Tapparan yleisömäärät 2022-23

Tästä tulee mieleen korona-ajan käänteet Tapparan ympärillä. Meidän seura -kamppikseen lähti mukaan paljon porukkaa. Samoin virtuaalilippuja myytiin ymmärtääkseni ihan hyvin. Kaiken kruunasi Ketään ei jätetä yksin-tempaus. Kuinka monen joukkueen kannattajat olisivat ostaneet kaksi laitamainosta omasta pussistaan?

Edellä mainitut asiat, ja mm. tämä foorumi, kertovat, että Tapparankin ympärillä on postiivista kiinnostusta, yhteisöllisyyttä, sitoutuneita faneja ja halua panostaa myös rahallisesti. Jostain syystä se ei juuri nyt kanavoidu runkosarjan osalta peleissä käymiseen. Siihen olisi hyvä keksiä joku uusi jippo.

4 tykkäystä

Kyllä tässä aika pitkä aika on Tapparaa tullut kannatettua ja kyllä minua ainakin otti päähän ja ahdisti seurata joutuuko karsimaan vai ei. Vaikka menestystä toki lyhyemmällä ajalla taaksepäin oli tullut, mutta melkoista kärsimystä vuodet ennen nousua oli. Muistissa on 90-luvun kärsmyksetkin nuorena kloppina.

4 tykkäystä

En ota Hifkiä suoraan verrokiksi ja tottakai ymmärrän, että pk-seudulla enemmän väkeä. Pointti Hifkin kohdalla nyt oli enemmän se, että vaikka vetelevät päin p:tä niin siltikin siellä käy yleisöä.

Ilves taas ei nyt ihan älyttömiä ole Tapparalle jäänyt yleisöissä taakse myöskään silloin, kun ei kulkenut. Toki Tappara sillon edellä oli monesti. Ilves pitää ilman muuta ottaa verrokiksi. On siinä dilemma toimistolla, jos tilanne on se ettei tule yleisöä koska ollaan liian menestynyt seura. Paljon puhutaan, että keväällä sitten kyllä nousee. Varmasti nousee, mutta aika työ on saada tavoitteeseen. Nyt ollaan tilanteessa, että loppukaudella pitäisi lopuissa peleissä käydä keskimäärin 7340/ peli. Toki siellä on kolme paikalliskotipeliä joihin voi laskea esim. 10000/ peli. Mikäli niissä olis tuo määrä niin lopuissa tarvitsisi olla 6959/peli.
Tuo heikko alku on oikeasti syönyt jo tosi paljon, kun kuitenkin jo 1/5 osa kotipeleistä pelattu.

Edit. Toivottavasti en laskenut ihan väärin noita lukuja😅

Totta kai. Moni kaverini käy HIFK:n peleissä, kun asuvat pääkaupunkiseudulla eikä tasokasta jääkiekkoa muualla näe. Ja toki HIFK tekee hyvää työtä kannattajien suuntaan, mutta 7000 yleisöön mahtuu siellä muitakin.

Huonot on Liigan yleisötilastot menneiltä vuosilta, vaikea katsella eroja. Muutenkaan ei kannata vertailla liikaa nyt, vaan runkosarjan päätteeksi.

Mistäs tämä luku, jos alamalja vetää sen 7200-7500, niin ei voi pitää paikkaansa.

Pistä 2000 lisää, niin ollaan lähempänä.

Loppukaudesta sen joo näkee. Yritän tässä nyt varmaan hieman sitä ajatusta horjuttaa, että keväällä sitten. Mikäli ensi paikallispeliin tulisi 10500 katsojaa niin sitten meidän yleisökeskiarvo on n. 5900, eli jäljessä ollaan 7000 katsojaa tavoitetta. Tuon paikallispelin jälkeen seuraavat kotipelit on: SaiPa, Sport, Kärpät, Lukko ja Jyp.
Voisin ihan mutulla veikata, että noiden viiden pelin jälkeen se erotus ei pienene.

Ehkä tää nyt on tällästä mun hätähuutoa, kun tavoitteet on kovat ja näyttää että nämä kusee heti kättelyssä.

