Tapparan peliesitykset 2019-20

Niin kai pitäisi. CHL:n puolella Suhonen taisi tosin saada jo hyviä, alustavia onnistumisiakin tuossa.

Tässä ei nyt kuitenkaan ole erityistä hätää ja pakkoa mihinkään päin. Alkusyksy ja joukkue voittaa. Pyrkiä pelaamaan vaan rohkeasti ja jatkuvasti omalla tutulla tyylillään hyökkäyspäässä, niin ehkä siitä voi hyvinkin vähitellen paremmin lähteä luonnistumaan, myöskin tulostauluilla…

Vahva arvaus että oman pään pelin jämäköittämiseksi on tehty lujaa töitä. Jos noin, niin kenties siinäkin voisi olla jotain osasyitä yleisesti vähän hankalampaan kaudenalkuun Suhosen kohdalla.

1 tykkäys

Mä en enää oikein Suhosta viitsi maalittaa. Kun katselee Suhosen peliä, on siinä myös paljon hyvää ja nimenomaan avaukset omasta päästä napsuu mukavasti lapaan. Suhonen osaa antaa myös niitä helppoja syöttöjä.

Hyökkäyspäässä tuo viivatoiminta yv:llä on vähän ollut välissä hakemista, mutta silti täytyy todeta, vaikken itse aina pidä Suhosen pelaamistavasta ja omaan mieleeni liian hitaista syötöistä, Suhosella olevan kuitenkin malttia ja uskallusta pelata viivassa. Kyllä se tuosta vielä menee eteenpäin.

Taannoin morkkasin vähän Moilastakin, mutta viime otteluissa ilman tehoja annetut näytöt on aika mukavia. Uskaltaa pelata ja haastaa ja on nopea.

Yleensä ottaen selvästi reenikuorman allakin mennään aika mukavalla meiningillä eteenpäin. Joukkueen itseluottamus ja asenne ovat erinomaisella tasolla. Ei paljon haittaa, vaikka ekasta hyökkäyksestä vastajoukkue kiskoisi maalin. Ei siitä peli hajoa tai ahdistus hiivi puseroon. Samalla täytyy ihailla sitä, että huonoja jaksoja siedetään ja erätauolta tullaan aika kovalla meiningillä sisään seuraavaan erään.

4 tykkäystä

Avauserässä Tapparalta nähtiin vielä mukavan näköistä hyökkäyspeliä, mutta sitten se taas katosi jonnekin. Pelaajat rupesivat vain roiskimaan ränniin eikä ajoitukset olleet lainkaan kunnossa. Omissa tuli virheitä läpi pelin.

Se on selvä, että tällä hetkellä peli ei ole yhtä hyvässä kuosissa kuin ensimmäiset kymmenen peliä. Samalla on kuitenkin tullut selväksi, että tämän kauden joukkue osaa voittaa myös näitä tiukkoja pelejä. Paketti ei leviä vastustajan kovan paineen alla, vaan joukkueessa on jälleen vanhaa kunnon tillilihaa. Heikkoinakin hetkinä se kerää hyvällä keskiarvolla pisteitä.

Jälleen yksi uusi ennätys rikki tähän loisteliaaseen alkukauteen: 15 ensimmäisessä pelissä pisteillä. Jossain vaiheessa tappio tulee ja siitä on sitten hyvä lähteä rakentamaan uutta voitto- ja pisteputkea. Jos nyt vielä kuitenkin yhdellä jatkaisi putkea ja Ilves kaatuisi hyvän esityksen jälkeen.

8 tykkäystä

Kyseessä ei ollut “tiukka peli” vaan peli jossa eri tasoilla pelaavat joukkueet heikolla pelillä päätyivät kamppailemaan voitosta jatkoajalle. Vaikea nähdä paljon positiivista Tapparan näkökulmasta.

