Jos nuo nopeat lähdöt eivät oikein ota onnistuakseen runkosarjassa, niin miten ne saadaan onnistumaan playoffeissa?
Toki onhan tuossa vielä runkosarjaa jäljellä, missä sitä pelitapaa voidaan ajaa vielä sisään.
Jos se saadaan toimimaan seuraavan 15 pelin aikana niin sitten pitäisi riittää?
Kuinka pitkälle tuo “vanha pelitapa” sitten riittää tänä keväänä, kun edellisinä vuosinakin on ollut tiukkaa?
Toivottavasti tästä saataisiin edes pientä esimakua jo runkosarjan puolella.
Eikö tuo pelitavan muutos pitäisi pystyä tekemään ihan yksittäisten pelien sisälläkin?
Kohtalaisen hyvä kysymys. Itse ajattelen, että todellisuudessa Tappara tavoittelee peliin huomattavasti monipuolisempia rytmejä. Tuo nopea lähtöhän on vastuksen tällä hetkellä todella helppo pelata pois, koska Tappara tekee niitä kategorisesti. Jotenkin vieläkin uskon, että tosipaikassa (joita kyllä mielestäni olisi jo parikin ollut) pelaajat saisivat tunnistella tilannetta haluamallaan tavalla ja mitään kategorista yhtä tapaa ei olisi.
Tämähän olisi vastuksella todella vaikeaa, koska ei uskaltaisi lähteä vaihtoon ollenkaan, kun ei tiedä, että tuleeko sieltä heti se pystyavaus vai mennäänkö hitaasti maalin taakse. Viime kauden ongelma oli kaavamaisuus ja Ilveshän meinasi juuri tällä tavalla riisua Tapparan alasti, kun peliä ei pystytty avaamaan toiselta puolelta ollenkaan.
Rautakorpihan (kai) opettaa pelaajat siten, että yhtä asiaa hinkataan kyllästymiseen asti ja sitten yhtäkkiä tapahtuu jotain. Näin hän on tehnyt ennenkin. Tällä hetkellä tuo Tapparan nopea lähtö on helppo pelata pois, koska se on järjestäen se ainoa ratkaisu. Mutta sitten, kun tulee useampia rytmejä niin se ei olekaan enää niin helppoa.
Rautakorpi tais kauden alussa AL haastattelussa juurikin mainita tuon pelin monipuolisen rytmittämisen.
Uuden peliillisen asian oppiminen ottaa myös aikansa eli tulee se kaavamainen jakso jolla toistoilla hinkataan ja hinkataan. Kaukaisena esimerkkinä golf lyönti jonka hierominen hermostoon vaatii tuhansi, jopa 10 tuhatta oikein tehtyä samanlaista toistoa. Hiukan sama kait tässä yhden pelitavan sisäänajamisessa jotta sen saa sinne selkäytimeen.
Sitä vaan ihmettelen miten se tilanteen tunnistaminen ja yksituumaisuus millä selkäytimen asennolla milloinkin mennään, saadaan kohdalleen. Alkaa tuntua siltä että tää ei olekaan enään ihan niin yksinkertaisten miesten laji Paitsi katsomossa!
Tää on ehkä se suurin mysteeri; pitääkö oikeasti? Joukkueen runko on säilynyt samana useamman kauden - jos otetaan uudet hankinnat pois niin kolmen pelaajan takia tuota ei tarvitse harjoitella. Se löytyy kyllä DNA:sta melko varmasti, jos on halua.
Kirjoitit ajatukseni sanoiksi. Tätä olen pohtinut jo syksystä asti. Toki tämä näkemys vaatii sitä, että ollaan uskossa vahvoja.
Olen nimenomaan ajatellut sitä, että pitkään vallalla olleen Meidän Pelin vastalääkkeet ovat löytymässä, viime kevään perusteella siis. Meidän Pelin ns hidas lähtö kiekotellen on johtanut siihen, että puolustavien joukkueiden trapit ovat pudottautuneet alemmas. Se mikä ennen oli 1-2-2 on nykyään 0-5. Tämän seurauksena Meidän Pelin paras mahdollinen hyökkäämisen asetelma on 5vs5, joka on hyökkäävälle joukkueelle epäedullinen, vastustajan muurittaessa siniviivansa.
Keväällä Ilves käytti paitsi 0-5:sta, mutta oli myös opetellut Tapparan hitaan lähdön toistuvat kuviot ja onnistui korkeammalla trapilla sulkemaan yleisimmät syöttölinjat. Tämän kanssa Tapparalla oli paljon vaikeuksia sarjan alkupuolella ja se tuli selkeästi yllätyksenä.
