Tarvitseeko Tappara oman poliisin (goonin)?

Huolet pois. Meillä on vapahtaja joka kultapotta kenossa puolustaa omiaan :tappara: Toki kyllä mulle kelpaisi kova puolustaja tyyliin Kanki, kun serkkupojan suhteen näyttää omat odotukseni osuvan täysin yhteen.

Tämä on juurikin näin. Nykylätkässä ei edes smliiga-tason jengiin mahdu puhdasta myllyttäjää.

Sen sijaan näkisin Kangen tyylisen pelaajan välttämättömyytenä. Eilen teki pahaa katsoa kun kärpät survoivat Haapalaa surutta toisessa erässä. Myös viimeisellä minuutilla joku toinen olisi voinut Mikkolaa käydä ojentamassa

2 tykkäystä

Voi kun löytyisi Haapalan asenteella, ihan kenen vaan hyvän puolustajan pelitaidoilla ja jollain Plihalin tai Kangen kovuudella varustettu pakki, joka olisi vielä kohtuuhintainen. Siinä Mikille vähän haastetta, mutta Mikki jos kuka on oikea mies sellaisen meidän porukkaan kyllä löytämään. :wink:

Melart tällänen olisi, mutta tuskin saatavissa?

1 tykkäys

Muistan hyvin kun muutamia vuosia takaperin Tuukkaa toivotettiin tervetulleeksi stadiin. Tervetuliaipusua tarjoutui antamaan juurikin tuo Melart (joka ei noihin aikoihin osannut juuri pelatakkaan) kuinkas kävikään? Jättiläisemme Tuukka selätti hetken nuhjaamisen jälkeen päätä pidemmän koston enkelin.

Nykyisinhän Melart on jo ihan hyvä puolustaja.

Ja aiheeseen Burke Henry-klooni sopis minulle, jos goonia kaipaisin.

1 tykkäys

Mielenkiintoisia kommentteja Japa Levoselta:

"Levonen uskoo, että Buffalo Sabresin puolustaja [Jake McCabe] joutuu Winnipeg Jetsin pelaajien kynsiin myös myöhemmin urallaan.

– Hän sai muistutuksen jo heti. NHL:ssä pelaajat joutuvat maksamaan hinnan teoistaan tavalla tai toisella. Lajin koodisto toimii siellä edelleen, mikä on hyvä asia.

Levonen pitää harmillisena, että kaukalokäyttäytymistä kuten vaarallisia mailaniskuja puhdistava tapa ei ole voimissaan Suomessa.

– Täälläkin tiedettiin ennen vanhaan, mitä varsinkin ääliömäisistä teoista yleensä seurasi, Levonen hymähti.

– Enää ei ole niin, koska jopa spontaaneista nyrkkihipoista on tullut niin paljon sanomista."

Kyllä viime kotipelissä tuli taas mieleen, että joku voisi olla vähän katsomassa perään kun tuomarit ei sitä tee. Siinä määrin näytti naapuriseuran kaverit treenanneen kesällä halonhakkuuta. (Sukellustreenejen tuloksiinhan ei edes gootit auta).

Kyllä McCaben nimi muistiin jää, mutta ei ennenkään “goonit” kaikkia tilanteita ehkäisseet. Kuten toisaalle jo postasin, niin ennen aiheesta puhuttiin paljon avoimemmin ja saatettiin nimetä jopa ketjullinen gooneja seuraavaan kohtaamiseen (Ulf Samuelssonin polvitaklaus Cam Neelyyn).

Winnipegilläkin on tarvittaessa ylilyönneistä muistuttamassa Paten vieruskaveri kopissa: Thorburn (9 tappelua tällä kaudella, hockeyfights.com) ja Big-Buff. Silti sattui.

Paten tapauksessa kyseessä oli tosi “vain” kovavauhtinen taklaus, millä oli nähdyt seuraukset. Vanhassa NHL:ssä todennäköisesti seurojen goonit olisivat mitelleet keskenään tapauksen jälkeen (kun McCabekin oli sivussa). Nyt mm. Ehlers ja Buffy antoivat pientä muistutusta (Winnipeg ja Buffalo ei taida tällä kaudella pelata enää keskenään). Tapausta ei mitkään goonit olisi ehkäiseet vaan kyllä taklaus olisi tullut joka tapauksessa …

Tapparallakin on aikaisempina vuosina tehnyt tiukkaa pudotuspeleissä mm. Lukon fyysisyyttä vastaan, mutta taidolla niistäkin otteluista on selvitty eikä gooneja ole tarvinnut istuttaa penkillä. Kuten edellä olen sanonut, niin Kangen tapainen kovaotteinen ja pelaamaan pystyvä “talonmies” olisi aina tervetullut, mutta tarvitaanko pelkkää goonia…

Mielenkiintonen väite myös että Japa ei olis antanu rangaistusta, sillehän olis riittäny pelkkä jäässä makaava Laine niin se ois antanu 5+20 riippumatta siitä oliko taklaus puhdas vai ei. :smiley:

1 tykkäys

Kyllä varsinaisten Goonien aika on ohi. Ja en kyllä osaa äkkiseltään sellaista sanoa ikinä Tapparassa nähneenikään.

