Etätyö

Kokeillaas tällaista aihetta, koska Suomessa tehdään luultavasti etätyötuntien ennätys tässä tulevina viikkoina. Itselleni homma on hyvin tuttua, koska työ on ollut suhteellisen paikkariippumatonta tuolta 2000-luvun alkupuolelta asti, mutta osalle se saattaa nyt olla uusi kokemus. Tämäkin on sellainen laji jossa oikealla tekniikalla on merkitystä.

  • Liiku. Varsinkin isolla toimistolla tulee sentään jonkin verran käveltyä: Kollegan toimistolle, kahvinkeittimelle, ruokalaan jne. Kotona tilat ovat keskimäärin pienemmät, joten keskittyneestä työpäivästä tulee todella staattista. Pidemmän päälle tämä on hyvin haitallista, eli muista nousta välillä ylös ja liikkua. Venyttele, käy ulkona ottamassa happea tai hae lounas jostain.
  • Ergonomia. Toimitolla on yleensä hyvät työpisteet ja nykyään usein seisomapöydän mahdollisuus. Kotona on vaarana lösähtää sohvalle, sänkyyn tai muuhun huonoon asentoon. Katso että työpiste on kotonakin kelvollinen. Seisomakorkuisia “baaripöytiä” saa edullisesti, tai läppärin voi jollain muulla konstilla korottaa seisomakorkeuteen.
  • Ergonomia II. Älä nykerrä selkä kaksin kerroin läppärillä - käytä kunnon hiirtä ja näppäimistöä. Jos ei ole mahdollista kytkeä kunnon näyttöä, niin läppärin korottava jalusta on hintansa arvoinen.
  • Keskittyminen. Osalle etätyö on paljon tuottavampi ympäristö kuin toimiston hälinä, mutta joillekin fokusoituminen on vaikeampaa – kotona ei kukaan katso ja somet sun muut houkutukset saattavat aiheuttaa mielen harhailua. Yksi hyvä konsti on aikatauluttaa ja ajastaa työ. Jaa työ esimerkiksi 30min “sprintteihin” ja kellota ne. Esimerkki: Suunnittelet etukäteen että raportin teko kestää 2 tuntia. Jaa työ 30min sprintteihin. Laita itsellesi puolen tunnin ajastin, jonka ajan painat täysillä hommia - sitten parin minuutin tauko ja jaloittelu/venyttely ja sitten kellotat uuden puolituntisen. Tavoitteena että homma on neljässä sprintissä tehty. Menetelmä tunnetaan nimellä Pomodoro ja se tutkitusti toimii (KVG).
  • Keskittyminen II. Osalle työfiiliksen löytäminen kotona on todellinen haaste. Jos homma tuntuu vaikealta, niin kokeile seuraavaa - laita toimistovaatteet päälle, lähde ovesta ulos, kävele sopiva matka, palaa kotiin ja aloita työt. Tämä voi auttaa orientoitumaan, verrattuna siihen että alat sängyn raikkaana kalsareissasi nykertämään hommia.

Kerro omat kokemuksesi etätöistä ja onko sinulla asiaan liittyviä konsteja/menetelmiä/rutiineja?

15 tykkäystä

Olen tehnyt pyöreästi viimeisen 8 kuukautta kahta päivää viikosta etänä. Kivaa on se, kun työpäivän jälkeen, se on kone kiinni ja huomiseen! Aikaa säästyy paljon muualle. Oma kahvinkeitin on luksusta.

Itsellä on peliharrastuksen vuoksi ihan kunnon pöytä ja tuoli, joten sen puolen saa kuntoon helposti. Nyt täytyy vielä USB-jakaja hankkia, että saa tosiaan kunnon näppäimistön ja hiiren kiinni koneeseen. Työpaikat etätyökoneissa on aika rajallisesti USB-portteja. Kun tekee sen kaksi päivää per viikko pyöreästi niin ei ole hirveästi niihin ergonomioihin tarttenut kiinnittää vielä huomiota. Nyt täytyy.

Maanantaina käytännössä menen toimistolle hakemaan mukaan sen, mitä tarvitsen ja sitten ei toimistoa kurkitakaan hetkeen.

1 tykkäys

Tähän liittyen tuli firmassa pieni piikki tänään VPN yhteyksiin. Ilmeisesti etätyö vaatimukset menneet perille kun pariin kertaan katkaistiin kaikki yhteydet ja lisättiin rajoituksia yhteyden sisältöön. Ens viikolla saadaankin sitten lisää kapsiteettia ja lisenssiä Ciscolta. Taitaa ciscolla olla nyt myyntiä noille anyconnect palveluille.