5 tykkäystä

Muuten täysin samaa mieltä, mutta paketin leviämisestä hieman eri. Kyllä tänään(kin) vastustajalla oli erittäin hyvät paikat vähintään 3-5 maaliin, mutta meidän onneksemme veskarimme jälleen heikon viimeistelyn ohella pelasti meille pisteet. Täydet 3 pinnaakin oli saatavissa, mutta erien lopulla keskittyminen ei vaan kestänyt loppuun asti.

Edelleen on hienoa, että pisteitä ja voittoja tulee vaikka peli ei ole kovin kummoista. Alkukauden näyttävät syöttöketjut ja rintamahyökkäykset puuttuvat lähes kokonaan ja ainoat kontrollissa tuodut hyökkäykset ovat hienojen yksilösuoritusten ansiota. Myös puolustuspäässä ollaan jatkuvasti vastustajia perässä ja miehiä jää vapaaksi maalipaikoille aivan turhan paljon. Meidän loistava maalivahtipeli ja vastustajien luokaton viimeistely ovat toistaiseksi olleet pisteiden takaajina. Toivottavasti päästäisiin tästä vaiheesta pikkuhiljaa yli, ja saataisiin taas sitä alkukauden flowta peliin takaisin.

Voitot ovat aina hieno asia, mutta täytyy muistaa että pelin täytyy kehittyä koko kauden ajan. Nyt syksyllä pelattavalla tasolla ei enää pärjää play-offeissa. On nähty lukuisia esimerkkejä joukkueista, jotka ovat runkosarjan jollain osa-alueella dominoineet suvereenisti, mutta epäonnistuneet täysin pudotuspeleissä. Tapparallakin se oli todellä lähellä Ilvestä vastaan tässä pari vuotta sitten. Miten olisikaan historia muuttunut, jos siitä sarjasta olisi yksi pomppu enempi mennyt omiin ? Noh, turha tuollaisia on liikaa spekuloida, mutta siltikin se toimii hyvänä esimerkkinä siitä, että kaiken tekemisen täytyy tähdätä sinne kevääseen. Onneksi tällä kertaa meidän ei tarvinnut odottaa jouluun asti, että tekeminen näyttää hyvältä.

Hienoa, että saatiin 2 pistettä ! Nyt pitää kyllä parantaa viikonloppuun peliä, jos meinataan voittokannassa pysyä. Toivottavasti saadaan liikettä lisää ja syötötkin napsuisivat omille paremmin kuin tänään. Eiköhän sillä taas pisteille ylletä.

5 tykkäystä

THF:n vieraana ollut Virtanen mainitsi kun Tanskassa on aina 2 peliä/vko ja et ne voi vetää ihan täysillä aina. Liigassa taas joutui kuulemma 3 pelin viikkoina vähän himmailemaan jonkun pelin. Se on jokaisen oma asia pitääkö Jonnea huonokuntoisena vai oliko siellä tietty pointti myös yleisesti peliesityksiin.

Kyllähän Tapparallakin on tätä mielestäni aika paljon nähtävissä. Varsinkin pelitavan osalta huomattavastikin säätöä. Voihan tälläiset asiat olla ihan myös alitajuisesti pelaajien pääkopassa, kun tietää vielä seuraavaksi pelattavan viikon pääottelun.

Terveisin ei sekuntiakaan Sport-pelistä nähnyt, mutta palstaa lukiessa huomaan ja aistin pettymyksen kun ei taaskaan voitettu 3-5 maalilla.

1 tykkäys

Pelejä on varmaan liikaa ja himmailupuheet on ihan totta. Kaksi peliä pystyy viikossa painamaan täysillä ja olisi kiva nähdä myös vähemmän joukkueita. Sportin rosteri esim on aivan liian heikko liigaan, kun hyviä pelaajia ei riitä.

Tappara oli niin veltolta asenteella eilen, että ilman yksilötaitoa ja toimivaa ylivoimaa Sport olisi voittanut ihan puhtaasti asenteen takia.