Mutta kyllä valitettavan usein Tapparan peleissä mua on suorastaan ketuttanut katsoa, kun omaa molaria on hakattu käsille, ja kirvesrinnat ovat lähteneet muniinsa puhallellen vaihtoon.
Mitään Haapalalta pois ottamatta, on se masentavaa että meidän kovaluontoisin pelaaja käy vaateostoksilla Stockmannin lastenosastolla.
Kanki osasi pelata, ja pelasi sitä paremmin kuin pelin panokset kasvoi.
Ei ollut kerta eikä kaksi, kun pelkästään vastustajan vaihtoaition luona käynti otti vastustajalta ylimääräiset höyryt pois.
Tälläisen kaverin mä joukkueeseen haluaisin. Mutta onko sellaisia muualla kuin Vaasassa?

5 tykkäystä

Yksi kaveri tulee kyllä mieleen, Sean O´Brien - Sean O´Brien - Antti Törmänen 22.2.2001 - YouTube

2 tykkäystä

Viime kaudella oli sentään Kankaanperä maalin edessä kovuutta jakamassa… Ei nyt mitään goonia mutta fyysinen puolustaja on pakko hommata.

1 tykkäys

Ylempänä olevaan kommenttiini ja Jyväskylän tapahtumiin liittyen (keskustelu aiheesta tässä ketjussa) estikö tai ehkäisikö siellä “Goonin” läsnäolo ja otteet tähtipelaajan loukkaantumisen?

Vahinko sattui kaikesta huolimatta.

Gooni on hieman väärä sana, Tapparassa ei koskaan ole ollut
tuolla nimitylsellä kulkenutta pelaajaa. Samaan hengenvetoon…on hieman häpeällistä, että viime vuosina on vastustajien rottailut menneet läpi ilman, että penkillä tai jäällä kukaan olisi reagoinut.
Viime kaudella Kuuselan tahallinen telominen ja tällä kaudella mm. Rantakarin telominen Lahdessa. Ei aiheuttanut minkäänlaisia reaktioita Tapparalta.
En sano että pitää alkaa sikailemaan tai kostaa, mutta logosta pitää olla ylpeä ja omia pitää puolustaa. Se lähtee kyllä ihan joukkueen sisältä ja joukkuen yhtenäisyydestä puolustaa toisiaan. Ei tarvitse hankkia ketään pelkästään tuohon rooliin, 90-luvun ajat menivät jo.

Ehkä ei, mutta Sean O’Brien oli aika lähellä. Jos pisteiden ja jäähyjen suhdetta tarkastelee.

1 tykkäys

Peltola kyllä kuittasi aika tyylikkäästi Smothermanille, kun tuo taklasi Saravoa polvella.

Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

1 tykkäys

Silmä silmästä mentaliteettille ei enään tunnu olevan tilausta ja olen varmaan vähemmistössä tätä kannattaessa, mutta mun mielestä se on ainoa oikea tapa millä nämä “sikailut ja kyseenalaiset taklaukset” saa ainakin vähenemään.

Jos taklaat vastustajan pelaajaa ja varsinkin tähden ulos, niin samalla taklaaja luo oman jengin tähdille vaaran olla seuraava kohde. Tuskin omatkaan sellaista viittaa harteilleen haluaa? Onhan tämä aika raaka tapa, mutta omaan kiekkokoodistoon tälläinen kuuluu ja nuorena ajatuksen tälläiseen peliin ammentanut.

1 tykkäys

Shane o’brien oli enemminkin puolustava puolustaja. Kyllähän mm. Kangellakin oli suhdeluvut lähellä tuon kaltaisia(tällä kaudella 4pts./105PIM). Pointini lähinnä se, että pelaamaan pitää pystyä ensimmäisenä ja fyysisyys sitten plussaa. Esim. Bonsaksen pystyy pelaamaan mutta ei kaihda fyysistä pelaamista. Tämänlaiset pelaajat ovat tervetulleita.

Sitäpä juuri. Tappara ei tarvitse erityisesti "kostamiseen"uutta pelaajaa vaan se lähtee joukkueen sisältä. Jos meinaa kannua nostella pitää olla periksiantamaton.

Tarkoitatko esimerkkinä jos Tepsin Pikkarainen vetäsee Haapalan kyynärpäällä ulos pelistä niin samassa pelissä Tapparasta “Gooni” tulee ja tempasee Thorellin kyynärpäällä pelistä pois? Tää on ainakin oman tyylinen kostotyyli mikä toisi muutaman tapauksen jälkeen työrauhaa pelaajille.