Mutta asiaan, vaikka istuu kotona niin työkavereita ei kannata unohtaa. Muuten menee vähän yksin puurtamiseen. Lync/teams ryhmä chattia vaan auki vierelle niin ei jää yksin puurtamaan.

4 tykkäystä

Mulle etätyö on osa jokaista viikkoa. Se mitä nyt minulla kokemusta on, niin etänä saan tehtyä tunnissa kahden tunnin konttorihommat.

Toki minun työ ei ole parhaimmillaan etätyössä.

5 tykkäystä

Meillä saa onneksi (?) tehdä etänä melkein niin paljon kuin haluaa. Ongelmaksi vaan muodostuu välillä se, että tekee vähän liikaakin hommia, kun on mahdollista tehdä oikeastaan missä vain ja milloin vain… Jos on kovasti hommia, niin teen enemmän etänä, koska ei ole oikein mahdollisuutta istua toimistolla pitkää päivää (koirat) ja kotona saa paljon enemmän tehtyä. Kotona myös saa samalla vaikka pyykkiä pestyä ja koirat lenkitettyä lounastauolla, eikä kukaan häiritse työhön keskittymistä. Ergonomia vain on surkea minulla, kun ei ole työpöytää, eikä edes mahdollista mihinkään sellaista laittaa… Aina sitä yrittää istua kunnolla ym. mutta lopulta sitä ajautuu kerta toisensa jälkeen ihan hirveään asentoon… :woman_facepalming:

8 tykkäystä

10 minuutin sääntö - nouse tuolilta ylös seisomaan suoraksi 10min välein. Jos haluaa hifistellä niin samalla voi tuulettaa eli nostaa kädet kohti kattoa ja kurottaa varpailleen.

Vaiva on erittäin pieni, mutta etenkin pitkässä juoksussa tekee hyvää.

9 tykkäystä

Meillä on etätyö ennemminkin sääntö kuin poikkeus, varsinkin pitkämatkalaisilla. Itse käyn toimistolla yleensä kerran viikossa. Kotona mulla on 1:1 säädettävä sähköpöytä kuin duunissa, samoin näppis, mousetrapper. Kotiruutu on kyllä isompi. Toki enemmin toimistolla pitäisi käydä koska tilat on juuri rempattu viimeisen päälle. No luulen että jatkossa tulee käytyä siellä useammin. Tosin nyt ei saa juuri missään kokoontua.

4 tykkäystä

Tässä kohtaa voi toki miettiä sitäki, että jos koulut on kiinni ja lapset pyörii ympärillä, mites sitte. Varsinkaan jos ei oo varsinaista työhuonetta ja keli semmonen, että lapset ei viihdy ulkona. Osa hommista tulis varmasti tehtyä vasta iltayöstä ku talo on rauhottunu.

3 tykkäystä

Itselläni on työnantajan puolelta mahdollisuus etätöihin, jopa suosituskin. Ainoa ongelma toteutukseen on huonot olosuhteet keskittymisen suhteen. Työrauhaa on tasan sen aikaa kun ipanat ovat koulussa. Vaikka työtilana on erillinen huone saa jälkikasvu härdellin aikaiseksi sitä varmemmin mitä tärkeämpi homma on kesken.:blush:

1 tykkäys

Tutkimustulokset tukevat vahvasti etätyön tekemistä.

  1. Avokonttorien melu syö tutkitusti noin kuukauden (!) verran työaikaa vuodessa. Lisäksi se tuplaa sairauspoissaolojen määrän.
  1. Tutkimusten mukaan ihmiset myös tekevät enemmän töitä etänä kuin toimistolla. (Tämän voisi kuvitella linkittyvän kohtaan 1.)

Etätyön haasteita ovat työn ja vapaa-ajan pitäminen erillään (ihmiset tekevät etänä entistä pidempää päivää) ja yhteisöllisyyden kokemuksen ylläpitäminen.

Etätöissä työn tehokkuus lisääntyy eli ihmiset saavat enemmän aikaan.

Vilkmanin mukaan etätyön hyödyt ovat niin suuret, että jatkossa se tulee entisestään lisääntymään.

