Outo juttu, meinaan nykyinen työelämä. Jotkut firmat hyödyntävät tällaista “mahdollisuutta” häikäilemättömästi. Työn kokeilijoiden lisäksi ovat saaneet lisäksi palkkatuettua työväkeä. Palkkatukityö on työttömälle tietysti hyvä, sillä palkka on palkka, sama se on kuka sen maksaa. Orjatyöläisiä käyttävät firmat saavat kovasti kilpailuetua muihin nähden. Siinä on kiva tehdä omistajille tulosta.
Yleensä työn kokeileminen sopii “tehtäviin”, jotka ovat likaisia, mahdollisesti terveydelle haitallisia (juuri tällainen kierrättäminen, varsinkin elektroniikkaromu) ja erityisesti helppoja suorittaa. Yleensä mitään suojavarusteita ei anneta “talon” puolesta, itse ne hommattava, jos haluaa säilyttää terveytensä. Työttömän etua näissä asioissa ei ajatella, eli mitään merkitystä ei ole koulutuksella eikä työhistorialla. Kun TE-keskus käskee, niin toteltava on, jos meinaa syödä jotain.
Arvatkaapas ketkä tämän lystin maksavat? No me kaikki veronmaksajat. Ensinnäkin yritykselle myönnettävä palkkatuki voi olla esim. 40% palkkakustannuksista. Sitten toisekseen työn kokeilijallle maksetaan 9 e / osallistusmispäivä. Käsittääkseni lisäksi työn kokeilun järjestäjälle maksetaan vielä 10 e jokaisesta työn kokeilijasta / päivä. Ainakin kuntouttavassa työtoiminnassa näin oli.
Työn kokeilijalla ei ole oikeastaan oikeuksia, vaan ainoastaan velvollisuuksia. Jaa no, onhan siellä yksi: työkokeilussa olevalla on oikeus päivittäisiin taukoihin kuten työsuhteisilla työntekijöillä, jee.
Työkokeilu ei ole työsuhde, sen ajalta ei makseta palkkaa, eikä se kerrytä vuosilomapäiviä tai eläkettä. Koska työkokeilu ei ole työsuhde, työkokeiluun osallistuva ei ole työterveyshuollon piirissä. Poissaoloihin tulee olla pätevä syy, lääkärintodistus tms. Jo 5 “luvattomasta” poissaolopäivästä voi seurata karenssi.
TE-keskuksen sivuilta löytyy yllättäen ainakin yksi keino, jolla voi välttyä joutumasta työnkokeilijaksi:
"Todistus huumausainetestistä
Työkokeilun järjestäjä voi halutessaan edellyttää kokeiluun osallistuvalta huumausainetestiä ja -todistusta ennen sopimuksen allekirjoittamista. Huumausainetodistukseen sovelletaan työelämän tietosuojalakia, ja sen kustannuksista vastaa työkokeilun järjestäjä.
Huumausainetodistuksessa on arkaluonteisia terveystietoja. Jos työkokeiluun osallistuva ei halua esittää todistusta, työkokeilusopimusta ei tehdä. Tämän takia työkokeiluun osallistuva ei kuitenkaan menetä työttömyysetuutta."
Työkokeiluun ym. muihin “orjatöihin” liittyy paljon väärinkäytöksiä ja suoranaisia laittomuuksia, joita vastaan tulisi kaikkien taistella. Ensimmäinen askel on se, että nämä 9 e pakkotyöt pitäisi tehdä vapaaehtosiksi, sillä on olemassa sellainenkin ihmistyyppi, joka näitä haluaa tehdä. Jos joku itse haluaa orjaksi, niin ei kai sitä voi estää. Normaalia ihmistä ei saisi pakottaa tällaiseen. Jos nykyinen meno jatkuu, niin kohta palkkatyö on vain harvojen etuoikeus, muut tekevät ilmaiseksi.