Teksti-TV

Hieno artikkeli teksti-TV:stä, ja varsinkin siitä kuinka urheilussa reaaliaikaiset tulokset saatiin toimitettua kaikelle kansalle.

Nykyään meinaa jo kaukosäätimissäkin olla tilanne että ei ole teksti-TV-nappia, mutta silti vanha sotaratsu porskuttaa edelleen. Aina kun kiekkokauden alkaessa Liigan sivut kyykkäävät, niin teksti-TV pelastaa.

26 tykkäystä

Teksti-TV:llä on erityinen paikka sydämessäni. Sitä on tullut räplättyä silmät ristissä aamulla ja yöllä. Kesälomaan valmistauduin lukemalla tulevista elokuvista. Teksti-TV kertoi minulle prinsessa Dianan kuolemasta. Isot voitot lukee keltaisella. Pelaajasiirtojakin tuli aikoinaan seurattua tekstarilta, sivulta 202. Joskus vilkkaampina päivinä siirtoja oli niputettu kokonaan omalle sivulle. NHL-tuloksia tuli luettua jo ennen kuin NHL siirtyi sivulle 235. Liigakin oli jossain muualla kuin 221:ssä. Muistan hatarasti, kun sivunumerot vaihtuivat ja se tuntui oudolta.

Puhelimesta löytyy teksti-TV-äppi.

21 tykkäystä

Sama, tulin juuri tuolloin himaan Amsterdamista, pötkähdin sohvalle ja ensimmäiseksi katsoin uutiset teksti-tv:stä ja Diana siellä oli.

3 tykkäystä

Itsekin Teksti-TV oli nuoruudessa kovasa käytössä. Nykyään on muisto vain, kun siirtynyt käyttämään muita sovelluksia.

Eikös 235 ollut 245 ennen? Joku tällainen muisto olisi.

5 tykkäystä

Teksti-Tv oli kovassa käytössä pienempänä aina aamuisin, kun katselin änärituloksia yms. Nykyään kyllä käyttö harvassa.

1 tykkäys

Kyllä txt-tv on edelleenkin kovassa käytössä kännykän appilla. Nopein ja selkein tapa edelleen katsella palloilu ja muiden lajienkin tuloksia.

1 tykkäys

Kyllähän Teksti-TV edelleen itsellä käytössä päivittäin. Puhelimesta tulee paljon kateltua. Aamulla aina änäri tulokset 235 jne. Köyhän miehen internet! :grinning:

2 tykkäystä

Yksi, mitä tuli kanssa seurattua, oli Tilastokeskuksen “päivän luku” tms. Se oli jossain 100-sivuilla. Päivittäin vaihtuva Tilastokeskuksen tilasto. Ihan mitä vain, mitä nyt Tilastokeskus tilastoi. Tyyliin “0 % vastasyntyneistä tupakoi” tai “Suomessa on 8000 puhelinkoppia”. Sivu kuitenkin katosi jossain kohtaa.

3 tykkäystä

Teksti-TV on ylivoimaisen nopea (Noh ainakin hyvin nopea) kun jotain erityistä tapahtuu. Lisäksi sieltä saa yleensä kaiken olennaisen tiedon. Muutamalle teksti-tv sivulle saa puristettua lähes kaiken tarpeellisen oli sitten kyseessä tsunami tai poliisimurha tai olympiavoitto. Puhelimen äpistä näkee heti onko jotain tapahtunut. Ja tietysti sieltä saa nopeasti kaikki urheilutulokset.

5 tykkäystä

Teksti-Tv:tä selataan aina mainosten aikana.
Siihen käyttöön se on aivan huippu!

10 tykkäystä

Ostin joskus ulkomailta kirjan “The book of lists”. Se kattaa vähän saman asian. Sieltä voi tutkia esim ketkä kuuluisat ihmiset oli ambulanssi kuskina toisessa maailmansodassa tai kenelle julkkiksille on tehty abortti. Tai mitkä ovat 10 suosituinta kadun nimeä USAssa. Kirjan takakannessa oli itseoikeutetusti Franz Lisztin kuva.

Jotta pysytään otsikon aiheeseessa, niin Teksti-TV:ssä ei ihan tuollaisia listoja ole. Mutta joka juhannus listataan kuolleiden määrä tapauskohtaisesti (hukkuneet, puukotetut yms).

