Tapparan peliesitykset 2017-18

Eilen studiossa Petteri Nokelainen sanoi, että miksi Tappara muuttaisi mitään, kun käytössä oleva systeemi toimii. Tähän Waheeb totesi, että kyllähän pelitapaa yritettiin muuttaa.

Olen edelleen sitä mieltä, että Tapparan pelissä näkyy isoja rakenteellisia eroja viime vuoteen. Tilanteita, joissa puolustaja pysähtyy maalin taa ja joukot kootaan lähelle omaa maalia ja sitten lähdetään liikkeelle ei juuri esiinny. Viime vuonna tämä oli vallitseva tapa avata. Eilen selostaja totesi että Tappara lähtee viiveellä kun puolustaja sai kiekon oman puolustusalueen keskivaiheilla, piti kiekkoa hetken, antoi pakkipakkisyötön ja siitä sitten ylöspäin. Juu, ei tämä erityisen räjähtävä lähtö ollut, mutta eroaa esim viime kaudesta. Yksi tilanne jäi erityisesti mieleen: Lehtonen saa kiekon juuri tuossa oman sinisen alla, vetää oikein liinat kiinni, että tästä mä avaan. Eli viime vuonna usein pelattiin alaspäin ja kasattiin ryhmä siellä.

Myös tuo kiekko päätyyn ja paineistus on minusta selvästi viime vuodesta poikkeavaa. Vähemmän ryhmitytään siihen träppiin, enempi mennään suoraan kiinni.

20 tykkäystä

Kyllä varmasti näin, mutta siitä mitä alkukaudella yritettiin on tultu vahvasti viime kausien pelitavan suuntaan. Enkä ihan varauksetta usko, että nämä askelmerkit on olleet suunniteltuja, vaan matkalla on ollut pakko vähän muuttaa pelaamista.

Eilen Rautakorpi sanoi ennen peliä haastattelussa, että harjoitteita on muutettu. Muuten tokaisi vain, että antaa analyytikoiden analysoida. :smiley:

1 tykkäys

Näin voi hyvinkin olla. Viime kauden suuntaan on tultu ainakin tuloksellisesti :smile:

1 tykkäys

Ylpee ja nälkäinen esitys keskelle marraskuuta. Jukka & co. ovat edellä aikataulusta. Ehkä CHL kyrsii positiivisesti ja rosteria on ärsytetty positiivisesti. Vapautunut ja raivon sytyttämä peli on voittavaa ja sitä tulosta näkyy jo. Nyt on tekemisen tuntua.

1 tykkäys

Vaikka tässä nyt vedetäänkin 10 ottelun voittoputkessa ja ollaan liigan kuumin joukkue, niin
hiukan ihmetyttää tuo meidän vasemman laidan tehottomuus. Nimittäin Ojamäellä ja Nurmella
on paikkoja ollut, mutta ei kun ei. Samon Zaborsky, vaikka muuten on pelannut
hyvin. Tuolta osastolta kyllä tehoja odottaisin enemmän ja varmaan niitä tuleekin…kunhan piti
jostain narista. :smile:

4 tykkäystä

Nyt alkaa näyttää vihdoinkin siltä mitä pre-season antoi olettaa, kauan siihen menikin :slightly_smiling_face: Mielestäni kritiikki alkukaudesta oli täysin aiheellista, peli oli surkeaa siihen nähden mitä odotukset oli, mutta hyvä että nyt toimii. Toki ykköstykeistä Zaborsky ei ole lähelläkään sitä mitä piti olla, mutta Kuusela alkaa jo parantaa.

Eiköhän runkosarja mene pitkälti omalla painollaan, jos peli pysyy tällä tasolla. Sitten vaan kevääksi huippuisku, niin lähellä ollaan finaalipaikkaa. Mestaruudet voitetaan puolustuksella ja se on nyt Tapparalla sarjan parasta.

Ja hienoa Että Tappara näyttää Tapparalta ihan sama mikä joukkue on vastassa. Tää joukkue ei mee takki auki.

