Toisaalta rehellisesti katsoen liigassa on todella isot tasoerot tällä hetkellä ja varsinkin kolme heikointa nippua Pelicans, Sport ja Hifk ovat niin surkeita, että tällainen ohipelikin riitti liigan parhaalla rosterilla nollapeliin ja voittoon.
Kaikkiin peleihin ei voi syttyä runkosarjassa ja se on ymmärrettävää.
Tämä olisi hyvä ymmärtää kaikkien. Vaatimustaso saa ja pitääkin olla asetettu korkeimmalle mahdolliselle tasolle, mutta vuosia jatkunut paikka kestomenestyjänä on saattanut aiheuttaa ehkä hiukan turhan epärealistiset odotukset, olkoonkin että joukkue on sarjan kärkinippu. Jos pistekeski-arvon mukaan miettii viimeisiä aikoja, 6 viimeisintä peliä, pka näistä 2,5, sarjan kolmas tällä hetkellä. Posin kautta.
Oon kyllä rajusti eri mieltä. HIFK loukkeineen oma lukunsa. Pelicans pelasi tänään hyvin ja onnenkin avulla se nolla pysyi taululla Metsolalla. Oli toki lepoetu Pelicansilla, mutta hyvin pelasivat.
En ole vaatinut potkuja, mutta ainoa mikä mua ja varmasti monia muitakin ■■■■■■■■ on tuo taapertaminen paikallisissa. Ja ihan turha tulla tähän mitään “mutta mestaruudet Tapparalle 3-0 Areenassa” juttua heittämään.
Olen varmasti vähemmistössä, mutta mua ei edes se harmita runkosarjassa. Runkosarjassa pedataan lähtökohdat tosipeleihin ja ne puolivälierät viime kaudella ketutti. Viime kaudenkin runkosarjapelit unohtuneet jo, eikä ketään kiinnostais jos puolivälierät olis voitettu. Viime kauden loppu oli kokonaisuutena tosi hankala, monista eri syistä. Ehkä tällä kaudella päästään vähän mätsään Ilveksen peliin, jos pudotuspeleissä kohdataan.
Kaikki putket katkee joskus ja yhden voiton myötä voi taas jätkät muistaa, että osataanhan me Ilves voittaa. Eiköhän Krissen puhe siivitä voittoon parin viikon päästä kaikkien koululaisten puolesta.
Jos osaa katsoa tuloksen taakse niin huomaa että pelissä on selviä ongelmia. Pelicanskin sai tänään sellaisia paikkoja joista parempi joukkue kyllä rankaisee.
8 tykkäystä
ProTappara
(Tamminiemessä, mutta ei jakamassa pesää.)
435
Samaa mieltä. Pelissä on ihan helvetisti ongelmia, mutta mikä hämmentävintä, minusta eniten oman alueen puolustuspelissä, minkä pitäisi periaatteessa olla se helpoin osa-alue panna kuntoon ja jonka päälle rakentaa.
Varmasti, kuinka hyvä joukkue siihen sitten tarvitaan? On helpompaa ajatella peliä pelinä, se on aina suhteessa sen hetkiseen vastustajaan. Ei Tappara voi pelata marraskuussa yksittäistä runkosarjapeliä lepoedun turvin pelaavaa Pelicansia vastaan kuin se olisi seitsemäs finaali. Ja se ylivoimainen Ilveskin päästeli HPK:n tänään kahden maalin takaa tasoihin.
Peliä voi arvostella tuloksen takana, totta kai. Runkosarjassa pelattuna jo yli kolmannes, pakko myös kunnioittaa sitä tulosta.
Edit. Myös sulle @ProTappara Tappara on viimeisessä viidessä pelissä päästänyt yhteensä yhdeksän (9) maalia omiin, vähemmän vain KooKoo kahdeksalla (8). Esim. Ilves samassa ajassa tuplat, kahdeksantoista (18). Viimeisessä 10 ottelussa Tapparalle on tehty yhteensä kaksikymmentäkaksi (22) maalia, vähiten sarjassa yhdessä Ässien ja Jukureiden kanssa. Onko tässä Tapparan seuraamisesta johtuvaa harhaa, koska tilastojen valossa se tuskin merkittävästi parempaa muuallakaan on?
