Tapparan peliesitykset 2017-18

Nyt oli huippuviikonloppu, todella lennokasta peliä. Kuusela ja Zabo vihdoin sillä tasolla mitä odotetaan, joten hyvältä vaikuttaa. Rauhalan ketju löysi myös loistovireen, joten tuolla ketjulla on hyvä jatkaa.

Ylivoima myös lähellä kauden parasta, takakolmio Kuusela-Rantakari-Repo toimii todella hyvin.

Eilen saatiin kyllä lahja, kun potentiaalisen 2+2 jäähyn sijaan saatiin ottelun voittomaali. Levonen toisaalta paikkaili sitä parhaansa mukaan loppupelin.

Tämän iltainenhan oli taas aivan naurettavaa pelleilyä. Meilkein samanlainen farssi kun edellinen Lukko-kotimatsi.

Minusta molemmat pelit olivat farsseja. Eilen Japalta ihan kuvottavaa paikkailua, kun Tapparalle vihellettiin kaikesta mahdollisesta. Tänään taas ihan käsittämätöntä piiparointia… Miten voi ihan suvereeni osapuoli olla erässä puolet jäähyllä? Ja jäähyt on tasoa mailaankopautus, irtokiekkokamppailu jne. Se Mikkolan jäähykin oli sikäli kyseenalainen, että Marttisen olisi kuulunut tuolla linjalla saada avauserässä Oton taklaamisesta 2+2 (korkea ja laitataklaus). Taas alkaa päästä ihon alle tää 1ügan paska kun pelit yritetään keinotekoisesti pitää tasaisina.

4 tykkäystä

Näin se vain menee. Liigan viime vuosien sarjataulukkoja kun katsoo, niin aina se vain on noin ~180 maalia voittajalla. Kovin on Kärpillä 2013-14 jolla 190 kihausta.

Hyvä viikonloppu! Ojamäki, Zabo, Nurmi kaikki tehoilla ja Karjalainen hatullinen… Kuusela alkaa olemaan oma itsensä ja Heljankokin näyttää olevan aika kova! Ja hei, ylivoimakin toimii jo kuin vanhaan malliin. On se taas hianoo olla Tappara-kannattaja. Kärpät, kannattaa alkaa vilkuilla kohta taaksepäin.

5 tykkäystä

Nopeeta ne fiilikset pelistä muuttuu ja niinhän sen kuuluukin mennä. Erityisesti tästä viikonlopusta jäi mieleen Karjalaisen 4+1 ja Heljangon hyvät otteet. Hyvä ettei äijä menny pleksistä läpi kun kävi kiittämässä faneja pelin loputtua.

12 tykkäystä

Tämä on tärkein viesti.
Kaudesta on takana noin puolet.
Tapparassa ensimmäisen puolikkaan osalta ennen kautta asetettuihin odotuksiin nähden on vain alisuorittajia. Silti ollaan taulukossa kolmansia.

Kunhan runkosarjan loppuun mennessä Jukka saa jengin pelaamaan vähintään omalla tasollaan, ei kolmatta mestaruutta putkeen estä mikään.

2 tykkäystä

Toisena ollaan.

5 tykkäystä

Totta.
Hyvin huomattu.
Hieman hitailla hoksottimilla elin vielä ajassa ennen lauantain kierrosta.
My bad, thanks :+1:

1 tykkäys

Tuossa Ässät-pelin pettymyksessä ryvettyäni ja höyryt päästeltyäni voin todeta, että kyllä tämä juna aikataulussa puksuttelee.
Pettymyksessä joskus on malttamaton, vaikka tiedostaa tilanteen, että kehitellään kaikkea uutta, niin silti ne ankeat ajat sapettaa.
No, nyt peli on ollut monelta osin parempaa ja paikoin tosi hyvää. Kyllä tästä hyvä tulee.
Päävastustajia nämä keskinäiset kohtaamiset ehkä hämmentävät, ehkä siinä on sellaistakin tarkoitusta.

