Tapparan peliesitykset kaudella 2024-25

Ei ole nyt ehtinyt/jaksanut Kirvescastia kuunnella, kun on Uutta juttua ja muuta, niin ehtisitkö referoida napakasti, että mikäs tämä homma oli?

Paikan päällä tuli tunne että tää joukkue pelaa tän kauden alta pois. Ei mitään intohimoa voittamiseen. Keskinkertaista tekemistä

6 tykkäystä

Muistaakseni oli kyse pakkien pinchaamisesta, jota Juujärvi kehui vuolaasti. Tähän Mäntylä totesi suoraan, että ne myös on kääntyneet kovalla prosentilla vastustajalle.

Jääkiekko on mystinen peli.

Pelin kun saisi runkosarjan lopussa hieman rullaamaan ja jengoille, niin väitän kuitenkin ettei tuolla kovin moni halua joukkuetta playoffeissa kohdata.

Tuskin tolla jengilläkään enää mitään paineita on tai odotusarvoja. Ulkopuoleltakin taitaa olla minimissä ja se on monesti ihan hyvä lähtökohta.

Toki se vaatii että pelaajat hieman kiristävät kypärän remmiä ja haluavat oikeasti pelata.

5 tykkäystä

Viimeisestä yhdeksästä pelistä seitsemän ollut maalin pelejä ja kaksi kahden maalin otteluita.

Maalipaikkoja Tappara luo ihan tarpeeksi, vaikka peli paikoitellen näyttää aika päättömältä säntäilyltä. Ruuti on vain erittäin märkää tällä hetkellä.

Sikäli mikäli maalivahti peli ottaa tämän iltaisen pelin tapaisen loikan aikaisempiin peliin verrattuna ja kiekko alkaa löytämään tiensä maaliin, niin saapa nähdä mitä kevät tuo tullessaan.

7 tykkäystä

Tää paikallispeli tuli taas viikon tauon jälkeen pahaan saumaan. Halusin nähdä, että tästä se loppukiri lähtee, mutta huomennakin se on vaikeaa kun tulee vastaan paha Ässät.
Odotin, että näiden taukojen aikana peli oltaisiin saatu uomiinsa, mutta samat ongelmat näkyy yhä.

1 tykkäys

Mun mielestä peli oli merkittävästi parempaa kuin ennen taukoa. Tai no, ennen taukoa paikallinen oli myös erinomainen peli. Huomenna nähdään, sytyttikö vaan Ilves pelaajat pelaan vai lähteekö käyrä nousuun. Ässille tukkapöllyä.

On kyllä sellaista peliä, että näyttää huolestuttavalta. Mun mielestä oli myös halutonta tänään ja jatkuvasti todella kehnoja kiekollisia ratkaisuja. Luistele punaviivalle ja syöttö poikittain ja kilometrin ohi tai taakse.

Ok, kiitos, tämä on helppo kuvitella.

Parhaimmillaanhan tuo pakkien pinchaaminen on ihan taidetta (välillä kotikatsomossa itsekseni sitä melkein tuuletellut), mutta pelin ollessa sekaisin ja viisikon pelinopeuden laahatessa myös iso riski.

1 tykkäys

Ilves pelasi kuin Tappara yleensä tähän aikaan vuodesta. Jännä katsoa näin ulkopuolelta!

3 tykkäystä

Eli käytänössä jatkuvia pelinlukuvirheitä pelaajilta.

1 tykkäys

Sellainen huomio sarjataulukosta että materiaaliltaan ennen kautta sarjan lähestulkoon jumboksi veikattu HPK on meidän kanssa tasapisteissä.

Voi perustellusti kysyä mitä tuolla meidän penkin takana puuhastellaan, kun nykyisestä rosterista ei saada ulosmitattua edes minimiä.

10 tykkäystä

Tuohon voi todeta, että Kerho on eri joukkue Mannerin alaisuudessa kuin ennen sitä. Kuten Pelicans Kapasen aikana verrattuna aikaan ennen sitä. Joskus asiat menevät noin.

Tappara on nyt reilu kuukauteen pelannut 5 peliä top4 joukkuetta vastaan ja jokainen niistä peleistä on hävitty. Tämä antaa osviittaa siitä asetelmasta ennakkoon, jos puolivälieriin päästään.

Kyllä tuo Tapparan touhu näyttää siltä, että Han tuijottaa rapakon takana tilastoja ja pelkästään sillä mennään… Taisi eilen studiossa joku mainita, että Tepsillä on peli tilastojen mukaan hyvää :slightly_smiling_face:

Nyt on 50 peliä juntattu samaa, eikä se tuota yhtään mitään. Valmentajat heiluttelee vuoron perään tuuri korttia.

Tapparalla pitäisi olla fysiikkavalmennus aivan priimaa, mutta missä se näkyy? Toki mitä voi odottaa jos kentällä on samaan aikaan Tanus, Rautiainen ja Mattila. Pleijareissa sitä tilaa on vielä vähemmän.

Ei hyvältä näytä. Eikä ole pitkään aikaan näyttänyt.

2 tykkäystä

Kolme kuukautta kestänyt slumppi ei ole enää mikään notkahdus. Se on tämä kausi. Sairastelujen sävyttämä valtaistuimelta syöksyminen.