Ns, nopeassa lähdössä ajatus tietysti olisi päästä hyökkäämään ennen kuin vastustajalla on paras mahdollinen puolustusvalmius. Tähän liittyy mm. vastustajan laitaa sulkevan pelaajan ohitus plankin kautta pelaamalla.
Lopuksi pari irrallista ranskalaista:
Perinteinen viivelähtöpeli näyttää tosiaan olevan Tapparalla edelleen hallussa, mutta sitä käytetään harvoin. Käytettäessä se sujuu kuitenkin sen verran hyvin, joka herättää aavistuksen, että se on hyvin harjoiteltu, vaikkakin harvoin pelissä nähty. Nähdäänkö keväällä todellinen kameleontti-Tappara, jonka pelitapa muuttuu radikaalisti?
Olympialaiset muuttavat tämän kauden rytmitystä. Myös Tapparan vauhdinjako on ollut poikkeava. CHL-alkusarja ja syksyn voittoputki mentiin raikkaan näköisesti, mutta tukkoista peliä on ollut tarjolla paljon. Miten olympiatauko ja sen jälkeinen lyhyt pätkä on suunniteltu hyödynnettävän?
Offtopic: Kuuntelin juuri tuoreimman Lindgren & Sihvosen, jossa Sihvonen heitti sivulauseessa laskeneensa Kärpillä olevan pelissään eniten kiekkokontrollitekoja. Kärpät voittaa runkosarjan.
Tappara on oppinut jo paremmin nousemaan laitoja pitkin alueelle. Alkukaudella yritettiin laitaa pitkin vyöryttämällä, nyt tullaan usein pakin kuljetuksella tai yhdellä syötöllä.
Ainoa pitkiä nopeita avauksia omalta vastustajan siniselle, tuntuu olevan Rantakari, jolta tuo kyllä usein hyvin onnistuukin.
Suurin ongelma on nostaa hyvä kulmaralli maalille suuntautuvaksi maalintekotilanteeksi. Siinä mennään liian sumppuun ja ajaudutaan maalivahdin, sekä vastustajan puolustajien kanssa kasaan. Ongelma ei ole kaksinkamppailuvoima, vaan enemmänkin kaikkien hyökkääjien sijoittuminen laitojen lähelle.
Maalinedessä tarvittaisiin nykyään paljon nopeaa poikittaista liikettä, koska maalivahdit ovat suomessa huippuluokkaa kaikilla joukkueilla. Poikittainen liike taas ei onnistu liian lähellä maalia. Usein kun Tappara koittaa jotain tällaista, on pakki noussut todella ylös maalinteko sektoriin. Siitä on usein seurauksena vastustajan läpiajo.
Tässä olis mun hajatelmia. Opin tiellä ollaan ja se voi maksaa tämän kauden tai sitten ei, mutta joskus pitää pelitapaa päivittää, koska kun kaikki pelaa puhdasta trappia, niin kohta näemme flashbackin Tampa-Philly pelistä, jossa peli pysähtyi.
Tässä pienessä pätkässä on osa totuutta. Tapparan pelistä on monta vuotta puuttunut isot taklaukset ja selkeä linja on, että niitä ei haeta. Tämä on mielestäni, jopa pelitavallinen asia. Tapparan kontaktipeli on erilaista ja jokainen katsoja näkee sekä kokee nämä eri tavalla.
Hyvä esimerkki. Tässä on Niko Ojamäki:
Onhan nuo tyylikkäitä, mutta ne ei edistä peliä kuitenkaan merkittävästi. Kyllä, viihdyttävää. Kyllä, pakki saattaa seuraavassa vaihdossa vähän katsoa. Ei kuitenkaan loppupeliä.
Lisäksi tuo kuluttaa itseä ihan yhtälailla kuin taklattavaa.
Se taklauspelistä. Tykkään kyllä, mutta tunnetta saa muullakin tapaa.
Itse olen tänään miettinyt tuota Tapparan hyökkäyspeliä, vaikka en ole hyökkäyspelin asiantuntija. Olen pyöritellyt asiaa sellaiselta kantilta, että miten minä puolustaisin Tapparan hyökkäyksiä, samalla miettien miten en haluaisi puolustaa.
Tappara on tällä hetkellä vastustajan helppo puolustaa kulmiin. Ja kulmissa on helppo antaa pyöriä, ei sieltä maaleja tehdä. Tärkeintä on pitää tärkeät sektorit tiiviinä ja uhat minimissä. Tässä on Tapparaa vastaan helppo onnistua tällä hetkellä.
