Testialueen piilotus

Discourse 2.4 -päivityksen mukana poistui kehittäjien mielestä turha ominaisuus, jolla Testialueen ketjuja aiemmin estettiin ilmaantumasta etusivulle. Ominaisuus on tarkoitettu korvattavaksi alueen vaimentamisella, mutta kokeiden jälkeen totesin toimenpiteen liian järeäksi. Alueen vaimentaminen on liian järeä keino, sillä se hävittää alueen myös eri valikoista ja sinne on siten hieman haastavaa edes löytää.

Kokeita tehdessäni vaimensin alueen teiltä kaikilta, ja toivottavasti myös palautin alueen näkymään kaikille. Mutten ole täysin varma. Joten päivittäkää selainikkunanne (CTRL+F5) ja jos Testialuetta ei oikean yläkulman pudotusvalikossa näy, käykää muuttamassa se tavalliseksi Testialueen oikeasta yläkulmasta - jos niin siis haluatte.

Asiaan löytynee vanhan tilan palauttava CSS-ratkaisu @ozzi’n hihasta aikanaan.

Sellainen piti myös mainita, että vaikka Testialue olisi sinulla vaimennettuna, sen alueen ketjuja voi hyvinkin näkyä etusivulla silti. Johtuu siitä, että ketjun itsensä ilmoitustila (jota säädetään ketjun viimeisimmän viestin alta) on “seuraa” tai “tarkkaile”. Ketjun ilmoitustila ajaa ohi alueen ilmoitustilasta.

Varsinainen soppa, mutta kertokaahan miltä teillä näyttää.

Tipuin kärryiltä. Kyllä minulla on Testialue edelleen burgerissa, vaikka heitin refreshit.

Siispä tekemäni muutoksen kumoaminen onnistui, hyvä niin.

Vaimenna se alue kokeeksi ja päivitä niin se häviää burgerista ja tuoreimpien ketjujen yllä olevasta pudotusvalikosta.

Piilotetaan vaan testialueen ketjut etusivulta ja sillä selvä?

2 tykkäystä

Niin ajattelin, pitäisi onnistua helpostikin kai?

Testialueen ketjujen piilotus listauksesta on helppoa, mutta ongelma näyttääkin olevan sen tekeminen vain etusivulta. En äkkiseltään löytänyt mitään luokkaa/id:tä joka identifioisi etusivun, täytyy tutkia tarkemmin paremmalla ajalla.

1 tykkäys