Jos nyt eivät ihan vihkoon vedä, niin paikka runkosarjan top 4 joukkueena alkaa kohta olla sinettiä vailla. Eli runkosarjan viimeiset 20 peliä menevätkin sitten ”puolivaloilla” play-offeja odotellessa, koska Kärppien ohittaminen alkaa olla mahdotonta ja toisaalta on aika sama onko sijalla 2, 3 vai 4.

2 tykkäystä

Ei todellakaan ole sama.
Kärppien lento ainakin tällä hetkellä on selkaista ettei ennen finaalia kohtaaminen ole toivottavaa. Eli neljänneksi ei kannata jäädä. Mieluummin titaanien taisto finaalissa kuin välierässä.
Nythän ollaan ennen kautta ennakoidussa tilanteessa kärkikaksikossa.
Nyt vain Kärpät onkin Jypin tilalla toinen kärkijoukkue.

Kyllä myös Jypin kanssa mieluummin kotiedulla. Kahden joukkoon runkosarjassa. Eteenpäinmeno ja nouseva peli-ilme parempi lähtökohta playoffeihin kuin ’odottelumoodi’.

1 tykkäys

Sija viisi riittäisi minulle.
Esitykset toistaiseksi ovat ylikanttiin siihen nähden.

Täytyy kehua, kun on sen paikka. Ojamäki-Rauhala-Karjalainen -ketju pelaa hienoa kiekkoa. Pelaajat pysyvät hienosti omilla kaistoillaan ja peli pysyy leveänä. Tämä tuottaa jatkuvasti yksi vs. yksi -tilanteita, joissa pelaajat pääsevät käyttämään nopeuttaan ja haastamaan puolustajia. Vastustaja on kyllä koko ajan vaikeuksissa. Hieman vielä lisää malttia niin tulosta tulee vielä nykyistä enemmän.

Lisäksi pitää kehua Vittasmäkeä. Olipahan jämäkkä esitys heti paluuottelussa.

31 tykkäystä

YV oli luokatonta eilen.
Kuuselan pitäisi ehdottomasti ottaa yhdeksi variaatioksi oma laukaus.
Nyt pitää kiekkoa ja leipoo taidokkaasti mutta ne lätyt viivaan, neliön läpi tai ohjuriksi maskimiehelle on ennakoitavissa.
Ainakin neliön läpi annetuissa vastustajan maalivahti on usein jo odottamassa laukausta toiselta sivulta kun laukaus tulee.
Silmät kiinni ja hirveä lämäri maalia kohti olisi sellainen harvinainen variaatio jonka olemassaolo ainakin maalivahdin on huomioitava.
Maskimies voi sitten luutia sisään karat.

3 tykkäystä

Luotiin maalipaikkoja ja yksi maalikin. Kaukana sellaisesta luokattomuudesta, kun joskus ei päästä edes oman sinisen yli.

Poikittaissyötöt Revolle on liian hiljaisia ja Repo pitää kiekkoa liian pitkään.

4 tykkäystä

Tästä ehdottomasti samaa mieltä. Eilenkin ihmettelin sitä tilanteessa, jossa Kuusela pääsi purjehtimaan täysin avointa kaistaa omalla sivustallaan, kun kaikki av-pelaajat plokkasivat syöttölinjat. Ei tullut laukausta ei, vaan haettiin jääräpäisesti syöttöä Revolle.

Kyllä Kuuselalla sen verran hyvä laukaus on, että sitä pitäisi välillä kokeilla.

5 tykkäystä

Tuo on kyllä totta.
Positiivista oli se, että tuota luokattoman tehotonta ylivoimaa päästiin sentään pelaamaan oikeaan päähän suhteellisen kivuttomasti.

Tapparan ylivoima on tehokkuudeltaan Liigan viiden kärjessä. Eilenkin yksi maali ylivoimalla. Parannettavaa on, mutta ei se luokatonta ole.

1 tykkäys