Hankalin tilanne tulisi eteen, jos nopeat laitahyökkääjät ajaisivat aktiivisesti hyökkäyksiä kohti maalia. Annettaisiin painetta aina maalia kohti, koska myös hyviä maalineduspelaajia löytyy Tapparalta. Huom. Hyvä maalineduspelaaja ei välttämättä ole kentän isoin ja lihaksikkain. Fiksuus on iso hyöty myös tuossa hommassa.
Yhteenvetona toivoisin/haluaisin, että Tapparan hyökkäykset kohdistuisivat jopa korostetusti maalia kohti. Kulmapeli on mielestäni sitä paljon puhuttua Meidän Peliä ja se on lopulta helpohkoa pelata pois ryhmittymällä omalle alueelle puolustamaan keskustaa ja viivoja.
Pahoitteluni pitkästä jaarittelevasta viestistä. Luultavasti on myös kirjoitusvirheitä. Koitan korjailla niitä.
Itse uskon ja toivon et tuo maalille meno on asia mitä pidetään pimennossa ja tulee vielä tässä kevään mittaan pelitapaan. Tämä on myös asia mitä kannattaa muistaa kun puhutaan kun Tapparan vähistä loukkaantumista, sinne kun ajaa voi myös sattua. Maalille ajaminen olisi myös huomattava etu meidän kiekollisille pakeille ja toisi viivaankin enemmän tilaa sekä mahdollisuuksia saada paremmin vetoja/ohjureita maalille.
Taklauspeliäkin pitäisi saada näkyviin. Nimenomaan Ojamäki olisi iso valttikortti. Hän ehtii erittäin hyvin tilanteisiin, mutta ei taklaa ja täten vääntäminen myös kiekosta on puolivillaista. Tästä kirjoitin myös Ojamäen ketjuun.
Pitää myös pelitapakeskustelussa muistaa, että kyse ei ole vain tästä kaudesta ja Rautakorven joukkueesta. Yhteistyö Tapolan ja yleensäkin junnupuolen kanssa tähtää piiitkään jatkumoon.
Itse tykkään tästä vallitsevasta tilanteesta, vaikka se lievää SM-henkisyyttä vaatiikin. Kohta on meinaan pelaajilla nälkää sen verran että se kantaa pitkälle, ei tyydytä voitto tai pari, maali tai kaksi. Vaatii tietenkin että saadaan pyörä pyörähtämään ensin oikeaan suuntaan, tarpeeksi paljon.
@Oijennus mainitsi taklauspelistä. Nyt näkyy joka pelissä, viimeksi eilen Lukkoa vastaan, että vastustaja kyllä ajaa ja innolla vielä tilanteen jälkeenkin, mutta me ei. Olen varma että sekin tulee kuvioihin vielä myös meillä. Hieno tilanne mennä kohti kevättä, todella mielenkiintoinen.
Taklaaminen on pelikirjaprofessoreilla ollut pitkään pois muodista. Klassinen perustelu on viisikon tiiviyden ylläpitäminen (Rautakorven edellinen sesonki). Tällä kaudella karvauspelin vähäiset kunnon päin ajot ovat mielestäni pyrkimystä ylläpitää jatkuva liike - paineistetaan, mutta ei ajeta levyksi. Laitaan taklaaminenhan johtaa aina stop & go luisteluun ja sitten on vielä nykysääntöjen jäähyriskitkin.
Toinen koulukunta, sanotaan sitä vaikka Pasi Nurmisen oldschooliksi, taas on sitä mieltä, että voimakas taklaaminen parantaa henkistä asetelmaa ja on sitä kautta hyödyksi.
Lisään vielä loukkaantumisriskit. Mutta pääpointti on varmasti tuo, että se on sellaista stop and go -pelaamista jossa ajetaan usein itsensä ulos tilanteesta ja puolustusvalmius ei ole silloin ihan parasta luokkaa.
Kyllä vain. Itse tarkoitin nimenomaan kamppailupelaamista, taisteluvalmiutta joka näkyy esim. taklausten vastaanottamisena kunnollisella vastataklauksella. Se tulee näkymään vielä meilläkin tällä kaudella. Mutta vähän liian jyrkästi taidatte nyt suhtautua - Jos liike on kunnossa ja viisikon yhteistyö hyvällä tasolla, voitaneen edelleen ainakin sopiviin kohtiin peliä ottaa pieniä hengennostatusjaksoja, jolloin ajetaan loppuun asti. Järki mukana koko ajan, ei Pasi Nurmisen opeilla.
