Tappara vetänyt historiallisen pienen määrän matseja ennen sarjakauden alkua. Onko jollakin tietoa onko mahdollisesti peruskuntokautta venytetty näihin päiviin asti?
Tietoa ei ole, mutts täytyyhän olla joku tietty syy/idea kun viimeisen kolmen viikon aikana ennen liigaa vedetään yksi ottelu?!
Katsoinko oikein, että ylivoimamaali on tänä syksynä vielä tekemättä. Kuitenkin kuusi peliä jo pelattu.
Ilmeisesti joku syöttöpiste on jäänyt merkkaamatta pöytäkirjaan, vai mitä meinaat? Ärsyttäväähän se on, jos ei ansaittuja pisteitä merkata tai lasketa. Vastaavasti myös, jos niitä merkataan liikaa, kuten Perrinille ja Tukoselle viime kaudella siinä yhdessä tilanteessa. Nevö foget!
Kyllä. About 40 minuuttia ylivoimaa ilman maalia. Mutta on sitä pahemmassakin tilanteessa varmaan oltu.
Totean vaan tähän että miltäs se ylivoima näytti viime syksynä, tai peli nyt muutenkin. Niin, ei mitään ilotulitusta.
Hyvin se peli on askel askeleelta parantunut. Nyt ollaan niin uuden tilanteen edessä, kun rosterissa on todella kyvykkäitä ja hyökkääviä puolustajia. Ottaa varmasti aikansa opetella toistensa metkut.
Menikö tuo saldo niin, että 4 peliä voitettiin ja 2 hävittiin. Tuolla teholla liigassa, niin se on about 110 pojoa.
eli about sama vauhti kuin viime kauden runkosarjassa
Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Median kausiennakot 2016-2017
Ylivoima on ongelma. Tarpeeksi laadukkaita ylivoimapelaajia ei vain tunnu olevan (toisin kuin vime kaudella), ratkaisut olivat eilenkin hyvin ennalta arvattavia ja laukaukset heikkolaatuisia. Kemiläinen ja Rantakari pelastavat paljon viivapelissä, mutta muuten tuntuu ideat olevan jo nyt vähissä. Karjalainen sai lähteä ylivoiman keskeltä, mutta eipä leftin ratkaisu (Savinainen) siinä keskellä sen paremmin toiminut.
Tämä on kuitenkin se osa-alue, jolla pelit ratkaistaan. Jatkuvasti ei voida odottaa 2-1 -voittoja, jossa maalit tehdään tasakentällisin.
Itse haluaisin nähdä kuinka toimisi sellainen kentällinen yv:llä kuin Kemiläinen viivalla, Haapala toisen laidan pelintekijänä, Karjalainen neliön keskellä, Lajunen maskissa ja Rantakaria kokeilla ns. Laineen paikalla toisella laidalla ja toisaalta Kemiläinen ja Rantakari voivat paikkoja vaihdella tilanteiden mukaan. Näin toiseen ylivoimaan voitaisi antaa mahdollisuus Saloselle viivamiehenä.
Teoriassa ihan hyvä ehdotus, right right voi pelata ihan hyvio yhteen kuvailemassasi skenaariossa. Tosin ylivoiman ongelmat ovat asteittain luokkaa suurempia. Tapparan pitäisi ihan ensin miettiä, kuinka se saa kiekon tuotua alueelle ja pidettyä sen siellä. Tällä hetkellä kummallakin yv-ketjulla menee 30-40 sekuntia saada peli rauhoitettua ja se on armottomasti liian kauan.
Ja kun sen kiekon saa alueelle niin pelintekijälle kärsivällisyyttä. Jos se av nelikko vastassa on hyvä niin sitä pitää jauhaa ja väsyttää. Muutamassa näkemässäni yv:sä ihan liian hätäisiä ratkisuja johonkin keskelle mailaviidakkoon.
Haapala pois pelintekijän paikalta, siinä yksi todella iso ongelma. Miksa on ainoa kuka leftinä osaa ja kykenee yyveetä pyörittämään, Henkasta ei valitettavasti siihen ole ollut. Oli messi mitä mieltä tahansa.
Meneeks Ilomäki tutkan alla, vai miksei kukaan miehen otteita kommentoi? Mielestäni yksi keskeinen syy siihen, miksi ylivoima on vaaratonta rauhoituksen jälkeen on Ilomäki. Ilomäki ei hyvästäkään paikasta ikinä pamauta heti vaan ottaa aina kiekon haltuun. Tällä tavalla hän ei muodosta itse yhtään mitään laukaisu-uhkaa ja pakottaa pelin alkamaan alusta. Ilomäki on ollut heikko, onko odotukset laskussa vai miksei kritiikki häneen osu vaan Henkkaan?
Haapala on ykkösylivoimassa pelintekijän paikalla ja se tuntuu olevan vähän liian suuri rooli taitoihin nähden.
Ilomäki pelaa vasemmalla pitkälti kätisyytensä takia, eikä sekään todellakaan ole mikään optimi, että toisella puolella on Järvinen, sillä kumpikaan ei lauo vaarallisesti.
Eli molempiin voi kohdistaa ylivoimakritiikkiä yhtä lailla.
Jotain pitäisi rohkeasti muuttaa, niin kauan kun vahvistuksia ei saada.
Ei minulla tuohon mitään sanottavaa ole sen kummemmin, mutta ihmettelen sitä, miksi tämän joukkueen memestyminen kaadetaan aika monessa kommentissa Henkan niskaan. Kaveri taitaa olla tällä hetkellä joukkueen tehokkain syksyn aluspeleissä, vai? Odotukset näyttävät olevan aika kovat.
Joo odotukset olleet korkealla ja aika hyvinhän HH on niihin kuitenkin vastannut olemalla joukkueen tehokkain!
No valmennusjohtohan niitä odotuksia ja paineita on asettanut Haapalan ja Peltolan niskaan. Ylivoimapeli ei vain ole oikein toiminut näillä pelimerkeillä. Mainitut herrat osoittivat jo viime kaudella olevansa kovia seppiä Kuuselan ja Laineen kanssa pelatessaan. Vielä tuntuu saappaat olevan liian suuret. Kauden aikana voivat toki sopia jo jalkaan paremmin.
Mitäpä sanotte sellaisesta, että jospa Tappara onkin itselleen aiheuttanut sellaisen ongelman, että mentiin keväällä päätystä läpi ja kesäharjoittelu meinasi jäädä lyhyeksi? He ovat saattaneetkin vetää ihan viime viikon lopulle ihan 110 lasissa?
Ja entäpä, jos he hiimmaavatkin vasta tällä alkuviikolla esim. alkaen vihdoinkin harjoittelemaan esim. ylivoima? Mites siinä tapauksessa suu laitetaan. Ei se poijat ja tytöt aina ole sitä miltä se näyttää.
Kaikki tuo olisi saattanut selvitä, jos joku olisi saattanut seurata poikien harjoittelua esim. hallilla.