Hyökkääjät ovat hukanneet viimeistelyn taidon. Useimmiten tehdään 0-2 maalia pelissä. En itse keksi muuta, kuin että kyse on henkisistä lukoista. Toki alkukaudella tulosta tuli hyvin ylivoimilla, sitten Tappara alkoi saada 6 jäähyä joka ottelussa, ja homma kääntyi. Nyt ei enää saada jäähyjä, mutta ei saa vastustajakaan.

Tulee mieleen sellainen, että joukkue on kasattu alempien kenttien duunareista, Räsäsistä ja Mattiloista, mutta varsinaiset supertähdet puuttuvat. Keskinen, Rautiainen ja Nykänen taas eivät vielä pysty kantamaan joukkuetta, eikä pitäisikään. Supertähdiksi kaavailluilla Tanuksella, Puhakalla, Quennevillellä ja Halloranilla on ihmeen vaikeaa. Savinaisesta ei voi edes puhua. Kempeä on paljon arvosteltu palstalla, mutta ei häntä ole isoon roolin hankittu mielestäni.

5vs5 pelissä on oltu koko kauden hukassa. Oudointa on, että viime kauden Tappara2.0 nopeat pystyhyökkäykset loistavat poissaolollaan, vaikka juuri niillä tuli paljon maaleja. Ja tämän kauden joukkue saatiin juurikin rakennettua Rikun pelitapaan. Tuntuu kuitenkin, että ehkäpä juuri ne Rikun tuomat vahvistukset sopivat siihen huonoiten. Viime kauden pelitavasta on jäljellä ylhäältä karvaus, joka sekin on astetta turvallisempaa 1-2 pelaajan prässiä.

Kolme isoa ja pehmeää. Tällaiset on hankittu puolustukseen. Näistä vain Brickley saa edes jotain aikaan hyökkäyspäässä, Sustr ja Gallet eivät kummassakaan päässä. Muista pakeista Leskinen on kuin varjo itsestään päätällin jälkeen. Tuulolan ja Matinmikon suoritukset ailahtelee liikaa.

Maalivahtipelistä onkin jo sanottu varmaan kaikki. Suhteessa vastustajan maalivahtiin hävitään kuitenkin säännöllisesti.

9 tykkäystä

Puhishan toivoi castissa, et palautetta posia tai negaa annettas mielummin livenä kuin somessa.
Eli jos sattuu pelaajan näkeen niin hihasta kiinni ja antaa palaa, jos se sattuis vähän herättään.
Toki voi olla , et Tapparan pelaajat ei paljo kehtaa liikkua missään …:rofl::rofl::rofl:

1 tykkäys

Toi oliskin kiva nähdä, että kun Tapparan joukkue ja valmennus yrittäisivät päästä kaukaloon treenaamaan, vastassa olisikin palautetta antavat palstalaiset muistioineen :rofl:

4 tykkäystä

Siitä vaan tägäämään @Kimmo ja esittämään hänen kauttaan palautetta. :joy:

2 tykkäystä

Kimmo antaa palaa aamusta iltaan :rofl:

2 tykkäystä

Turha joukkuetta on hakata määräänsä enempää.

Peli näyttää huonolta ja se on huonoa. Siihen on varmaan monenlaisia syitä, mutta kauden jälkeen lienee keskeistä istua alas ja pohtia, missä tämä kaikki meni pieleen. Kesken kauden jaettava jälkiviisaus on ainakin itsestäni vähän typerää, kun jokainen kyllä näkee sen ensimmäiseksi pettäneen osa-alueen: puolustuksen.

Puolustus toimi vielä syksyllä, mutta mitä pidemmällä kausi on edennyt, sitä selvemmäksi on tullut, ettei Tappara ole onnistunut korvaamaan viime kauden ykkösparia Kemiläistä ja Vittasmäkeä mitenkään. Alkukaudella maalivahtipeli vielä toimi, mutta n. kuukausi ennen joulua se notkahti alaspäin. Hyökkäyspelin ongelmat alkoivat vasta kahden ensimmäisen ilmaannuttua: Tapparan tehokkuus heikkeni, mutta kumpi oli se alkuperäinen ongelma?

Tämän hetken lopputulos, syistä viis, on melko kokonaisvaltaisen surullinen:

  • Tappara on kiekollisesti hidas joukkue.
  • Tappara on fyysisesti heikohko joukkue (näkyy erityisesti kulmakamppailuissa, joita Tappara ei esim. Ilvestä vastaan juuri voita).
  • Hyökkäysarsenaali on kahden tai kolmen nimen varassa, mutta eivät pysty kantamaan joukkuetta.

En tiedä kenelle tästä annetaan puhtaat paperit, mutta nykyisen perusteella monen monta asiaa on mennyt huonosti tällä kaudella. Eilen Tapparan tila oli hälyttävä, koska se oli jopa haluttoman näköinen pitkän tauon jälkeen. Ei olisi ollut yhtään varaa.

Aurinko nousee huomennakin, mutta tällä menolla näen, että kauden jälkeen on pitkän palaverin paikka ja enemmän kuin yksi pelaajasopimus menossa silppuriin. Tämä taitaa olla se kausi, kun Tapparan mestaruuksia vuolenut runko hajoaa lopullisesti ja nyt se täytyy rakentaa uudestaan.

10 tykkäystä