1 tykkäys

Jos oikeen laskin nii 6 edellisen ottelun maaliero on 17-4. Hyvin kulkee siis tällä hetkellä. Seuraava peli kärppiä vastaan kertoo oikeasti missä mennään tällä hetkellä

2 tykkäystä

Eikö nuo 10 perättäistä voittoa kerro mitään?

12 tykkäystä

Mun mielestä noi 6 peliä kertoo enemmän kuin yksittäinen Kärppä-peli :slight_smile: mutta joo, on kyllä herkullinen peli ja viikko.

Edit. Nonni sen siitä saa kun kattoo kesken viestin kirjottamisen hetken aikaa änäriä

2 tykkäystä

Niihin 10 voittoon ei sisälly yhtään päänahkaa liigan top 4 joukkueista. Tiistaina tiedetään ollaanko tällähetkellä liigan paras vai toiseksi paras joukkue.

2 tykkäystä

Ei se kyllä noin mee, mutta menkööt :smiley:

7 tykkäystä

Tiistaista tiedetään, että ollaan Liigassa joka tapauksessa toisena. Sen lisäksi tiedetään, voittaako Tappara vai Kärpät yhden pelin.

3 tykkäystä

Kärpät ei ole voittanut top-1 joukkuetta pitkään aikaan. Tappara voittaa taas tiistaina, nättiä. 11 putkeen.

4 tykkäystä

Joo, aika tehottomia on ollut, mutta onneksi kaikilla on paikkoja ja kukaan ei ole ihan ulkona.
Tässä voisi vaihtaa Ojamäen ja Nurmen paikkoja , ihan vaan sen takia, että Ojamäki on pirun nopee ja nelonen liikkuu paljon ja nopeesti.
Nurmi-JMJ-Peltola
Ojamäki-Rauhala-Karjalainen
Onneksi kuitenkin ollaan 10 ottelun voittoputkessa, niin ei mitään hätää.

Oikein muistat eli Bailen tosiaan haastattelussa sanoi näin aikoinaan:

Perjantaina alkava Liiga on Nickille uusi asia siksikin, ettei hän ole junioriaikojensa jälkeen pelannut näin pitkää runkosarjaa. Valmennus on kuitenkin tehnyt joukkueelle hyviä välitavoitteita ja pätkinyt kautta osiin, minkä Nick näkee hyvänä asiana. Syyskuun ajan kestävä ensimmäinen ”pikku kausi” alkaa perjantaina paikallisottelulla Ilvestä vastaan.

http://www.tappara.fi/liiga/jatkuuko-nick-bailenin-tehokkuus-liigassakin/

1 tykkäys

En olisi Zaposta huolissaan jos peli koko joukkueella kulkee näin mallikkaasti. Onnistumiset tuppaa aiheuttamaan hyviä asioita ja on ihan saletti että ennemmin tai myöhemmin myös Zapolla alkaa osumaan. Tapparan onni on se että materiaali on niin hyvä ettei kaikkien tarvi loistaa yhtäaikaa. Jossain vaiheessa kautta pääsee myös Zapo parrasvaloihin ja kun pakastin tippuu selästä alkaa tapahtua hyviä asioita. Täälä vahva luotto Zapoon.

4 tykkäystä

Tulee varmaan hiljaiset pari päivää yhteisössä - pelistä on harvinaisen vaikeaa löytää mitään isompaa kritisoitavaa.

En päässyt keskittyneesti viikonlopun peleistä nauttimaan, mutta tauolta on nähtävästi tultu 100% iskussa tulevia kovia matseja ajatellen. Tulevalla viikollahan on kovat tasonmittaukset, eli tiistaina Kärpät ja perjantaina TPS. Isoja pelejä jo kevättäkin ajatellen.

MV-peli toimii, puolustus toimii, hyökkäysketjut toimivat. Kärjen poistuminen sementoi pelipaikat. Peli kehittyy ja tasapaino uuden ja vanhan Tapparan pelaamisen välillä löytyy.