1 tykkäys

Teksti TV ei tunne myöskään klikki*uorausta vaan otsikko jo yleensä kertoo uutisen sisällön mikä nykyään on melko harvinaista.

13 tykkäystä

Joskus parikymmentä vuotta sitten kun olin ostamassa televisiota, tärkein kriteeri oli kuinka Teksti-TV toimii… Kuvanlaatu tuli vasta kakkosena🙄

7 tykkäystä

Alasivujen manuaalinen selaus oli kova parannus siihen vaihtajaan joka pyöritti alasivuja automaattisesti. Yksi myyntivaltti taisi olla alasivujen instant-vaihto ilman odottelua, en tosin ole varma olenko ikinä tällaista täysin toimivana nähnyt. Samoin sivun vaihto ilman odottelua tuli jossain kohtaa valikoimaan.

Vieläkin muistan elävästi kuinka mm. sivun 235 sivurullain joskus vain pyörähti ympäri ja vasta seuraavalla kierroksella tuli sivu näkyviin. Niin ne on televisioiden teksti-TV-ominaisuudetkin kehittynyt vuosien saatossa :grin:

6 tykkäystä

Tulikin tästä mieleeni, että oli tapana pistää sivunumero ns. juoksemaan, kun odotti seuraavaa alasivua.

Teksti-TV:hän indeksoi kuin nopeasti pyörivä kello. Alkaen sivusta 100 aina sivuun ~899 ja taas alkaen sivusta 100 aina niin kauan kunnes käyttäjä antaa sivunumeron. Sivu löytyi aina, kun juokseva numero saavutti haetun sivun. Stoppaamalla sivun ja unstoppaamalla heti perään näki, miten teksti-TV:n “haku” pyöri.

Vaikea selittää, mutta muistajat muistaa.

11 tykkäystä

Joo ja alasivuja on vain yksi kerrallaan “rullassa” pyörimässä. Eli muistilliset telkkaritkin joutuu odottamaan pitkään ennen kuin esim 10 alasivuja on luettu muistiin. Jotkut telkkarit aloitti muistiin lukemisen vasta kun Teksti-TV:n käynnisti. Nykyisin taitavat lukea jos on vaan oikealla kanavalla.

Teksti-TV:n sivut oli ainakin perinteisessä tv-formastissa siinä ylimääräisessä “bittiavaruudessa” jota ei tarvittu sen aikaisen resoluution kuvan piirtämiseen, mutta se oli jokaisen kuvan välissä. Eli oliko se nyt 25 kuvaa/sekunti. Minuuttiin sopi siis 25*60 sivua Teksti-TV:tä. Näin olen ainakin asian ymmärtänyt.

Jossain vaiheessa MTV3 koodasi formulakisojen tilanteen (273?) siten, että samaa sivua oli ripoteltu useita sinne kaikkien sivujen joukkoon. Eli 273 sivuja oli tasaisesti sijoitettuna useita. Näin ne sai tilanteen päivitettyä lähes reaaliajassa. Siltä se ainakin näytti silloin.

3 tykkäystä

Edelleen tulee aamusin avattua sivu235 (pelien ollessa käynnissä). Muutenhan nykyään kaiken oleellisen löytää Tappara.co sivustolta :ok_hand:
E:kirjotusvirheet korjattu

Sm-liiga oli ennen 231 ja Nhl 245.

Teksti-tv on edelleen kätevin palvelu katsoa kootusti eri palloilutulokset. Ei tosin television kautta vaan tabletin tai kännykän.

2 tykkäystä

Teksti-tv:n käyttö televisiossa on jäänyt vähemmälle, mutta puhelimen sovelluksen kautta on kuta kuinkin aamun ensimmäinen sovellus mikä aukeaa. Edenkin kun NHL kausi alkaa. Teksti-tv:ltä näkee kuitenkin hyvin nopeasti tärkeimmät tilastot ja pistemiehet. Sitten päivän aikana voi muiden sovellusten kautta perehtyä tilastoihin paremmin. :ok_hand: Kyllä olisi elämä outoa jos teksti-tv yhtäkkiä häviäisi. :scream:

7 tykkäystä

Mulla on tällainen helmi tallessa tuolta Haitin maanjäristyksen ajoilta 2010 vuodelta. Teksti-TVn etusivu (eli 100) toki kyseessä.

19 tykkäystä