– Etätyö myös mahdollistaa työn ja muun elämän järkevämmän yhteensovittamisen. Työpaikalle siirtymiseen tarvittava aika jää pois: se antaa enemmän aikaa perheen kanssa olemiseen tai vaikka nukkumiseen ja liikuntaan. Ne tukevat hyvinvointia ja sitä kautta työhyvinvointia, Vilkman sanoo.

Kaikissa työyhteisöissä ei enää ole väliä, mihin aikaan työt tekee. Konttorilla ei tarvitse käydä tai töitä tehdä 9–17, kunhan työt tulevat tehdyksi. Etänä tehdään siis työt valmiiksi vaikka sitten illalla.

Työaikana työpaikalla haahuilu annetaan itselle paremmin anteeksi kuin kotona etäpäivänä haahuilu, Ulla Vilkmanin muistuttaa.

2 tykkäystä

On muuten screenit ja monitorit menneet kaupaksi. Kävin juuri Powerista ostamassa kotikonttorille Samsungin monitorin. Myyjä sanoi, että monitori on ollut tämän päivän hittituote

1 tykkäys

Aikaisemman työnantajan (iso organisaatio) aikana saimme pitkän vääntämisen jälkeen mahdollisuuden tehdä töitä etänä. Tämän jälkeen muutama vuosi mentiin kaavalla kolme viikkoa kotona ja yksi viikko toimistolla. Valitettavasti parisen vuotta sitten työmme siirrettiin toiseen isoon organisaatioon, jolloin etätyö “tapettiin” saman tien ja sen jälkeen täysin samat hommat on tehty toimistolta käsin. Tähän on ehkä tulossa muutosta tulevaisuudessa, mutta saapa nähdä olenko tuolloin enää töissä kyseisessä paikassa.

Tilanteen ollessa mikä on, myös itse alan tekemään työt etänä. Toimistolla tottunut mukavasti seisomaan sähköpöydän ääressä ja suunnittelin sellaisen hommaamista kotiinkin, mutta nuohan maksaa todella reippaasti. Onko palstalaisilla mitään hyviä vinkkejä mistä sähköpöydän saisi edullisesti tai muita kekseliäitä seisomaratkaisuja omalla kotitoimistolla? Pöydälle laitettavat koroketelineet näyttää mun mielestä typeriltä.

Itse aikanaan ostin omilla rahoillani lähinnä silloista etätyötä varten Ikeasta veivattavan Skarsta-työpöydän. Yhtä hyvin nousee ja laskee kuin sähköpöytä, mutta kustantaa vähemmän.

1 tykkäys

Mulla kävi tuuri, kun toimisto meni remppaan ja sai ostaa sikahalvalla kalusteita. 30e maksoin 160 leveästä sähköpöydästä.

1 tykkäys

Kannattaa katsoa myös käytettyjä. Maksavat alle puolet (350-400e)uuden hinnasta ja saattaa olla uusi kansi tai moottorikin vaihdettu. Esim. Martela Outlet myy.

Itsellä kotona ollut aina ylimääräinen näppis+näyttö etähommia varten, mutta ruokapöydän ergonomia ei kyllä ole paras mahdollinen vrt. toimistossa en istu en lainkaan koneen äärellä. 95% töistä pystyy hoitamaan kotoa nykyään.

Verkkokauppa.comin ku avaa, ni ekana suositellaan web-kameroita ja konferenssi mikkejä. Loppuviikosta haettin työpaikalle noi 50 euron Logitechin kameroita niin paljo ku hyllyssä oli, mutta ny näköjään on taas kaks kappaletta, joten jostain niitä on vähä saatu lisää.

Tänään alkoi minulla etätyö. Huomaan vaikeutta tarttua töihin näin kotosalla. No kone käynnistetty ja sähköpostit luettu. Se kai jo on ihan hyvin.

2 tykkäystä

Tällä tietoa itsellä alkaa tuo pitkä etäpätkä huomenna. Nyt toimistolle ihmettelemään.

1 tykkäys

Kuullut tuolta ja täältä kuinka eri yritysten vpn huutaa hoosiannaa. En ihmettele yhään kun niin paljon tullut infoa että tehkää etätöitä. Kyllä etätyö on mainio tapa tehdä hommia, jos työnkuva mahdollistaa etäilyn ja kotona on vermeet kunnossa (pöytä, tuoli, näyttö, kuulokkeet, hiiri & näppis).

En suosittele etää jos kotona ei ole vermeet kondiksessa.