Suomessa yleisö on niin tulosorientoitunutta. Tappara nyt hävinnyt pari peliä niin ollaan tyyliin vihaisia seuralle ja pelaajille. :smiley:

Enemmän pitäisi olla mukana tarinassa: olemme valinneet Tapparan, ja sen mukana mennään vaikka tappiosta toiseen. Joskus on vaikeita kausia, joskus hyviä. Ylipäänsä foorumillakin tuntuu, että moni ottaa stressiä ja pulttia ihan pirusti esim. tappioista ja pelaajia haukutaan jne.

Yleisö löytäisi halliin paremmin, jos olisi yhteisöllisyyttä keskiössä ja positiivista pöhinää. Sitä on vaikea luoda, koska odotusarvo on, että voitetaan kaikki. Ja jos ei voiteta, on se katastrofi, joukkue on kasattu väärin ja valmentaja ei osaa valmentaa. Sitten kun tulee voittoputki ajatus on että “näin sen pitääkin mennä”. Koko organisaation ympärillä leijuu sellainen pakollinen tarve onnistua, ja mun mielestä se lähtee ylikriittisistä kannattajista. Hallillakin kuulee usein lähinnä mutinaa, miten joku pelaaja on ihan sukka. Minä en tajua tätä ainaista valittamista.

22 tykkäystä

Koko kaudelle se yleisötavoite on budjetoitu, ammattilaisten toimesta. Paras tapa vaikuttaa on mennä halliin tai olla menemättä, kumpi tahansa mieluisampi on. Hyviä pointteja tuossa on.

7500 luki Tapparan twiitissä

1 tykkäys

Juuri tätä tarkoitin minäkin tuolla muutama viesti sitten.

Puit sen vielä paremmin sanoiksi.

1 tykkäys

Kyllä minä peleissä käyn. Minä kyllä sinne halliin löydän tieni. Tällä hetkellä moni ei vaan näytä löytävän. Itse toivoisin kyllä, että tuolla toimistolla tehtäisiin nyt enemmän töitä tuon eteen, koska potentiaalia Tampereella on enemmän!

Mut eipä tätä nyt turhaa kannata tässä vetvoa enempää mun puolesta. Itse tuon korteni kekoon ja käyn peleissä (n. 18-22 kotipeliä). Toivottavasti tässä nyt jokin muutos tapahtuu ja tuonne enemmän katsojia löytyy.

Sama homma ja samaa toivon. Täytyy tässäkin asiassa luottaa ammattilaisiin. Ja tosiaan arvioida yleisömäärät runkosarjan päätteeksi.

Vielä sen verran, että tässä vaiheessa vertailuun tuo oman lisänsä kotipelipäivät.

Tappara: ti, to, ke, la, ke ja pe.
Ilves: ke, la, pe, ti ja la.

Noissa vielä perjantainen kotipeli Tapparaa vastaan. Nuo tasoittuu varmaan kauden mittaan.

Okra, mää en näköjään näistä lippukartoista mitään ymmärrä…:joy:

1 tykkäys
3 tykkäystä

Kyllä tuo tuleva paikallinen hilaa keskiarvoa ainakin sinne 6000 tietämille ja ylikin, jos yleisömäärä nyt ainakin sen yli 10 000 menisi mieluusti lähemmäs täyttä tupaa. Seuraavalle päivälle ja tuleviin peleihin ennen kotipelitaukoa toivottavasti myös väki löytää paikalle, vaikka ei ihan niitä kärkivastuksia tulekaan jatkuvasti paikalle vaan on esim maanantai Sport pelejä yms

Tuolla on myös tulossa Pelicans kahtena maanantaina putkeen :smiley: Onnea myyntiin.

7 tykkäystä

Mulle ei ainakaa tarvi myydä mitään. Löydän hallille iha ite vaikka onkin maanantai

Hyvä, niin löytää joku 3600 muutakin. Ne 4000 seuraavaa ovatkin se myynnin kohde.

12 tykkäystä

Yli 10 000 lippua myyty perjantain paikallispeliin.

Lähde: Tappara official Facebookissa.

14 tykkäystä