Tapparan talous

Näin se menee, ja taitavalla talousmiehellä löytynee keinoja saada ilmoitettu tulos alemmas, laillisesti tietenkin, ja siten verotettava tulos pienemmäksi. Mitään ei todellakaan voi piilottaa.

Ei taida Tapparan taseessa olla mitään mitään “ilmaa” mitä voisi alaskirjata tulosta pienentäen. Enkä usko, että vielä epävarman Areenan varjolla voisi taseeseen viedä mitään varauksia, ainakaan verotuksessa vähennyskelpoisia.

Korvanappini ei ole ihan viime aikoina rätissyt, mutta Tamhockey Oy:n historian kovin tulos pitäisi tulla. Kaiken järjen mukaan. Vaikka playoff-tuloja olisikin budjetoitu etukäteen.

2 tykkäystä

Näin on. Ennen playoffeja sain tietää että runkosarjan katsojakeskiarvon perusteella olisi tulossa huomattavasti viime vuotta parempi tulos, sellaiset + 150-200k€. Ja siihen päälle näinkin pitkälle mennyt kevät. Tietää hyvää.

Luin jostain, että Tapparan tälle kaudelle varatusta pelaajabudjetistakin olisi vielä jotain jäänyt käyttämättä. Viime vuonna Mikki sanoi muistaakseni IL:n haastattelussa, että 500k tulokseen pitäisi aina päästä, kun pelataan mestaruudesta. Ja tämä ilman minkään Ilves -sarjojen vaikutusta. Tällä kertaa tuon rajan tosiaan uskoisi rikkoutuvan jopa selvästi.

Mahdolliset mestaruusbonukset tosiaan varmasti söisivät tulosta jonkun verran.

Napsahtaakos muuten Laineestakin vielä jotkut rahat Tapparalle? Tällaista on ainakin oman korvan taakse jäänyt jemmaan…

Vai onko jo napsahtanut? Eihän tuo siirtokorvaus muistaakseni mitenkään asianmukainen summa ole, mutta joku varnaan muistaa tarkemman summan. Tappara sentään saa sen täytenä, kun Laine pelasi edelliset kolme kautta Tapparassa.

E: Vai meneekö itse asiassa kolmannelta vuodelta ry:lle?

Ei mene, A-junnut ovat Tamhockeyn alaisuudessa. Muistaakseni olen lukenut, että NHL:n kasvattiraha maksetaan tammikuussa.

5 tykkäystä

Olenko väärässä jos oma muistikuvani olisi luokkaa 200k?

3 tykkäystä

Juuu, euroissa tuon verran. Kärpät sai Puljujärvestä, Ahosta ja Nutivaarasta noin 600K€ alla olevan jutun mukaan.

https://www.forum24.fi/sivut/artikkeli/13198/Uutta-luistoa-uralle_-Krpt-saa-nuorista-thdist-NHL-rahaa-600-000-euroa

3 tykkäystä

Saiko tappara karhusen siirrosta jotain, kun oli kuitenkin soppaa jäljellä vai oliko khl pykälä sopimuksessa?

Todennäköisesti ei saanut, koska Tappara antoi Karhuselle luvan neuvotella ja halutessaan poistua. Kuittaus on säästetty palkka, joka tuskin oli kovin pieni. Uskon, että noilla Karhusesta saaduilla rahoilla ostettiin vapaana oleva Teemu Lassila, joka tosin jäi ehkä turhaksi hankinnaksi siltä osin, että loppuviimein Teemua ei ole hirveästi kentällä kaivattu vaan rooliksi on enemmän jäänyt tapahtumien seuraileminen ja joukkueen henkinen tukeminen.

Uskoakseni Lassila tosin tuli Tapparaan laittamaan itsensä kuntoon, joten hän lienee seuraavassa työpaikassaan aika rautaisessa kunnossa, jos sellaisen saa.

11 tykkäystä

Ei parane unohtaa Domin “mentorina” toimimista.

6 tykkäystä

Eikä parane unohtaa sitäkään että domi olisi voinut loukkaantua ja kuka sitten olisi laitettu tolppien väliin? Heljanko vai olisiko soitettu Norosen Mikalle että tulisiks viä kerran koittaan?

3 tykkäystä

Omaan nenään olisi ainakin ihan positiivinen asia tehdä huipputulosta, jos toimisin Tapparan sponssina. Voisin kuvitella, että ainakin pien-sponsorit ovat jossain määrin Tappara-faneja ja hyvä taloudellinen tulos on pelkkää plussaa ja seura voi muutenkin erinomaisesti.

2 tykkäystä

Laineesta pitäisi tulla 300 000 dollaria. Ihan mukava summa sekin.

1 tykkäys

Kasvattajakorvauksien pitäisi olla huomattavasti suurempia, kuin 300 000$. Tilanne lienee se, että IIHF:lla ei ole palaa neuvotella korvauksista. NHL lähinnä ilmoittaa, että maksamme tämän ja siihen on tyytyminen tai voimme myös olla maksamatta mitään.
Kasvattajakorvaukset ovat suolarahoja NHL-seuroille.

Kovempi tulos tulossa kuin viime kaudelta. Näin kertoilee Mikki Aamulehdessä.

5 tykkäystä

Paljonkos se viime vuonna julkistettu tulos oli? En jaksa googlata.

Plus 252k

Milloinkas Tappara muuten julkaisee tuloksensa?