Joukkue on enemmän kun riittävä, mutta jos valmennus valmentaisi hitusen puolustavampaa peliä, voisi tulos olla parempi. En tarkoita mitään kilpikonnaa, vaan ettei esim toiseks alin pakki aja vastaan.
Viimeiseen kappaleeseen, niin veikkaan että asiaa auttaa se, että ollaan pelattu ”B-liigan” joukkueita vastaan ja, että meillä on loistavat maalivahdit.
Niin mutta sittenhän siellä olisi väärä mies puikoissa. Tappara on valinnut Grönborgin valmentaan ja tekeen omaa juttua. Kaikki muutkin pelaa melko ärsyttävän pilkkanimen, “B-sarjan”, joukkueita vastaan, kun samaa sarjaa tässä ainakin vielä pelataan? 22 peliä on jo aika hyvä otanta ja tällä hetkellä sellainen tahti, että omiin menee vähemmän maaleja kuin kaudella 2022-23 esimerkkinä.
Ja maalivahdit on osa joukkuetta. Tappara myös tietoisesti siihen satsasi tälle kaudelle, sehän on vaan hyvä jos maalivahdit pystyy pelastaan puolustajia välillä.
Tappara pelaa tuloksellisesti hyvää pätkää Ilves-tappiosta huolimatta. Nostan itse kuitenkin edelleen esille, että Tapparan tämän kauden pitkäaikaisin haaste - ainakin tähän hetkeen - on tiettyjä vastustajia vastaan tapahtuva jatkuva pelin ylikansoitus vastustajan maalin taakse. Tämä nähtiin jo viime kaudella ja on varmasti asia, jonka on muututtava kenttätasapainon osalta, jos haluamme ottaa seuraavan stepin pelissä.
Sekä Ilvestä että Pelicansia vastaan nähtiin paljon ylivoimahyökkäyksiä Tapparan päätyyn, kun kolme pelaajaa jää hyökkäysalueella vastustajan riiston taakse. Tuo on Tapparan pelin heikoin kohta, koska meillä ei ole erityisen hyvää tapaa puolustaa noita. Monesti kaksi puolustavaa pelaajaa pakittavat aina omalle alueelle asti yrittäen ottaa tuon maalin läheisimmän syötön pois, mutta valtava määrä noita tulee pelissä ja peliputkissa.
Asia on selvästi pelaajilla tiedossa ja fokuksessa, koska siihen keskitytään aika paljonkin. Vaikka on kaksi hyvää maalivahtia, niin ei noita paikkoja tarvitse noin paljoa tarjota per peli. Ei tuohon kyllä itselläni mitään helppoa ratkaisua ole, kun halutaan sitä kovaa karvausta ylläpitää, mutta hieman variaatioita pitäisi olla myös hyökkäyskuvioissa olemassa, ettei ainakaan kolmesti erässä käy noin. Valitettavasti esim.Suvannon porukka antoi eilen näitä ensimmäisen erän jokaiseen vaihtoon, josta oikeastaan peli kääntyi aina omiin pitkiksi ajoiksi.
Jos tälläisellä ongelmallisella pelillä ollaan sarjan kärkipäässä, mitäs sitten kun peli loksahtaa paikalleen. Ei tuolla mikään muukaan joukkue ole mitään maagista esittänyt.
Näkövinkkelistä riippuen on kuppi puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä. Näen mieluummin mahdollisuuksia kuin mörköjä.
Tämä kertoo enemmän siitä kuinka ylivoimainen Tappara voisi olla.. ja miksi tämä kausi haisee taas kerran mestaruudelta. Nykyisellä suorittamisella ollaan top 4 joukkue ja tankissa on monella pelaajalla löpöä olla paljon parempia. Osa on sen näyttänyt jo tällä kaudella..Leveä on rosteri.
Voihan se olla ihan tietoinen valinta tässä vaiheessa kautta ja sitä tasapainoa haetaan sitä enemmän mitä pidemmälle kevät etenee. Sarja on epätasainen ja antaa ehkä mahdollisuuden harjoitella häntäpään joukkueita vastaan joitain asioita. @ProTappara totesi, että puolustus on helpompi laittaa kuntoon ja ehkä juuri sen vuoksi valmennus on lähestynyt alkukautta hyökkäys edellä. No, me täällä palstalla ei tiedetä, mutta voin arvailla.
