Tapparan yleisömäärät 2017-18

No sellainen tulee mieleen, että kun ihminen muuttaa Pirkanmaalle muualta, niin tämä tieto on olemassa viranomaisilla. Fiksuista kunnista tuleekin kuntaan muuttajalle tietopaketti kotiin. Tähän voisi Tapparakin iskeä. Näitä uusia tulijoita voisi alkuun houkutella vaikka ihan ilmaislipuilla, seuraavaksi vielä vaikka kolmen pelin lippupaketti yhden pelin hinnalla.

Sitouttamispuolella on jo varmaan kantistoimintaa ja tarjouksia faneille yms? 20v kannatuksesta kultatason fanius ja sen mukaiset edut jne.

1 tykkäys

Toisaalta mikähän prosenttiosuus koko kansakunnasta käy peleissä? Tollasesta esim. 60 000 ihmisestä ei varmaan kovin montaa naamaa käy peleissä “säännöllisesti”. #mutua

Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon, mutta jälleen kerran - tiedämmekö oikeasti riittävästi siitä, miten faniksi tullaan? Jääkiekkojoukkueet on tapana kuljettaa mukana. Voi olla, että tänne tuleva on jo JYPin kannattaja. Periaatteessa aika usein myynnin salaisuus on siltikin ainoastaan matematiikka. Kuinka monelle Tapparaa pitää tarjota, jotta yksi tarttuu Tapparaan. Yleensä tehdään 10x ns. turha ennen kuin yksi tarttuu verkkoon.

Jääkiekko on myös tehnyt itse itselleen hallaa sillä, että se on vuosia lakaissut maton alle erilaisia asioita. Jääkiekko hyväksyi pitkään tappelut ja vasta viime vuosina esim. taklauksista on alettu puhua kriittisemmin. Toisaalta kannattaa myös muistaa, ketkä brändäävät kiekkoa tällä hetkellä. Yleinen käsitys kiekkofanista on edelleen aika vanha ja usein siihen liittyy paljolti sukupuoli ja ikä. Jääkiekko on murroksessa ja yleisökin haluaa sellaisia esikuvia, joihin on helppo samaistua.

Yksittäiset jääkiekkoilijat ovat esim. ymmärtäneet aika hyvin, miten houkutellaan nuoria naisia peliin. Tää on vähän siinä rajoilla saisko edes sanoa, mutta esim. Roope Hintz teki aika paljon ilmaisia faneja IFK:lle omalla someaktiivisuudellaan.

1 tykkäys

Se on selvää että osa on jo lukinnut fanittamansa seuran. Mutta aina on joukossa sellaisia, jotka tulevat seudulta, missä ei pelata liigaa. Ja muuten, jos dataa olisi, niin Jyväskylästä muuttaneille voisi myydä Tra-Jyp peliin lippuja.

Sitten on esim lapsiperheet, mihin faniuteen lapset kasvavat? Luultavasti uuden kotikunnan pihahöntsyissä puhutaan vain Tapparasta ja Ilveksestä eikä siellä voi hehkuttaa Kiimingin Kipinää tms. Sitten on tietty naiset, tästähän on palstallakin puhuttu että pitäisikö pelitapahtumia jotenkin kehittää naisystävällisemmäksi.

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Kuinka fanin suosikkijoukkue määräytyy?

On torjunta voitto, mikäli päästään lähelle budjetoitua katsojamäärää. Täytyy muistaa, tavoiteltu katsojamäärä julkaistiin ennemmin kuin oli tiedossa Ruutu 14,95/kk alennus. Alennus taas johtui lähetyssopimuksen siirtymisestä toisaalle. Nykyisessä hallissa on vaikea päästä yli 6t katsoja keskiarvoon. Mikäli pelissä on yli 5700 katsojaa, niin useimmiten on jäljellä paikkoja jota jäljellä olevat halukkaat eivät halua. Lisäksi kiinnostavimmissa peleissä katsojamäärät saattaisivat olla yli 10 000 henkeäkin, joka nostaisi keskiarvoa tuntuvasti. Uuden hallin tultua on mahdollisuus selkeään keskiarvon nousuun. Vanhassa hallissa paranee tyytyä 5500, erinomaisena kautena vähän yli. Keskiarvon puolesta viime vuosina on tapahtunut vähän positiivisia vetovoima tekijöitä. Näistä suurimpana menestys, johon toki siihenkin aikanaan turtuu. Negatiivisia: Jokereiden lähtö, nippu Mestis joukkueita, Ruutu alennus, karsinta sarjan poistuminen jne. Näitä nyt sitten yritetään kompensoida mielekkäänpinä pelipäivinä.

6 tykkäystä

15 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Kyselytutkimus: Kannattajien arvot ja asenteet peleissä

Toi on muuten tärkeä havainto että Ruutu on tullut ja viime vuosina jopa suurinpiirtein toiminut ja kuvanlaatu siedettävä. Ilman muuta vaikuttaa kävijämääriin. Muualla asuville on tietty hienoa et näkee suosikkijoukkueensa pelit. Tässäkin homman vois kääntää jotenkin silleen et, Ruutua myytäis myös vaikkapa kolmen valinnaisen runkosarjan pelin hallilipun kanssa (kaikki pelit ja hallit valittavissa). Ei siinä kukaan kauheasti häviäisi. Eli ne ketkä käy normaalisti kerran vuodessa, voisikin venyä kolmeen jos hinta kohdillaan.

