Talo ilman aitanpolulla astelevaa emäntää tai konekiväärikomppania ilman vänrikki Koskelaa on kuin Tapparan joukkue ilman El Capitano Jukka Peltolaa. Mikäli fanit ja kiakkoa säännöllisesti seuraavat ja sitä ymmärtävät ovat sattuneet unohtamaan, pyydän nöyrästi saada palautta mieleen sen seikan, että jääkiakko on JOUKKUEPELI, ja voitosta taisteltaessa joukkueena toiminen korostuu erityisesti tiukoissa paikoissa, kun on säilytettävä johtoasema tai noustava rinnalle ja ohi.
Kaksi peräkkäistä ottelua, joista ensimmäisessä johto pystyttiin pitämään, kun taas jälkimmäisessä NELJÄN maalin johto menetettiin varsin lyhyessä ajassa. Missä oli ero? Siinä, että joukkueelta puuttui JOHTAJA, eli johtajuus, jota maajoukkueluotsit, Tapola ja Marjamäki osaavat arvostaa ja joka Tapparan joukkueelta Rauman pelissä puuttui silloin, kun paha paikka tuli, kun tuomarit jakoivat kyseenalaisia tuomioitaan ja kun vastustaja sai toivoa maalista, joka olisi myös voitu hylätä.
Ei ollut JUKIa tekemässä AVmaalia eikä blokkaamassa ja kiakkoja syömässä eli näyttämässä omalla esimerkillään, miten tuossa tilanteessa oli pelattava JOUKKUEEN eteen ja johdon pitämiseksi. Ei ollut vaihtoaitiossa El Capitanoa rauhoittamassa ja rohkaisemassa kokemattomampia, huolestuneita ja häviötä pelkääviä kavereitaan. Johtajuus siis puuttui ottelun kriittisimmillä hetkillä,
Voimaa, nopeutta, teknisiä ja taktisia taitoja voidaan kehittää, mutta johtajuus, joukkueen kokoaminen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi, on siinä määrin jo varhain ja pitkänä prosessina yksilönkehityksen aikana hioutunut timantti, jollaisen jokainen joukkue haluaa keskuudestaan löytää.
Se timantti Tapparalta siis puuttui, ja sen mukana katosi hyvällä pelillä saavutettu johto ja voitto.
Hartaasti toivon, että Tappara joskus, kun Juki hokkarit naulaan ripustaa, löytää hiomattoman timantin, joka johtajaksi hioituu eli kasvaa roolissaan. AAMMEN!
Ei sota yhtä miestä kaipaa, mutta tappio tulee ilman johtajaa, joka on auktoriteettinsa ansainnut.
Hyvää kolmatta mestaruusvuotta kaikille - niillekin, jotka eivät tappioita pysty sulattamaan ja haukkuvat pelaajia ämmälaumaksi, mutta eivät ymmmärrä, että hyvin toimiva joukkuekin hädän hetkellä tekee virheitä, kun ei ole “Koskelaa”, joka kertoisi, mitä “meitin nyt tarttis tehrä”.
