niskaan, vaikka heidän ikkunaa onnistumiseen lyödään hyvin nopeasti raolleen.
Mitähän koitin ajaa takaa… En oikein ole varma, mutta hieman tässä valmennukseenkin voisi katseita kääntää, koska tuskin sattumaa että nyt Tapolan viimeisen stuntin aikana ollaan joka alkukausi hankittujen ulkomaalaisten suhteen hieman samassa tilanteessa. Tai sitten Tapparassa tehdään todella huonoja rekryjä.
Ja eikun peliä seuraamaan matsia.