Tapparan peliesitykset 2017-18

Juuri näin.
Lisäks Heleniuksella nolla alla ja me ei saatu eilenkään kun kaks maalia jo luovuttaneelle joukkueelle.
Yhden teki lisäks sport ite… jossa muuten taas oli Massin kliininen viimeistely hyvää.
Suti avopaikata ohi, onneks sportin pakki osu paremmin

Samaa pelkään, toisella ns kaikki pelissä ja motivaatio kohdallaan. Toisella ei ole peli kulkenut sitten yhtään pitkiin aikoihin ja motivaatiokin vaikuttaa olevan vain osalla porukasta kohdillaan.

Toivon että kuitenkin tämä tuleva kamppailu legendaarisesti ”sytyttäisi” vihdoin Tapparan.

Uskokaa pois, ei hätää. Tappara pelaa aina hyvin kun halli on täynnä. Ja ylihuomenna se on. Ihan eri vaihde päällä kun eilen.
Hallille vaan ja nauttimaan. Ei se täällä voivottelemalla parane😆

1 tykkäys

Huomenna voi olla yksinäistä hallilla :smiley:

5 tykkäystä

Ajoissa paikalla, kuin partiopoika :grinning:

5 tykkäystä

Jotenkin tämä tahmea mutta hidas runkosarjameno on onnistunut saamaan aikaan jotain, mitä olisi ollut ennen kauden alkua vaikea kuvitella: odotukset ovat maltilliset ja jollain oudolla tavalla on syntynyt vaikutelma, että tässähän olisi loppupeleissä(!) enemmän voitettavaa kuin hävittävää.

Kiinnostavia aikoja.

3 tykkäystä

Yksi itseäni paljon askarruttava asia on se, että Tappara on tällä kaudella ollut parhaimmillaan jatkoajoilla. Silloin, kun pelaajia saadaan askista pois niin Tappara on monta astetta vaarallisempi, kun tilaa tulee. Tästä voisi karkeasti päätellä jotain tai sitten ei voi päätellä mitään. Joka tapauksessa päättelisin mutuillen, että kuntopohja on jengissä vahva ja jaksetaan pelata pidempään kuin vastus.

Toisaalta mutulla voisi myös päätellä, että Tapparan kohdalla juuri viisikkopeli on se joka yskii. Pelaajat eivät löydä 5vs5-pelissä tilaa, mutta heti kun sitä tulee vähänkin lisää niin vaarallisuus lisääntyy. Se on tavallaan huolestuttavaa, että peli sujuu parhaiten siinä formaatissa, jota ei playoffseissa pelata ollenkaan.

3 tykkäystä

Peliesitys jatkoajalla paranee, koska heitetään Rautakorven pelikirja nevadaan.
Kolmekolmosta pelataan tunteella ja taidolla, eikä sitä voi käsikirjoittaa.
Käsikirjoitus on ollut hakusessa runkosarjan ajan, siksi tahkotaan tasureita päivästä toiseen puolivaloilla.

Salomonin tuomioita vain ottamaan normiajalla, niin hyvin on pullat uunissa.

1 tykkäys

Emmää muuta @1ohjari’lle voi sanoa kuin suositella tätä pätkää:

Ja tästä vaikka 24 minuutin kohdilta Salosen mietteitä pelitavasta:

Ymmärrän näistä, että pelaajat saisi yllättävänkin paljon vapauksia. Tiedä sitten.

Kuluvalla sesongilla Rautakorpi on toistuvasti korostanut pelaajien osuutta ja roolia pelillisissä asioissa. Tämä on mielestäni uutta. Kova sarja, kovia pelejä - toinen kestomantra, ei niinkään uusi.

Toisaalta Rautakorpi on sellainenmediavelmu, että hänestä ei aika tiedä. Itsevarmalta ja luottavaiselta mies kuitenkin vaikutti.

Nyt kun tietää pelaajien roolin tuossa pelitavassa, niin olisi mielestäni valmennuksen vastuulla vaatia siihen yksinkertaistuksia. Nyt jos/kun pelaajat saavat vapaudet esim. hyökkäysalueella pelin johtamisessa niin siellä nähdään noita rundeja maalin ympäri, syötön syötön syöttöjä maalipaikoissa ja muuta turhaa neppailua.
Vaatimus penkin takaa pelin raa’aksi yksinkertaistamiseksi voisi saada ukot taas ruotuun ja verkot tötterölle.

Voisin suositella takaisin sitä pätkää tammikuun lopulta, kun Tappara pelin ollessa tasan on ylivoimalla pelin lopulla hyvällä intesiteetillä ja vastustaja saa toisen jäähyn, joten saadaan 5-3. Mitä tekee Rautakorpi?
Ottaa aikalisän ja alkaa piirrellä kuvioita miten miesten pitää pelata.
Sinänsä täysin käsittämätön hetki ottaa aikalisä ja mitä siitä seurasi. Ei mitään. Vastustaja keräsi voimia ja selvitti alivoimat.

No, antaa se kyllä silloin pelata, kun ollaan häviämässä peliä ja oikeasti tarvittais aikalisää ja puheita, että osin totta puhuu.

En tiedä mitä ollaan treenattu, mutta kaikki kaksinkamppailut hävitään kulmassa. Jalat ei liiku kulmissa ei pärjätä. Pelissä ei ideaa. Jos joku tekee jonkun yksilö suorituksen voidaan saada maali, ehkä

Ketju avattiin ajastetusti 100 minuutin kuluttua.

Nythän mä sen hokasin. Tällä varmistetaan ettei Ipa pääse edes sääleihin. On nää vaan aika velmuja.

4 tykkäystä

Miten tällä porukalla voi edes pelata näin heikosti? Paikkoja luodaan käsittänättömän vähän kun lukee nimiä selästä. Ei taida yhtään ukkoa mahtua top 25:een pistepörssissä. Kertonee kaiken oleellisen…

2 tykkäystä

Turvallisinta lienee todeta Rautakorven olevan aikaansa edellä. Muuhun johtopäätökseen ei uskalla päätyä, kun kuitenkin pelaajamateriaali on sarjan kärkipäätä ja hyökkääjätkin ovat todistaneet osaavansa tehdä maaleja. Aiemmin.

Tämän kauden joukkue taitaa olla hämmentävin Tappara-ryhmä hetkeen. Heti, kun tulee melkein kokonaan ok peli (eilen), ja toiveet nousevat, pettymys seuraa välittömästi.

Tahtoo sanoa, että yleensä joukkueet ovat johdonmukaisesti melko hyviä tai melko huonoja tai kauden sisälle tulee erilaisia jaksoja nousu- ja laskusuhdanteineen, mutta tästä porukasta ei ennen yhtäkään peliä yhtään tiedä, mitä sieltä tulee. Tietävätkö itsekään?

Hiljalleen vois panna rotsia kiinnipäin, jossei minkään muun takia, niin siksi, että aika kylmä tuolla ulkona.

Olen tätä miettinyt, ja tullut siihen tulokseen, että Tapparan sporttijuomassa on jotain, mikä tappaa pelaajien hyökkäysvaistot viikon sisällä siitä, kun ovat tulleet joukkueeseen. Haapalaan tämä iski eilisen ja tämänpäiväisen pelin välisenä yönä, Nenoseen vähän aiemmin.