Jonkinlainen fani-, väri- ja taikalasien maaginen yhdistelmä saa meikäläisen lapsenomaisesti uskomaan siihen että peli paranee.
Sanavalintani on tosin sikäli huono, että tämä usko voimistuu aina otteluiden välissä eli juuri silloin kuin laseilla ei varsinaisesti katsella mitään. Ainakaan itse sitä pelaamista.
Nyt lauantaisen Lukko-tappion jälkeen on lasien vahvuus tosi ohentunut huomattavasti ja suoraan
sanoen hitusen ahdistaa lähteä huomenna halliin. Pelottaa, että noinkohan se peli paranee vielä ennen
pleijareita.
Mitään erityisen syvään luotaavaa analyysiä en ajatellut tähän yrittää kirjoittaa. Joitakin hajatelmia tulee kuitenkin eittämättä mieleen, kun seuraa tuota hyökkäyspään tuskaisuutta, jota erinomaisesti kuvastaa kuin taikaiskusta tolppien, ylärimoihin, maalin edustan lihamuuriin ja kaukalon takalaidan plekseihin toistuvasti osuvat kiekot. Tuntuu, että maaliin saa tehdä (ja onneksi tyypillisesti hyvällä työmoraalilla yritetään tehdä) hartijavoimin työtä.
Tästä kaikesta tulee mieleen, että olisiko jotain opittavaa hyökkäyspäässä viime vuosista? Silloin peli näytti hyökkäyspäässä erilaiselta: vapautuneelta, yllätykselliseltä ja suoraviivaiselta. Taito ja asenne on kohdillaan, voitaisiinko vielä se “viimeinen silaus” saada apinoimalla itseään eli viime vuoden Tapparaa.
Olen uskonut Tapparaan ja Rautakorpeen läpi kauden, olen ollut ennustuksissani väärässä. Tappara kokosi kesän aikana paperille niin kovan rosterin, että ennakoissa vain JYP pääasiassa, joissakin arvioissa muistaakseni myös TPS, pystyi Tapparan asemaa ennakkosuosikkina horjuttamaan. Tämä normaalia kovempi rosteri (peperilla, toki) on mahdollistanut sen, että pelitavallisesti vaikeuksien kanssa lähes koko kauden paininut kova ja rutinoitunut Tappara on sarjassa sijalla 3. Muita kärkijoukkueita vastaan suurimmat vaikeudet Tapparalla ollut TPS:aa vastaan (pinnat 0-9), myös Tapparan takana neljäntenä majaileva JYP on vienyt keskinäisiä (2-7). Sarjakärki Kärppiä vastaan Tappara on hivenen niskan päällä (6-3). Tilanne ei siis ole oikeasti niin huono kuin monen jutuista voisi päätellä. Kriittisyyden Rautakorpea ja pelaajistoa kohtaan ymmärrän, ja se on tervetullutta tällaisella kaudella. Minun luotto henkilökohtaisesti Rautakorpeen on jopa niin älytön, että uskon hänen laskeneen kovan rosterin riittävän Tapparan tutun pelitavan uudistamisen kovalla kädellä ja silti pudotuspeleihin lähdettäisiin hyvistä asemista. Pelin täydellinen klikkaaminen vasta pudotuspeleissä on epätodennäköistä, mutta aikaa tässä vielä on. Annetaan pelien näyttää. Ymmärrän kannattajia, jotka haluaisivat runkosarjan sujuvan kuin tanssi, mutta viime kaudella se sujui, eikä lähtö ollut kaukana pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, tuskin silloin olisi ketään lämmittänyt runkosarjan pytty. Eikä ketään harmita runkosarja, jos tavataan kolmatta kertaa torilla. Tällä viikolla kaksi kotipeliä, mennään Hakametsään ja kannustetaan Tappara voittoon ja kohti pitkää kevättä, eiköhän sellainen jälleen nähdä.
Rautakorpi voi kontrolloida prosessia. Se, mitä Rautakorpi ei voi kontrolloida on pelaajien henkimaailmaa ja itseluottamusta. Kauden edetessä monet pelaajat ovat menettäneet itseluottamustaan ja Tapparan kannalta keväällä paljon kriittisempää kuin se, mitä Rautakorpi tekee tai mihin meidän pelitavalliset prosessit johtavat on se, kuinka nopeasti pelaajat toipuu kuluneesta kaudesta.
Paitsi katsomossa!