Tapparan peliesitykset 2019-20

Peleissä on energisiä ja teräviä hetkiä mutta nimenomaan vain hetkiä nykyisellään. Noususuuntaisuus on pelien sisällä muuttunut laskusuuntaisuudeksi. Hieman neuvoton pyöriminen on yleisvaikutelmana pääosaltaan juuri nyt, liekö sitten haluttomuutta tai mitä. Ongelma vaan on se, että kaikki muut haluavat Tapparalta pisteet ja se tekee asioista vaikean näköistä, jos ei itse haluakaan yhtä paljon. Mentaalisesti tekeminen on tällä hetkellä taas kerran vaikean oloista eikä lennokasta vaikka kauden alku vihjasi eri suuntaan.

2 tykkäystä

Ei tuonut Iacobellis voittoja, mutta eivät tuoneet valopilkutkaan.

Minä en laskisi yhtään valopilkkua enkä onnistujaa hyökkäykseemme ihan faktoihin perustuen mitä tähän lamajaksoon tulee. Yhteentoista edelliseen peliin (10 liigapeliä ja viimeinen Chl-matsi) Tappara on tehnyt seitsemässä korkeintaan yhden maalin. Se kertoo kaiken, missä on ongelma. Leveästä hyökkäysrosterista huolimatta Bertrandin pelikielto ja Morleyn loukkaantuminen ovat olleet yllättävän kovia iskuja Tapparalle. Näistä huolimatta hyökkäyksessä on sen verran kovia nimiä ollut jäljellä, että näin paha tehottomuusongelma on melkoinen mysteeri.

7 tykkäystä

Eniten Tapparan kohdalla ärsyttää se, että pelaajatkin tuntuu tietävän, että pitää laukoa paljon enemmän ja pelata vaistoilla, mutta silti mennään käsijarru päällä. Tapola ei pääse ensi kaudella helpolla, kun hänenkin pitää suoraviivaistaa peliä.

8 tykkäystä

Minulla on jäänyt erinäisistä syistä viime viikkoina pelit aika vähälle seurannalle. Vain yksittäisiä eriä sieltä ja täältä ehtinyt katsoa, mutta yksi asia mikä minun silmiini näkyy nyt verrattuna alkukauteen. Tapparan viisikko on hyökkäyksiin lähdöissä liian pitkillä etäisyyksillä ja sellainen alkukauden tiiviissä rintamassa hyökkääminen puuttuu tällä hetkellä.
Esimerkki oli HPK-Tappara matsissa tilanne, jossa Iacobellis syötti seisovilta jaloilta omalta siniseltä kiekon keskialueen läpi ristiin Kristian Kuuselalle hyökkäyssiniselle, joka oli myös seisovin jaloin. Tästä toki vielä taiottiin maalitilanne pitkälti Iacobelliksen nopeuden ja Krissen syöttötaidon ansiosta.

Mutta jos tuo ristisyöttö olisi saatu katkaistua, niin omaan päähään olisi tullut ihan helvetillinen kiire. Nyt pitäisi saada viisikon rytmi kuntoon, niin tästä tulee vielä hyvä. Nämä viisikontiiviyden ongelmat tuovat mukanaan auttamatta myös sen, että hyökkäykset päätyvät kulmiin sen sijaan, että päätettäisiin suoriin hyökkäyksiin kohti maalia.

7 tykkäystä

Juuri näin, samaan kiinnittänyt huomiota enemmän ja enemmän. Vaikka koko kentällinen liikkuu eteenpäin, välimatkat isoja akselilla pakit vs. hyökkääjät.

Rautakorpi oli vähän samoilla linjoilla HPK-pelin jälkeen Aamulehdessä… Pennasen taktiikka puri Tapparaan:

Rautakorpi:

– Maalineduspelaamisssa pitää olla ehdottomasti vahvempi, kuten Rouhiaisen maalissa olimme. Siinä koko viisikko oli tekemässä maalia. Yksi ampui ja muut tekivät kovasti töitä maalia kohti. Maalivahdilla ei ollut mitään saumaa nähdä kiekkoa.

– Pelasimme välillä vähän ylinopeasti ja olimme hajallaan, kun kaveri pelasi puhdasta trapia. Puskimme kiekkoa. Pitäisi ehdottomasti pystyä paremmin hyökkäämään yhdessä ja luomaan vauhtiero, Rautakorpi sanoi.

– Kuokkavieraana on aina vaikea olla. Pitäisi pystyä kuokkimaan vielä paremmin.

https://www.aamulehti.fi/a/17070e3e-7642-4b95-8112-45285388d2f5?c=1525858750101

3 tykkäystä

Luulis että trapin ”esi-isät” osais pelata myös trappia vastaan.
Noin ylipäätään jo jännittää saadanko tehtyä yli 2 maalia tällä viikolla.

1 tykkäys

Minusta pitkän aikaa on ollut puutteita nopeasta ja tarkasta syöttöpelistä. On ollut aika huolimatonta. Tuntuu ettei homma lähde selkäytimestä, vaan jännitetään tms. Sama jäykkäily puolustusalueella, jossa ylihelposti menetetään kiekko. Ei kai niitä maalejakaan synny jos syötöt menevät miten sattuu.

1 tykkäys

Musta marraskuu jatkuu myös joulukuussa. Mielestäni syystä x alkoi syöttöpeli heiketä huomattavasti marraskuun alkupuolella.