1 tykkäys

En ole nähnyt täällä kauheasti keskustelua aiheesta, mutta Sappeehan myi satasella kausikortteja (norm 520€) ehdolla että ostajia on vähintään 16500. Käsittääkseni diili toteutui. Tämän tyyppisellä järjestelyllä voisi huomiota siirtää enemmän esimerkiksi tapahtumanaikaiseen lisämyyntiin ja toisaalta tiettyjen pelien teemoihin (jos nyt ei ihan hallia myydä täyteen halpiskausareita).

1 tykkäys

Rops teki samanlaisen kamppanjan ja myi 3000 kausaria ale hintaan. Ei toimi meillä koska rajatumpi katsoja määrä mitä mahtuu sisään. Ei mahtuisi niitä uusia katsojia sisään niin paljoa että vanhojen siirtyminen halvempiin lippuihin saataisiin katettua. Lisäksi lisämyynnistä voitot kerää restel eikä Tappara.

Huomenna voipi olla mukavasti katsojia hallissa, varsinkin jos Haapala pelaa.

1 tykkäys

Ei toimi meillä, mutta kyllä Tappara siitä lisämyynnistä toki osuutensa saa, kuten Ipakin omista otteluista. Ei ihan kaikki mene sentään Restelille.

Se osuus ei ole niin iso että lippuja kannattaisi antaa puoleen hintaan nykyisestä.

Ei niin, sitä en toki tarkoittanutkaan. Parempi aina pitää hinta kohdillaan, alennusmyyntejä ei kannata harrastaa kun tuote on hyvä

Nää oli pelkkiä alkuideoita, varmaan näitä voi jatkojalostaa ja tietty laskea optimit lippumäärille ja hinnoille. Mut jos nyt on 20 vuotta menty samoilla eväillä ilman kasvua niin tarttis ehkä keksiä jotain. Uusi halli huumaa hetken, mut jos siitä romahtaa takaisiin 5000en niin siellähän erottaa oman äänensä ja sen kaiun…

Alkaa katsomo näyttään täydeltä huomiseen peliin :+1:
ei taida enää olla ku 500 lippua myymättä jos lippumestarista kattelee :thinking:

17 tykkäystä

Ja Messi ei pääse paikalle, koska Ruovesi

2 tykkäystä

Näköjään Henteri on ekan palkkansa jo ansainnut, kun peliin tullee n. 6 500 uteliasta.

18 tykkäystä

Paljonkohan mahtaa olla, kun oikeesti pelaa? Tupa vähintäänkin joka kerta täynnä, ellei useemminkin :wink:

1 tykkäys

http://www.doria.fi/handle/10024/90155

Iltaa kaikille, aloitin täällä äsken. Tuossa lueskellut yleisömääriin ja talouteen liittyviä ketjuja jo aiemmin. Mielestäni pitäisi keskittyä haalimaan ns.kertakävijöitä enemmän eikä edes pyrkiä lisäämään Tappara-fanien määrää. Miksikö? Koska jälkimmäinen on haastava rasti. Fanius ja sen syntyminen. Sitä ei millään markkinointi- tai muunkaanlaisella toimenpiteellä saavuteta hetkessä, eikä välttämättä pidemmässäkään öööh , hetkessä. Ei mennä syihin nyt. Mutta sellaiset kävijät jotka käy 1-5 kertaa kaudessa hallilla muodostavat kokonaisyleisömäärästä kolmasosan. Tähän mitään oikeeta faktaa ei liene olemassa (koska henkilötietorekisteri). Eli kuinka monta monta ERI kävijää käy hallilla. Kyselytutkimuksia on http://www.doria.fi/handle/10024/90155
Mutta en löytänyt Tapparan tekemää. Tuon linkin gradun mukaan n. Kolmannes käy hallilla 1-5 kertaa vuodessa, noin 35% käy 20-30 kertaa / kausi (=kausikorttilaiset ja ne jotka käy paljon ilman kausikorttia jostain syystä). Loput alle kolmannes sijoittuu tälle välille. Gradu on toki tehty Vaasan Sportille, mutta saattaa olla kuranttia myös Tapparalle. Eli kaikenkaikkiaan kuinka monta ERI katsojaa kaudessa käy ? Arvioisin korkeintaan 70000. Eli Tampereella on potentiaalia saada hallit aina täyteen -myös tiistaisin. Panostukset pitäisi suunnata satunnaisiin junamatkailijoihin, opiskelijoihin ja eläkeläisiin. Keski-ikäiset käy hallilla vähemmän. Jos siis uskoo tuohon tutkimukseen (ts. Graduun).

Mode-edit: mukaan oli lipsahtanut yksi pienellä alkukirjaimella kirjoitettu Tappara.

13 tykkäystä