Tapparan pelitapa on riskialtis ja avaa vastustajalle pelottavan paljon ylivoimahyökkäyksiä. Osa joukkueista osaa tämän hyödyntää, osa taas ei niin hyvin.
Jos miettii Tappara 2.0 strategiaa, niin onhan se niinkin, että hyökkäävä pelitapa valmentaa nuoria pelaajia paremmin SHL, NL tai NHL tyyliseen peliin. Se puolestaan antaa mahdollisuuden isommille siirtokorvauksille ja ehkä jonain päivänä nämä pelaajat palaavat päättämään uransa meillä. Voisiko tällainen ajattelu olla yksi syy miksi seurajohdossa haluttiin muutosta?
Runkosarjaa pitänee sietää vielä 20-25 peliä lisää, kunnes aletaan näkemään mitä sieltä paketista tulee.
Tähän on yksinkertainen ratkaisu tai on Suomessa kun ollaan niin kaksi. Toinen on trap, mutta se ensimmäinen ja tähän pelitapaan sopiva. Taklaaminen.
Sen ensimmäisen karvaajan tehtävä on taklata sitä kiekollista puolustajaa, optimaalisinta tietysti olisi mennä pelin alle ja voittaa se kiekko mutta vähintä on taklata. Nyt käydään vähän pyyhkäisemässä olkapäätä ja vastapuoli on pelattavissa heti. Vastaavasti, kun se ensimmäinen karvaaja taklaa sitä puolustajaa on puolustaja 3-10 sekunttia pois pelistä, toisin sanoen ei pelattavissa ja vastustajan pelaamista voidaan ohjata tiettyyn suuntaan ja pelaamisesta tulee vähän helpompaa, kun on vain yksi suunta mitä puolustaa. Jolloin saadaan sumppua, riistoja ja kääntöjä alivoimaista vastustajaa vastaan.Lisäksi tässä on myös psykologinen vaikutus.. ensimmäisestä vaihdosta lähtien jos tietää pakkina että, koko ilta tulee kaveri päälle niin kyllä siinä alkaa pelaamista miettimään eri tavalla.
Alkukaudesta oli otteluita missä vielä taklattiin samoin muistan Tampere Cupin ensimmäisen ja viimeisen erän Ilvestä vastaan, missä Ilves ei tullut punasen yli organisoidusti kertaakaan, koska kärki tuli päälle ja taklasi. Jostain syystä se on loppunut ja pelaaminen muuttuu vaikeammaksi.
Jos esimerkkejä haluaa niin eilen molemmat maalit mutta erityisesti Pavelin maali. Mattila teki hommansa ja taklasi, paineistettu syöttö→ kiekko Tapparalle→ erikoistilanne → maali.
Tuolla on kyllä joukkueellinen sellaisia paja vasaroita että, pitäisi kestää fyysinen pelaaminen.
Sylvegård, Pavel, Suvanto, Tuulola, Mattila, Rauhala, Nykänen tarvittaessa kyllä nuo “pienemmätkin” siihen pystyvät.
Toki voi olla että, säästellään mutta kauheasti ei voi siimaa antaa.. runkosarjassa pitää ottaa kotietu kahdelle ekalle kierrokselle. Tapparalaisena sanoisin koko playoffeihin.
Tässä taklaamisessa on myös välillä se ongelma, että jos kiekko dumpataan keskialueelta hyökkäyspäähän niin että dumppaava pelaaja ja ehkä muutkin hyökkääjät ovat keskialueella seisovin jaloin tai hitaassa vauhdissa, ei oikein ehditä taklaamaan. Tuossa pystyyn pelaamisessa on monesti ollut tämä ongelma.
Mielestäni Nykänen onnistui eilen hyvin karvauspelissä. Oli pakin kanssa yhtäaikaa päädyssä ja pakin peli meni sekaisin kun taklaus oli tulossa.
Kyllä tuota aktiivista karvauspeliä on mukavampi katsoa kuin trappiin valumista. Toki aktiivisessa karvauksessa tulee paikkoja molempiin päätyihin. Yhteispelin ja ajoitusten tulee parantua, mutta sitä kai tässä koitetaan koko ajan tehdä.