Olen edelleen optimistina sitä mieltä että peli muuttuu parempaan ja muutos tapahtuu tammikuun alkupuolella. Mitään syytä en tosin keski miksi näin tapahtuisi, mutten kyllä mitään syytä sillekkään miksei näin kävisi. Kyllä noi sällit syöttää osaa, tällä hetkellä vaan se tarkkuus on jossain ladon seinässä.

3 tykkäystä

Vähän on jäänyt sellainen höntsäilyn kuva pelistä. Saisivat alkaa oikeasti pelaamaan.

1 tykkäys

Mielestäni oikeastaan pikemminkin juuri päinvastoin. Ei siellä höntsätä, vaan yritetään niin pirusti eli jopa liikaa, ja menee puristamisksi. Silloin luontainen liike puuttu ja etäisyydet kasvaa, syötöt menee piirun verran taakse jne.
Lopputulos toki sama, oli niin tai näin, eli ei toimi.

1 tykkäys

Tämä on aivan totta. Osasyynä varmasti tuo etäisyyksien kasvaminen minkä @Oijennus ylempänä totesi. Yritin edellisessä kotipelissä seurata tarkemmin pakkien avauksia ja monesti kävi mielestäni niin, että järkevää syötön paikan ei vaan ylipäänsä ollut edes tarjolla; hyökkäys liian ylhäällä, liian paikoillaan ja vastustajan karvaajille jäi helppo työ tukkia syöttösuunnat.
Tosin luvattoman usein on syötöt napsunut helpoissakin paikoissa sen metrin ohi takaviistoon tai luistimille.

1 tykkäys

Eikös Jasukin haastattelussa taannoin ollu samoilla linjoilla.

1 tykkäys

Minun mielestä Tappara pelasi Kerhoa vastaan hyvän pelin, vaikka suurin osa sen teilasikin.

Tappara ei vain tällä hetkellä saa maaleja kun vie ja hallitsee peliä, kuten Hämeenlinnassa toisessa erässä. Vastustaja iskee sitten kovalla teholla mokien jälkeen. Hallinnan ja hyvän jakson seurauksena peliä leimaa myös vähän mukavuusalueella oleminen ja sota-alueen välttäminen. Sen seurauksena ei tule maaleja tai jäähyjä vastustajalle kun ajaudutaan vaan kulmaralleihin. Lauantaina HPK ei saanut yhtään pelitilannejäähyä!

Sitä en kyllä ymmärrä miten jo monetta vuotta putkeen tuo vastustajan träppi saa Tapparan pelin ihan pois tolaltaan ja pelin pakottamiseksi. Luulisi tuohon edes jotain auttavaa ideaa jo olevan. Viime pelin jälkeen myös JR taisi antaa sapiskaa ettei pelaajat tunnista näitä tilanteita, samaahan sanoi kommentaattori Lehkonen, että Tappara vain puskee vaikka pitäisi palauttamalla hakea uusia vauhteja mikä pakottaisi vastustajan muodon liikkumaan. Ehkä tämä on omalla tavallaan vähän oiretta siitä ettei Tappara itse halua enään niin paljoa tätä pelimuotoa pelata, vaan takaraivossa on paljon puhuttu “pelin nopeuttaminen”.

Jokatapauksessa olen vähän näkevinäni, että pian alkaa peli rullaamaan. Vastoin yleistä näkemystä.

7 tykkäystä

Samoilla linjoilla olen minäkin, enemmin tai myöhemmin kaikki loksahtaa taas paikoilleen. Itse asiassa perjantaina viimeistään, asetelmat Ilves otteluun ovat nyt erilaiset kuin muutama viikko sitten, eli voimme nähdä nousujohteisen ja voittavan Tapparan.

1 tykkäys

Pelkästään kun terävöittää puolustuspeliä (isot virheet ja nukahdukset pois) ja omaa tehokkuutta maalipaikoissa, niin ollaan jo aika hyvillä vesillä. Hallinta ja paikat pitää saada näkymään tuloksessa.

Tietyllä tavalla tulos aina antaa vähän liian negatiivistakin kuvaa pelistä, jos ei tule voittoja.

1 tykkäys

Minun mielestäni puolustuspelaamisessa ei ole se ongelma, vaan ongelmat syntyvät puolustukselle liian pitkistä etäisyyksistä avauspelaamisen suhteen.

1 tykkäys

Varmaan näinkin, mutta kyllä tuolla aika räikeitä virheitäkin on tullut. Vastustaja ei maksa sitä kuuluisaa hintaa maaleistaan.

Ika tais puhua vähän samaa lauantaina telian lähetyksessä, että Tappara ei pääse kunnolla vauhtiin viisikon kanssa. Itsekin katsellut, että ongelmaa on etäisyyksissä ja rytmittämisessä. Tästä osittain johtuen mun mielestä tulee paljon myös pitkiä kiekkoja ja Tapparan alkukaudella tekemät ylivoimahyökkäykset loistaa poissaolollaan. Tällä hetkellä jokainen jengi jolla vähänkään pysyy puolustuspakka kasassa pelaa aika helposti Tapparan pois. Tästä varmaan myös johtuu osittain kulmissa pyöriminen, kun hyökätään vajaalla eikä päästä enään lentäen alueelle sisään.

3 tykkäystä