Mielestäni meiltä kannattajilta on ehkä jopa vähän liikaa vaadittua, että jokainen 60 runkosarjapeliä menee raikkaasti ja hienosti. Toki sitä aina toivoisi, mutta ihmisiä noi pelaajatkin ovat. Vaikka ammattiurheilijoita ovatkin. Eilen oli selkeesti huono peli, ollut tässä muutaman pelin verran. En tiedä tietenkään, johtuuko esim. kovemmasta treenistä. Mutta taisi mennä ensimmäiset 10 peliä raikkaasti, sitten tahmeampaa. Eiköhän siellä joukkueessa tiedetä, mitä tehdään. Tähtäin on varmasti siinä, että puolen vuoden päästä kulkee, jalka on raikas eikä kukaan hyydy. Itse uskon Tapparaan täysin, vaikka välillä on tahmeeta.

5 tykkäystä

Siinä Ylen jutussa, jossa Tapolaakin jututettiin, niin Rautakorpi? sanoi, että viimepeleissä on ollut jo pelitavan toteuttamisen kanssa haastetta.

No se on kyllä näkynyt. Tapparan paras anti vaikuttaisi olevan täydellisesti taitoihin mitoitettu pelinopeus. Jos vauhtia pidetään, niin keskittyminen ei saa herpaantua tai pelaaminen menee häröilyksi. Sporttia vastaan pelaajat luistelivat toisiaan päin ja jättivät kiekkoja tiloihin, joihin olettivat kaverin nousevan tai ehtivän. Kaikilla ei ollut tekeminen tapissa.

Tärkeintä meidän fanien on tietää, mihin rosteri oikeasti pystyy ja se on tasan se mitä jäällä näkyy. Me ollaan nähty nyt se alkukauden ilotulitus ja tiedetään, että sitä se on parhaimmillaan. Ei tarvitse huolestua jos välillä on tahmeampaa. Varsinkin, kun siitä huolimatta kairataan pisteitä. Kopissa on suunnitelma ja siihen mä luotan kuin vuoreen.

5 tykkäystä

Vaikeudet tekee hyvää - kyllä se varsinaisen peliajan tappiokin sieltä vielä tulee. Tapparalta puuttuu DNA:sta se Kärppien puhtaan tuloksen tekeminen. Niin kauan kuin olen Tapparaa seurannut niin aina jossain vaiheessa kun menee hyvin lähtee homma laukalle ja pelaajat rupeavat tiputtamaan tasoaan. Toi on tosi inhimillistä.

Kärpät ei tuosta ongelmasta kärsi - Tappara on oikeasti ollut aina vähän asennejoukkue. Tällä kaudella kaikki muu on ollut niin suvereenilla tasolla niin sitten annetaan alitajuisesti sitä siimaa eli ei työskennellä enää niin tehokkaasti.

Näin se varmasti menee. Kuitenkin toivottavaa olisi, ettei tahmeudesta tulisi kovin pitkäksi aikaa se “pääteema”. Kun nyt on näytetty todellinen Tapparan taso, niin pidettäisiin siitä kiinni. Ei ole millään tavalla ennen kuulumatonta, että myös se tahmea vaihde jäisi pidempään päälle ja muututtaisiin liigassa tavalliseksi kuolevaiseksi. Samoin toki CHL:n ratkaisupelit tuossa pian alkavat, joissa varmasti tarvitaan huippuesitystä, jotta päästäisiin päätyyn asti. Jos liigassa menee tahmeasti, niin CHL -kentillä saattaa olla vaikea saada irti sitä viimeisintä rypistystä.

En oikein itse ymmärrä mihin tämä keskustelu on taas menossa. Kausi toisensa jälkeen. Tällä kaudella tuntuu, että analysointivälineet on ekstraherkillä, koska käytännössähän me emme ole poistuneet hallita/ vastaanottomien äärestä kertaakaan ilman pistettä. Ainoana joukkueena. Ylivoimasella pelaajarungolla varustettu Kärpätkin on 7p. takana (yhden ottelun vähemmän pelanneena).

