Tapparan peliesitykset kaudella 2018-19

Onhan Malisen maskipelaaminen hyvää myöskin. Ainakin tällaisessa uskossa elän.

1 tykkäys

Malinen käy siellä joskus haistelemassa, mutta pääsääntöisesti hänellä on muita hommia.

Voiko osansa olla hyökkääjillä, tuossa kiekon toimittamisessa maalille ? Jotenkin jäänyt sellainen mielikuva kiekon toimittamisesta viivaan, että puolustajalla on jo kiire ennenkun kiekko kunnolla edes lavassa. Eli pelataan liian hitaasti kiekko viivaan. Siinä pitää sitten ensin saada kiekko haltuun ja sitten olisikin pitänyt jo vetää, joten ainoa vaihtoehto pelata ohi karvaajasta kulmaan🤔

Ei ole käynyt. Malinen ja M.Järvinen on ampunut kummatkin kuusi kertaa ja Matti tehnyt yhden maalin.

Toivottavasti ei ole liikaa muita hommia, koska viime aikoina Malinen on ollut hyökkääjistä paras maalinedustöissä. Ykkösylivoimaankin laitettiin (tämän myötä?) ko. paikalle, mikä vaikutti ihan lupaavalta ratkaisulta.

2 tykkäystä

Tappara nousee sarjassa toiseksi. Jotain se tekee oikein.

10 tykkäystä

Win the right games tai saa olemuksellaan muut häviämään esim Tps…

2 tykkäystä

Jos oon paljon esityksiä tällä kaudella haukuttu niin nyt ei oikeasti annettu näille ynnä muut jengeille turhaan siimaa yhtään. Pelattiin ammattimaisesti pakko voittaa -pelit pois ja pidettiin visusti sijoitus omissa käsissä loppuun asti. Tästä on pakko olla tyytyväinen, koska vastaava tilanne vain viikko sitten tötöiltiin Sporttia vastaan. Taisi oppi mennä siltä osin perille.

6 tykkäystä

Kaksi matsia vajaa täysi. Saman verrran pinnoja kuin viime kaudella. Vain pari kautta selkeästi edellä, 15-16 mestaruuskaudella oli 108 pinnaa.

12 tykkäystä

Mihin tää runkosarja taas meni? Justhan se vasta alkoi?

6 tykkäystä

Ja aika jännä huomio vrt. viime kauteen on se, että 36 matsin jälkeen oli viime kaudella 11 pinnaa enemmän. Tällä kaudella tuon joulukuun slumpin kerätty yli 2 pinnan keskiarvolla pisteitä.

Onko liian pieni data kysyäkseen onko muutettu jotain.? Hankala sillai ainakaa itse sanoa mitään, kun ei muista huomisestaan mitään. Pitäisi katsoa peli peliltä mitä, kuinka, koska. Noo pääasia osaksi, että pinnoja ja voittoja on. Toinen tarina on se millasta peliä esitetään. Kai täs punttia vedetään hyvin ennen poffeja, tai sitten syödään vain vihreää että luistin liikkuu

Näin on ja mulla on vielä kausiennakon lukeminen kesken :hourglass::slightly_frowning_face: !

6 tykkäystä

Kyllä, runkosarja alkaa olla taputeltu. Oma analyysini on, että yleisesti ottaen on mennyt oikeinkin hyvin. Siinä tuli pari huonoa jaksoa eli alkusyksyn tahmeus ja joulukuun pimeys. Käytännössä nämä veivät mahdollisuuden taistella runkosarjan voitosta. Silti, 2-3. sija on hyvä ja täysin riittävä tulevaan playoff-menestykseen.

Palstalla on paljon haukuttu pelin tylsyyttä, mutta mielestäni viime kaudella pelattiin tylsempää ja sekavampaa kiekkoa. Tällä kaudella huolta ovat herättäneet eniten puolustuksen aukeaminen sekä maalivahdin otteet. Molemmat näyttävät kuitenkin tällä hetkellä menevän parempaan suuntaan. Samoin vauhti ja siinä erityisesti pelin nopea kääntäminen hyökkäykseksi on ottanut harppauksen eteenpäin viime kaudesta.

Suurin huoleni playoffseihin lähdettäessä kiteytyykin siihen, että miten pärjätään niitä kovimpia vastaan, jotka osaavat myös puolustaa. Runkosarjan perusteella vain kohtuullisesti, joten parannettavaa on. Kuumimmat vastukset ovat tällä hetkellä Kärpät, Pelicans ja Hpk. Tps ja Lukko ovat jonkin sortin kysymysmerkkejä, parhaimmillaan huippuvaarallisia mutta otteet ovat vaihdelleet rajusti.

Historian perusteella tiedän, että Rautakorpi osaa valmentaa joukkueensa huippukuntoon juuri ratkaisupeleihin. Myös henkisesti. Eikä siellä hötkyillä vaikka vastustaja menisi sarjassa 2-0 johtoon, vain sarjan lopputulos ratkaisee. Näin ollen voinkin sanoa, että uskon vahvasti Tapparan menevän välieriin. Siellä on niin kova rutiini ja osaaminen näistä peleistä. Loppuottelupaikka on kiven takana, mutta sanoisin silti 60% mahdollinen. Mestaruuteen en tällä kaudella usko, johtuen Kärppien ylivoimaisuudesta.

7 tykkäystä

Eilen tuli taas mieleen että onko Jukalla joku teemajakso menossa, joka aiheuttaa sen että kulmapeli ylikorostuu. Välillä oli jo jakso jossa pelattiin enemmän maalia kohti.

Tällainen tuli mieleen kun Tappara hyökkäsi hyvällä kolmen miehen rintamalla ja Vittasmäki painoi kiekon rumpuun.

1 tykkäys

Yksi syy siihen, miksi eräät sanovat että on pelattu huonosti tällä kaudella, lienee se, että ei olla tehty sellaisia kiimaisia maalin kahden takaa voittoja. Ollaan vaan pakkopullana otettu ne pinnat kuten kolme viimeistä peliä.

Tässä ehkä isoin syy siihen mielikuvaan ettei kausi ole ollut ihan odotetun hyvä tai niin hyvä kuin sarjasijoitus antaa olettaa.

Kotiottelujen keskimääräinen pistekertymä ottelua kohti sijoilla 1-10 olevia joukkueita vastaan.

9 tykkäystä

Oh ooh, ompas heikko kyllä. Mitäs vattua.

Vierasottelut ovat sen sijaan sujuneet vertailujaksolla 2012-2019 todella hyvin. Mutta palataan näihin kahden pelin päästä.

2 tykkäystä

Kotiotteluiden pistekeskiarvo vastustajittain kaudella 2018-19:

Kotiotteluissa varmaan tuollainen 2,00 pistettä/peli olisi tavoiteltava. Ihan siihen ei ylletty.

4 tykkäystä