Tapparan peliesitykset 2017-18

Pudotuspeleihin kun lähdetään, niin kaikkia muita vastustajia vastaa löytyy se muistijälki voittamisesta ja tiedetään, että se on mahdollista ja siitä voi ammentaa uskoa. Mutta sitte Tepsi. Niitä ei voitettu kertaakaan. Tiedän kyllä että pelaajat sellaiset voi sulkea mielestään, mutta varmasti se jostain alitajunnasta painaa, että perhana, näitä ei voitettu kertaakaan runkosarjassa, että mitähän tästä mahtaa tulla. Tietysti se voi auttaa jos se voitto seillä pleijareissa irtoaa, mielellään ensimmäisen kolmen ottelun aikana.

Lyhyesti.
54/60 vaiheessa voi jo nyt sanoa ettei ainakaan runkosarjasta jäänyt hyvä maku.

1 tykkäys

On tainnut menestys sokaista osan faneista jos 3 sijasta jää paska maku…

Jos odotus on runkosarjan voitto, on kolmas sija hirvittävä pettymys.
Jos odotus on 10. sija, on kolmas sija hirvittävä onnistuminen.

Kaikki on suhteellista. Jos ymmärrätte.

1 tykkäys

Milloin runkosarjasta edes on jäänyt hyvä maku, vaikkapa jotenkin kollektiivisesti…?

Onhan Tepsillä mahdollisesti kohdattaessa pikku niskalenkkiä, kun niitä ei voitettu kertaakaan. Toisaalta TPS ei ole tässä ihan vähään aikaan voittanut mestaruutta (tai edes isoa playoff-sarjaa) kertaakaan.

Itse uskon naiiviuksissani ainakin siihen, että playoff-sarjat ovat erilaisia pelejä, joissa vasta aletaan tosissaan ja kaikin löytyvin & sallituin keinoin mukautella pelaamisia vastustajaan. Monenmoista yllättävää silloin tapahtuu; esim. kaikkia miellyttänyt runkosarjalöysäilyvoittaja voi joutuakin seitsemän pelin sarjaan jotain kymppisijan paikallisvastustajaa vastaan, yms.

Runkosarjan voitolla ei ole paskaakaan väliä. Mitä hyötyä voittaa runkosarja jos hyytyy playoffeissa?
Se on vähän kuin paalupaikka formuloissa. Antaa parhaat lähtöasetelmat todelliseen kisaan mutta ei mitään enempää.

1 tykkäys

Runkosarja on siis aivan turha. Keskustelupalstatkin voisi tällä logiikalla avata vasta pudotuspeleihin.

Runkosarjassa riittää suora pudotuspelipaikka ja toimivan pelisysteemin löytäminen. Runkosarjan voitosta ei hyödy kuin kotiedun verran ja aika harvoin runkosarjan voittajat juhlii mestaruutta muutenkaan.

Mielenkiintoinen näkökulma.
Runkosarjat voisi vaikka unohtaa. Hmmm…

Kukaan ei muistele runkosarjan voittajia. Muistetaanko kausi 2016 Tapparan mestaruudesta vai HIFKin ylivoimaisesta runkosarjasta?

2 tykkäystä

Onko tässä tarkoitus kilpailla siitä, kuka lukee eniten kirjaimellisesti vänkäystarkoituksessa väärin toisten kommentit, vai mikä peliesitys?

Jos tavoitteena on runkosarjan voitto (oliko?), niin kolmas sija ei mielestäni olisi hirvittävä pettymys. Neljäs sijakaan ei ehkä ole. Päätavoite on kuitenkin kevään menestyksessä, playoffeissa.

4 tykkäystä

Tämä olisi kovin helppo faktatsekata jos yhtään jaksaisi.

Onhan tämä kohtuullisen pitkä runkosarja kuitenkin aika hyvä otanta, kun tutkaillaan jääkiekkojoukkueen kykyjä voittaa jääkiekko-otteluita.

Ja tämän kauden otannan perustella tässä hommassa ei tässä maassa ole kovin montaa parempaa joukkuetta.

Koska pleijarit kuitenkin vähintään yhtä paljon henkimaailman juttuja kuin tilastoja, niiden lähestyessä käyrän olisi suotavaa olla nouseva. Ja nimenomaan jonkun oikean, ei väärän käyrän.

1 tykkäys

Minä olen nyt vähän ilkeä ja kyseenalaistan ääneen, että mitä (te hereillä olevat) olette mieltä, puhutteko vielä mielestänne Tapparan peliesitykset liittyen kauteen 2017-2018?

Jos koette, että kyllä, niin antakaa mennä. Jos vähän jäätte miettimään, niin sitten ehkä voitaisiin katsella uutta ketjua taas.

Ja miten tämä viestini liittyi ketjun aiheeseen? Ei sitten mitenkään…

2 tykkäystä

Pitänee siis luottaa siihen, että toimiva pelisysteemi on löytynyt. Aika vähän sitä on muille näytetty. Mikä onkin tietysti aivan oikein. Alkais jo ne pudotuspelit, jotta päästään näyttämään se todellinen osaaminen. On tämä runkosarja ollut kiduttavan pitkä ja kokoajan on jouduttu pitämään jarrut päällä. Jotenkin tykkäsin siitä vanhasta SM-sarjasta, kun jokaisella pelillä oli merkitys. Kaudella 74-75 varsinkin oli aina ilo marssia Hakametsään. :slight_smile:

Menee väsykiukkuvänkäämiseksi ja vain ohkaisesti aiheeseen liittyen. Nukutaan ja mennään eteenpäin. Huomenna sitten taas rakentavaa keskustelua, perustellaan väitteet jne., ok?

6 tykkäystä

Ketju avattiin ajastetusti 8 tunnin kuluttua.

Mielestäni kyllä, mutta ehkä viesti ei ollut meikälle osoitettu?

1 tykkäys

Vaikka eilen tulikin tappio, niin näkyvissä oli paljon hyviä elementtejä kevättä ajatellen. Vielä kun saadaan sairastupa tyhjäksi en näe mitään estettä :trophy: :1st_place_medal:

1 tykkäys

Tässähän tämä hetkellisten analyysien ongelma tulee.

“IFK on kova” - hävisi kuitenkin juuri Ilvekselle.
“TPS on mestarisuosikkeja” - ja vaikka piekseekin Tapparan, hävisi juuri ennen sitä SaiPalle. Tovi sitten otti Ässiltä ns. “kagoseen”.
“Jyppi pyyhältää mestaruuteen” - hävisi hiljattain Ilvekselle pystyyn. Toki sitten kohta voittikin vastaavasti.

Oikeastaan vain Kärpät ovat esiintyneet toistuvasti hyvin, mikä näkyykin sitten sarjataulukossa. Jyp ollut myös usein vahva, minkä takia pidänkin sitä toisena mestarisuosikkina.

Tappara on täysin mysteeri. On mielenkiintoista nähdä pelitapavalinnat pudotuspeleissä. Tepsiä vastaan toistuvasti täysin typerää peliä - sitten taas Kärppiä vastaan tuo puskeminen on toiminut hyvin, Jypiä vastaan on muistaakseni rytmitetty vähän enemmän. Eli se pelitavan toimivuus on aika suoraan suhteessa myös siihen vastustajaan.

Maikkarin sivuilla Sihvonenkin otti tähän kantaa, itse asiassa ihan fiksusti. Eli se ns. puskemiskiekko saadaan kuriin 0-5 -träpillä, mitä Kärppiäkin vastaan tullaan varmasti näkemään pudotuspeleissä. Sama on myrkkyä ollut Tapparallekin.

5 tykkäystä