Tomi Karhunen

Karhunen havaittu Nordikselta kattomasta IFK-Ilves peliä. Pitäskö tästä vetää jotain päätelmiä ensi kaudeksi?

1 tykkäys

Eikai. Lomalla. Ens viikolla on jossain muualla ja sitä seuraavalla ei itsekään tiedä

Voisi se Ilvekseekin mennä kun istui siinä faniporukan alapuolella. Mutta meinasin tällä että olisiko se ensikauden puhuttu IFK:n ensikauden 30v 1veska.

Tomi Karhunen on ollut jollain tapaa toistuva puheenaihe siirtomarkkinoilla. Tappara-paluuta on toivottu ja puhuttu aina tasaisin väliajoin. Viimeksi, kun lähti Ruotsista, mutta päätyikin KHL:ään. Nyt ei ole julkisessa tiedossa sopimusta mihinkään. HIFK-sopimuksesta on ollut mainintaa joissain sivulauseissa joissain viesteissä, mutta aika näyttää, missä Karhunen uraansa jatkaa.

Tavallaan en olisi yllättynyt, jos Suomeen palaisi. Pientä taantumista on CV:ssä tapahtunut viime aikoina. Torjuntaprosentit on laskussa ja pariin kauteen käynyt Venäjällä, Sveitsissä, Ruotsissa ja Kiinassa kahteen otteeseen eli kovasti on työpaikka vaihtunut. Tapparastakin lähti ensimmäisen kauden jälkeen kesken kahden vuoden sopimuksen. Toki siinä kohtaa ihan ansaitusti. Edelleen varmasti kova kassari.

1 tykkäys

Ite toivoisin Karhusta takaisin, mutta se että miksi viettää Lauantai iltaa Nordiksella naisystävän kanssa herättää minulla kysymysmerkkejä? Asuuko sitten Stadissa vai onko asunto Oulussa vai Tampereella…

Ex-Tapparoista esimerkiksi Karhunen ja Haapala ja mikä ettei myös Laineen Patrik olis koska tahansa tervetulleita etsimään itseään ja peliään Tapparaan. Noin niin kuin mun puolesta!

1 tykkäys

Tomin tuleva vaimo on asunut pitkään Stadissa. Tai no toki mennyt Tomin mukana pitkin ja poikin tässä muutaman vuoden aikana.

2 tykkäystä

Toi on kyllä vähän, että jos 29-vuotias molari tulee hakemaan tatsia Liigasta niin aukeaako ovet enää ulkomaille, varsinkin jos siellä ei ekalla keikalla breikannut.
Tässä kohtaa Liigaan tulo voi tarkoittaa, että loppu-ura menee Liigassa, jos ei esim. Jokerit nappaa messiin ja ovet aukea taas ulkomaille.
Mä kelpuuttaisin kyllä takaisin Tapparaan.

Karhunen on siitä ihmeellinen veskari että runkosarjat on mennyt aika keskinkertaisesti mutta playoffeissa aina parantanut otteita ja pystynyt jopa omalla panoksellaan ratkomaan otteluita/sarjoja mitä ei niin paljoa välttämättä tapahdu runkosarjassa.
Ilmeisesti paineensietokyky poffeissa on huippuluokkaa.

4 tykkäystä

Karhunen on näemmä käynyt polvioperaatiossa ja teki vasta kesäkuun viimeinen päivä paluun jääharjoittelun pariin. Ei siis ihmekään ettei ole mitään siirtouutisia tullut ilmi.

5 tykkäystä

Karhunen on ollut Tapparan mukana treenailemassa. Kertoilee Aamulehdelle tilanteestaan ja viime kausien loukkaantumisista sekä siirroista. Ainakin itsensä kertomana aika huonoa tuuria ollut matkassa.

Turbulenssivuosien jälkeen Karhunen toivoo löytävänsä vakituisen joukkueen, jotta hän voisi saada rauhaa tekemiseensä ja saada sitä kautta itsestään enemmän irti myös pelillisesti.

Tulevan kauden pelipaikasta hänellä ei ole suurempia toiveita.

– Seuraan tilannetta joukkueesta ja liigasta riippumatta. On se sitten Suomi, Ruotsi, Sveitsi, Saksa tai Venäjä. Odotellaan mitä tulee tapahtumaan, vaihtoehdoille avoin Karhunen kommentoi.

https://www.aamulehti.fi/a/ceb8f0cc-bc1e-4fd0-8d36-4409befbd11f

5 tykkäystä

Täähän olis ihan kelpo kolmoskassari? Vähän leveyttä sillekin rintamalle, sano.

1 tykkäys

Kuulinkin tästä jo aikaisemmin. Tavallaan mielenkiintoista että meille roudattiin kassari Kanadasta samaan aikaan kun Karhunenkin olisi ainakin teoriassa saatavilla.

4 tykkäystä

Sääliksi käy Karhusta Tappara kauden jälkeen. Epäonnea ja huonoa ajoitusta joukkueissa, maalivahdeille niin tuttua ja saattaa estää hyvänkin veskarin uran onnistumisen

Voisi tulla meille

Tai sitten Jukka aloitti MV-sirkuksen vähän normaalia aikaisemmin. :stuck_out_tongue_winking_eye:

5 tykkäystä

Mikähän mahtaa olla Tomin palkkapyyntö? Oletan että reippaasti ohi Gartegin. Muuten ei taas ole mitään järkeä missään. :sweat_smile:

Olisko verotukseen liittyviä kuvioita taas. Eli ulkomaille olisi päästävä?

Tai sitten ihan vaan yksinkertaisesti näin (varmuudeksi korostan, että tämä on täysi arvaus ja MINULLA ei ole tietoa):

Karhusen hankkiminen ei oikein istu Tapparan urheilustrategiaan. Tappara on toistuvasti panostanut nuorempiin pelaajiin, joilla on potentiaalia ottaa seuraava steppi ulos. Karhusella on ollut ulkomaan kierrossa huonoa tuuria, mutta toisaalta kehityskin on junnannut paikallaan.

Tapparan toiminta katsoo kuitenkin aina pari kautta eteenpäin ja pääsääntöisesti on vältetty lyhyitä sopimuksia eli tarkoitus olisi kiinnittää maalivahdit ainakin kahdeksi kaudeksi. Nuoren kanadalaisen, joka onnistuu, voi kiinnittää suhteellisen helposti seuraavalle kaudelle, jos tarve vaatii. Karhusesta tuskin saataisiin iloa kuin maksimissaan yhdeksi kaudeksi.

3 tykkäystä

Olisiko vain ajoitus ollut huono? Myös Hrachovina etsi uutta seuraa?

Viime kaudelle haettiin huhujen mukaan Metsolaa ja kuvioiden kariuduttua Leinonen kilautti kesäkuussa Bäckströmin apuun. Tälle kaudelle Larmi oli tulossa, jonka NHL -peikko vei lopulta rapakon taakse…

Positiivista uutisessa on se, että Tappara antaa vanhoille pelaajilleen mahdollisuuden treenata mukana eli ainakaan siltoja ei todennäköisesti ole poltettu Karhusen suuntaan.

13 tykkäystä

Uskon että Domi ja Karhunen molemmat katsovat ulkomaille tässä vaiheessa uraansa. Miksi ottaa pienempi palkka Liigasta kun saa enemmän rahaa ulkomailta? Molemmat ovat pelanneet Liigan tavallaan ”läpi”.

6 tykkäystä