Tapparan pelaaminen on välimallin pelaamista. Se ei ole Rautakorven joukkueille uusi asia, että pelissä pitää olla monenlaisia erilaisia tasoja, joiden mukaan mennään - pitää olla vaihtoehtoja. Jos vertaan 2013-2014 niin tässä on paljon samaa; pelin pitää olla laadukasta sekä kiekollisena että kiekottomana ja kummankaan ylikorastamiseen ei ole syytä. Nähdäkseni Tapolalla ei ollut varsinaista kiekottoman pelin pelikirjaa vaan lähtökohtaisesti ajatusmaailma oli koko ajan siinä, että kiekko on meillä aina siihen asti, kun se on vastuksen maalissa. Toki koko juttu ole näin yksinkertainen.
Se on itse asiassa tietyllä tavalla nykyaikaista ajattelua, että kaiken pitäisi olla sekä että - eikä niinkään joko tai. Tapolalla pelissä oli ehkä enemmän sitä joko tai kuin sekä että - Rautakorvella tuntuu nyt olevan sitä sekä että. Ja tekeminen on koko ajan siinä välissä. Ollaan kaikessa silleen “ok”, muttei oikein missään erityisen hyviäkään. Ulkoisesti vaikuttaa, ettei joukkueella ole vahvuuksia ollenkaan. Ollaan tasaisia, muttei vahvoja.
Keskeisin ongelma on edelleen se, että pelin jatkumot eivät toimi. Ilman kuvasarjaa on vaikea tehdä muuta kuin yksinkertaistuksia, mutta sanotaan, että ongelmat alkavat usein jo omalla alueella. Erityisesti tänään ykkösketju oli käsittämätön: ei ammattijääkiekossa voi varastaa tolleen, että hyökkääjät ei mahdu edes kuvaan, kun omissa on kaksi pakkia, jotka kiekottelevat keskenään.
Esimerkki Tapparan oman maalin takaa; löytyy myös Ilveksen kanssa. Pelaaja X (voi olla about kuka vaan) seisoo maalin takana “turvassa.” Paikalle saapuu yksi pelaaja vastukselta ja Tappara pelaa kategorisesti rystyltä ränniin. Pakit pelaavat pelaajalle (yleensä laiturille), joka odottaa kulmassa ja koska syöttö tulee rystyltä hänkin on selkä kentälle päin. Tämä yrittää jotain ihmeellistä biljardia joko takaisin pakille tai sitten sellaista laitaneppiä keskelle ja toivoo, että se osuisi sentterin lapaan. Tapparalla ei omissakaan ole ketään maalin edessä. En tiedä, miten ihmeessä onnistunut lähtö voisi tapahtua, jos sitä kiekkoa ei pystytä pienellä avauksella pelaan yhtään eteenpäin. Nuo johtavat usein kolmanteen ja neljänteen rännitykseen, jonka lopuksi joku laituri neppaa kiekon keskialueelle ja luovutaan kiekosta → ei ole hyökkäyspelin jatkumoa.
Seuraava ongelma onkin vastassa, kun otetaan se hidas lähtö ja vastus ei anna painetta. Tapparan oma 0-5 trappi puree kuin häkä. Tapparan hyökkäys ohjataan epätoivoiseksi päätykiekoksi, jota ei koskaan voiteta. Tappara ei vielä 3.3.2018 pääse hyökkäysalueelle vauhdilla. Tapparalla itse asiassa ei ole hyökkäysalueella mitään muita kuvioita kuin se, että kiekko dumpataan päätyyn ja sen jälkeen siitä taistellaan. Mielenkiintoista hyökkäysalueen pelissä on se, että kaikki menevät samalla kulmiin kuin omissa: kiekkoa nepataan eteenpäin laitoja pitkin pelaajille, jotka seisovat. Hyökkäyspäässä käynnistetään samanlainen ikuinen neppailu kuin omissa, jossa 3. tai 4. siirto johtaa aina menetykseen. Tapparan kulmapeli ei johda maalitilanteisiin.
Alivoima on Tapparan paras osa-alue, kun se on aktiivista. Se on se, johon me voimme luottaa. Maalivahtipeli on myös riittävää. Kaikki muu on itse asiassa niin huonolla tasolla, että monet häntäpään jengeistä ovat niissä yksinkertaisesti edellä.
Tapparan YV:tä taas vaivaa se, että jostain syystä pelaajat ovat paikoillaan kuin suolapatsaat. Kiekko ei liiku ja kaikki odottaa sitä Kuuselan magic movia siellä reunassa. Viime kaudella totuttiin siihen, että Haapala hoiteli tuota roolia loistavasti. Haapala imaisi itseensä parikin pelaajaa ja hupsista - tilaa löytyi. Tällä hetkellä Tappara kiekottelee jopa yv:llä niin lähellä laitoja ja niin leveällä, että tuloksen näkeminen ei ole yllätys.
Olisi lyhytnäköistä väittää etteikö valmennus olisi tästä vastuussa. Vaikka minäkin puolustan Rautakorpea niin kyllä valmennuksen pitäisi edes joku osa-alue saada hallintaan kauden aikana. On myös täysin absurdia väittää, että Tapparalla olis niin surkeat sentterit, etteivät nuo ymmärrä, jos heille sanotaan, että MENE tuohon, kun pakilla on kiekko maalin takana.