Joskus, jos rohkenee nousta ylianalyointia vastaan, saa osakseen kommentteja “et ole tainnut katsoa pelejä…” tai “et taida ymmärtää…” tms. Aivan, kuin ylianalysoijat olisivat ainoa oikea mielipiteen hallitsija. Miksi kutsun ylianalsoijiksi? Perustelen alla.

Joukkue ei ole hävinnyt suoralla peliajalla kertaakaan. Tehnyt eniten maaleja ja päästänyt toiseksi vähiten. Ja fanien mielestä on tahmeaa/ vaikeaa? Saako tässä vaiheessa pyytää suhteellisuuden tajua?

Joukkue ei pelaa tyhjällä kentällä - siellä on vastustaja. On selvää, että kauden edetessä toiset joukkueet adaptoituu Tapparan tapaan pelata ja reagoida - toiset paremmin ja toiset huonommin. Onko täällä joku joka oikeasti ajattelee, että Liiga olisi teoriassa mahdollisuus vetää läpi ilman 0p. otteluita? Käsi ylös, juttelen kanssanne mieluusti.

Kun puhutaan huippu-urheilusta, näkyy pienikin hermostollinen tahi muu fyysinen vaje (flunssa, polvikipu, selkä, ketutus tai mikä tahansa muu inhimillinen tekijä) suorituksessa. Kun 100% lähellä liikutaan, ei 96% riitä. Jos vastustajalla on tänään hyvä fiilis ja sulla ei ole, on sulla varmasti “tukkoisemman” näköstä.

En ota Liigan pelimääriin kantaa, koska mielluumin pelaajat pelaa kuin treenaa,. Mutta johtuen CHL:stä ja maju- tauoista, otteluohjelma on repaleinen. Kasvattisarjana valmentajat on jo jokin aika “toivoneet” selkeämpää pelirytmiä AHL- tyyliin (esim. pelit pe- la ja su vapaa) missä selkeästi voidaan kaudenkin aikana rytmittää treenin intensiteettiä pelien kärsimättä. Nyt kun siis on CHL ja maajoukkuetoiminta, vaikka tämä toteutuisi (em. sarjojen takia tosin ei juuri voi) olisi rytmiä rikkomassa juuri nämä “ylimääräiset” tapahtumat.

Sano ES-Jonne mitä tahansa, välipeli ja treenijumi on myytti. Treenikausissa on painotuseroja joukkueiden välillä ja täten kuorman määrä vaikuttaa herkkyyteen peleissä kyllä, mutta tieten tahtoen jumin hakeminen ja/tai hyväksyminen olisi puhtaasti jo loukkaantumisriskikin. Mikäli kaverilla kaukalossa on kevyempi peli-/ treenikuorma, saattaa heidän meno vaikuttaa raikkaammalta.

Tapparalla oli jälleen eilen hyviä aihiota, missä yksi syöttö kohdennettuna paremmin tai yksi paremmin onnistunut laukaus olisi muuttanut lukemia jo varsinaisella peliajalla. Tottakai Sportillakin oli. Liigassa ei tulla näkemään pelejeä, missä kaveri ei poistu omalta alueeltaan muutakuin erätauoille - vaikka fanit niin toivoisikin. Sellaisia pelejä sattuessa Liiga vasta kävisikin tylsäksi.

Ja jos halutaan oikein tylyttää faneja. Hypoteesi: Tappara olisi eilen tarjonnut parasta lätkää kuunaan - todistamassa olisi ollut vain reilu 3 600 katsojaa. Kaikilla mittareilla tämä on ala-arvoinen lukema. Sitten on fanien vuoro selittää - piti venettä laittaa, anoppi tuli kylään, kenkutti jne. Mutta käytännössä Tapparan sarjan alotus on ollut iloista hyökkävoittosta peliä ja aiemmilla kausilla tylsyydestä ja tappioista itkeneet fanit kiittää siitä menemättä hallille? Eli jos syytetään pelaajia - voin fanina syyttää faneja. Käytännössä voidaan jopa sanoa, että mitä enemmän tuot rahaa Tapparaan (liput ja oheistuotteet) sitä parempia pelaajia me jatkossakin saadaan. Ja peliesityksiä et voi syyttää, jos et vieläkään hallille mene.