Yksilöitä nousee esiin, kuten Repo ja eilen taas Kuusela tarjoili parastaan - kovaa kamppailupelaamista ja tehoja. Edistyneitä tilastoja kun vilkaisee, niin laukaisuhallinnassa (COR%) parhaat ovat Zaborsky, Ojamäki ja M.Järvinen. Näistä kaksi ensin mainittua on niitä pelaajia joilta voisi lisää tehopisteitä odottaa. Massi taas pelaa Tapparan senttereistä parhaiten “Lajusta”, tasapainottaen ketjunsa peliä.

Hieno kiekkoviikko tulossa! :tappara:

14 tykkäystä

Kyllähän tämä kausi voidaan selkeästi jakaa pelitavallisiin jaksoihin.

Ensimmäisessä jaksossa syys-lokakuussa kiekkoa pyrittiin pelaamaan mahdollisimman nopeasti ylös. Pelivälinettä roiskittiin jopa änärityyliin pleksien kautta eteenpäin. (Vasen) laita ylimiehitettiin ja hyökkääjät seisoivat välillä kaukanakin hyökkäyssinisellä hieman Törmäsen air hockey -tyyliin. Haukia oli kuitenkin enemmän kuin yksi. Peliä pyrittiin myös kääntämään mahdollisimman nopeasti. Tulos olikin sen mukainen. Samalla näytti siltä, että treeneissä mentiin kovaa, sillä jalka ei oikein liikkunut. Ihmetystä herätti ainakin allekirjoittaneessa se, miten pitkään tätä tapaa puskettiin sisään, mutta eiköhän valmennus tiedä minua paremmin.

Toisessa jaksossa (joka muuten käynnistyi kuin nappia painamalla pe 13.10. Kärppiä vastaan - mikä hämäsi ainakin minut) sentteri siirtyi pysyvästi takaisin omalle paikalleen keskustaan, “puolinopeat” lähdöt palautettiin keinovalikoimaan ja viisikoita tiivistettiin: yksi pelaaja saattoi edelleen jäädä toiseen laitaan hieman kytikselle, jos näytti siltä, että peli saadaan nopeasti kääntymään. Edelleenkään mitään volttilähtöjä oman maalin takaa koko viisikolla ei kuitenkaan viljelty, vaan pakit pyrkivät koko ajan pelaamaan kiekkoa ylös tai sitten levittämään pakki-pakki syötöllä. Palautuksia alaspäin kuitenkin nähtiin joskus tai ne eivät ainakaan olleet kiellettyjä.

Kolmas jakso alkoi nyt maajoukkuetauon jälkeen ja siitä on ehkä liian aikaista sanoa mitään. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että palautuksia alaspäin viljellään entistä enemmän. Yhtenä teemana saattaa nyt myös olla puolustuspelin tiiviys. Aika usein peleissä on jaksoja, jolloin vastustaja saattaa hallita peliä suvereenillakin tavalla, mutta ei kuitenkaan juuri pääse ykkösluokan maalipaikoille. Syntyy vaikutelma, että Tappara tietyllä tapaa antaa vastustajan pyöriä kulmissa ja hallita pelitapahtumia. Esimerkiksi Ilves pääsi ensimmäisessä erässä vyöryttämään minuuttikaupalla Tapparan päädyssä, mutta niin vain se sai vain yhden maalin aikaan tuhlaten samalla paljon energiaa ja Tappara nappasi tikkarin lopulta pois. Se on hyvän joukkueen merkki.

Neljännestä tammikuusta alkavasta jaksosta voinee veikata sen verran, että Tapparan hyvä peli tullee katoamaan kuin taikaiskusta mystisesti jonnekin, mikä aiheuttaa foorumilla ihmetystä, kun “syksyllä pelattiin niin hyvin”. Voittoja tulee edelleen, mutta peli muuttuu todella nihkeäksi. Toisin sanoen vuoden alkuun tammi-helmikuulle tultaneen vetämään kova harjoittelujakso, kuten on monena aiempanakin vuotena mitä ilmeisimmin tehty. CHL:stä putoaminen luultavasti tosin muuttaa suunnitelmia jonkin verran.

7 tykkäystä

6 peliä seuraavaan kahteen viikkoon. Pelit on ns. pääsvaatustajia vastaan. Eiköhän tämä ole treeneissä huomioitu.

5 tykkäystä