Tottakai saa kritisoida. Pitääkin, mutta on todella huvittavaa puhua “vaikesta” jaksosta, kun meillä ei ole vieläkään edes sitä yhtä 0p. peliä. Eikä edelleenkään meillä ole perustavannlaatuisia ongelmia itse pelissä. Ei irroteta yksittäisiä lauseita konteksistaan (Jukkakin sanoi, että…) kun se, miten olette sen ymmärtäneet ei välttämättä ole sitä mitä eeppinen ja monisyinen hahmo on tarkoittanut.

Oletteko koskaan, esim. parisuhteessa törmänneet siihen, että toinen osapuoli on analysoinut jopa sun yskän äänenpainon “epämiellyttäväksi ja syyttäväksi”. Tässä ketjussa aletaan olemaan aika lähellä moista analysointitaitoa. Jos itse jotain halutaan kovasti nähdä, se nähdään. :smiley:

32 tykkäystä

Niin siis sana tahmea. Esitykset olleet tahmeita. Mikä on syy. Mikä on juurisyy.
On ihan ok esittää kysymyksiä tästä, vaikkakin ollaan ylivoimaisia. Se mitä peterra nosti esiin, ettei se aivan ytimessä ole se voitosta voittoon kuten kärpillä. On niitä jumeja ja asenteita.
Mielestäni oleellinen kysymys, syiden ja juurien etsintä on: saadaanko me peliä raikkaammaksi, jatkuuko tahmeus ja sitä kautta tullaan niihin viimevuosien nihkeisiib ongelmiin - pyöritään nurkissa, ollaan väärässä ajassa, pörrätään, menetellään.

tottakai on ok esittää kysymyksiä, mutta en silti ymmärrä nyt sinun pointtia.

Mitkä kierrokset ovat mielestäsi olleet raikkaita ja milloin meno muuttui tahmeaksi? Onko sinulla jotain dataa näihin “nurkissa pyörimiseen, menettelyyn, pörräämiseen sekä väärässä paikassa olemiseen” verrattuna niihin hyviin kierroksiin? Vai onko oma tunne/ havainto?

Ymmärsinkö nyt siis nyt oikein, että olet myös sitä mieltä, että Kärpillä ei tule asenteelllsia ohipelejä? Onko myös tästä jotain dataa. Onko muuten tullut mieleen sellainen asia, kuin esim. materiaali, kaikkina näinä menestyksien vuosina? Mikäli Kärppien ja Tapparan rosterit laitetaan rinnakkain, menee vaikka se ohi monella mittarilla - vaikkapa esim. 3 vuoden sisään pelattujen NHL- otteluiden määrässä. Ne ovat toki historiaa, mutta pelatakseen tuossa Liigassa edellyttää se nykypäivänä tiettyjä pelillisiä ominaisuuksia joista oleellisin on mm. tilannenopeus. Jos taitoa on, sillä voidaan kompesoida paljon.

Tapparalla on myös todella hyvä kokoonpano, mutta pelaajat ovat enemmänkin pyrkimässä eteenpäin - Tapparalla myöskään ei juuri I-kentän ulkopuolella ole kv- tason kiekkoprofessoria, vaikka Levtcistä moinen saattaa tulla. Ojamäen ja Virran avut perustuu osittain yleispelaamiseen ja urheilullisuuteen. Ts. Tapparan peli on enemmän kiinni taktisesta nöyryydestä, päivän asennemaksimista ja yrittämisestä.

Nimenomaan, kun juurisyitä hait, koetin tuossa yllä purkaa asiaa ja voin sen tiivistää yhteen sanaan: inhimillisyys. Siinä sulle juurisyy, mutta käykö se?

EDIT: otan vielä kiinni tuohon “kulmissa pyörimiseen” esimerkkinä. Juuri siksi kirjoitin, että siellä on vastustaja. Jokainen joukkue pyrkii maalisektoriin - omien kyvykkyystasojen mukaan. Ei sinne kulmiin mennä huvikseen pyöriin, vaan vastustaja saattaa sinut sinne “pakottaa”, mm. omalla paineistuksella. Kulmissa pyöriminen ei siis johsu Tapparasta, vaan vastustajasta. Ja osa jumbojoukkueista alkaa loppukaudesta olemaan ja aika kovia puolustajia - sitähän he käytännössä saa peleissäkin harjoitella luoden oman taktiiikkasan mm. vastaiskuihin.

Myöskin lisää, että vaikka Kärppien vs. Tapparan ohipelit pystyisi jollakin datalla todentamaan, niin Tapparalla on silti 7 vuoden otannalla parempi mitalisaldo, kuin Kärpillä. Jos ohipeli olisi siis hinta mitalisaldolle, valitsisin aina ohipelin.

En edelleenkään siis oikein ymmärrä ajatusmallia missä Tappara on kentän ainoa suorittaja.

5 tykkäystä

En nyt tällä hetkellä ymmärrä vertauksia Kärppiin jotenkin parempana tai tasaisempana joukkueena. Sen mitä olen pelejä katsonut ja lukenut kommentteja, Kärpät on pelannut koko alkukauden kuten Tappara viime pelit. Tahmeaa puurtamista, jossa vastustaja olisi voinut monesti “hiukan paremmalla tuurilla” voinut viedä voiton. Mutta lopulta kuitenkin voittoa juhlii Kärpät nihkeydestä huolimatta. Voisi siis sanoa, että Tappara on nyt taantunut Kärppien puurtamisen tasolle. Toisaalta korkein taso on ollut selvästi Kärppiä korkeammalla.

2 tykkäystä

Mielestäni tuolla “Voisi siis sanoa, että Tappara on taantunut Kärppien puurtamisen tasolle. Toisaalta korkein taso on ollut selvästi Kärppiä korkeammalla” -tiivistyksellä tiivistit erinomaisesti myös omat ajatukseni.

Liigassa tässä vaiheessa kautta tälläkin puurtamisella tosiaan kerätään pisteitä ja ollaan hyvissä asemissa kevään pelejä silmällä pitäen. CHL:n ratkaisupeleissä taas tosiaan varmaan tarvittaisiin sitä korkeimman tason suorittamista, että niissäkin päästäisiin (toivottavasti) päätyyn asti.

1 tykkäys

Monestikko tässä nihkeän ja tahmean jakson aikana Tappara on itse tehnyt tai valinnut huonon ratkaisun. Tuolla puhuttiin joukkueista, vastustajista - joo kyllä, mutta monesti ollaa turhaan syötetty sinne laitaan, kaks ukkoa ajaa maalille, niin stopaan peli, jäädään kulmiin. Ei tarvitse olla kuin silmät, tässä on sitä dataa. Ja tuo Kärpät viittaus oli aikaisempiin vuosiin, joskin ei Kärpät pisteillä ole pahasti jäljessä, ei tässä kautta edes se 9pist ole big deal.

Joka tapauksessa nihkeän tahmeaa, joka kai selittyy flunssalla, Norjan reissusta, Rouhiaisen naamoista, huono jää, joukkueiden perusteellinen rektaalimainen Tapparan tutkinta ja sitä kautta heidän hyvyys ja meidän huonous/tason lasku.

Mutta miten me reagoidaan, nostetaan rimaa? Mitä jos muut taikoo kaneja ja me ei päästäkään enää hurlumiin? Keväällä ratkeaa.

Kuka on sanonut, että Tappara menee alaspäin lineaarisesti? Kuka on sanonut, että tämä riittää? Kuka on sanonut, että muut parantaa, mutta Tappara ei? Tietenkään tämä peli ei riitä keväällä.

Minun havainnot pelistä ei edusta absoluuttista totuutta, jos se perustuu näköelimiin. Siksi @Maikki sinunkin näköhavainnot on omia tulkintojasi. Varsinkin, jos et pysty datalla todentamaan asiaa. Ja isommassa kuvassa koen, että kun joka ainoasta pelistä on kotio lähdetty pisteiden kanssa - lienee suhteellisesen värikkäällä tavalla ilmaistu se, että peli olisi “tahmeaa” tai suvannossa - jossa todellinen riski olisi pakan hajoaminen?

Yllä olet itsekkin kivasti luetellut inhimillisiä syitä (sarkasmitutkani on syyshuollossa, niin ajattelen sinun olevan vilpittömästi tosissaan) miksi suoritus ei aina ole priimaa. Onko sinun työpanos muuten työpaikalla aina 100%? Jos kyllä, niin onko oikeasti pomosikin mielestä vaiko uskotteletko itse niin? Onko mielestäsi Tapparan pelaajat robotteja, jotka elää muusta elämästä irrallaan? Mihin lukemiin mielestäsi päättyisi peli, missä Tapparan syöttö% on 100 ja aina oikeaan paikkaan? Miten mielestäsi yksittäistä pelaajaa tulisi valmentaa, että hän absoluuttisen oikein reagoisi aina kentällä tilanteisiin mm. syöttämällä/ sijoittumalla oikein? Miten muuten itse rakentaisit fyysisen harjoittelun kauden otteluohjelmaan yksilötasolla? Ja lopuksi: mikä voisi olla resepti muiden inhimillisten asioiden ehkäisemiseksi (omat/ sukulaisten sairastelut, loukit, mielialan vaihtelut, you name it).

Mihin tämä keskustelu meneekään, kun Tappara häviää varsinaisella peliajalla? Tai häviää jopa 2 peliä putkeen? Silloinko Rautakorvelle ja Tapolalle taas “het kenkää”?

9 tykkäystä

Pelaajat pelaa ennemmin kun reenaa, on varmasti totta, mutta se ei ota kantaa pelin tasoon. Kun pelejä on liikaa, niin pakosti joutuu säästelemään kroppaa jonkin verran ja sen seuraus on eilisen kaltaiset pelit.

Perustaso on joukkueessa niin kova, että silläkin tulee voittoja. Ollaan oltu selkeästi Kärppiä edellä alkukausi, nyt homma on tasoittunut.

Se ainakin on vanha totuus, että omalle joukkueelle ohipelejä ja löystymisiä parempien vaiheiden perään tulee keskimäärin aina enemmän ja tavallisemmin kuin muille. Samoin useamman maalin johdossa lopetetaan pelaaminen ja otetaan vastustaja suotta peliin mukaan aina muita pahemmin ja tyypillisemmin. Melko lailla joukkueesta ja kannattajasta riippumatta siis. Inhimillistä tämäkin.

Omasta näkökulmastani Tappara on tänä syksynä pelannut kaikkiaan tasaisemmin ja varmemmin kuin olen odottanut. Totaalisemmat hutiesitykset ovat olleet aavistuksissa aiemmin ja useammin kuin niitä on oikeastaan joukkueelta näkynyt. Joka pelistä on ollut varsin helppo löytää myös hyvää (kuten pisteitä - mutta myös pelillistäkin myönteistä).

Kovin jyrkkää tai pitkäkestoista notkahdustakaan en ole toistaiseksi määrittänyt, vaikka toki esitykset vaihtelevat ja etenevät jonnekin päin koko ajan. Joka peliä ei tietty myöskään voiteta suvereenin esityksen jälkeen, 7-2, tai edes 5-1, tms.

Viimein mitään kovin pahoin suhteetonta ja kohtuutonta kritiikkiä yleisöjen tahoiltakaan en ole tuoreimpina aikoina havainnut. Ainahan kannattajilla pientä realismin puutetta ja ahdistusta pitää olla - kokonaisuuksina kuitenkin suht hyvähenkistä tarkastelua (jostain sattuneista syistä?) ollut näilläkin puolin. Kannatushuumorin kovimmat testipaikatkin ovat tosin epäilemättä vasta jossain edessä päin.

2 tykkäystä