Ei maksa. Varsinkin jos armeijan lääkäri toteaa, että sulla on vanha vamma joka edesauttoi tämän uuden syntyä. Ystävän selkä meni armeijassa, oli aikanaan jo sen telonut urheilussa. Armeijassa selkä meni uudelleen valtio katsoi ettei ollut korvausvelvollinen eikä myöskään maksanut kuntoutusta palveluksen jälkeen. Onneksi kaveri sai selkänsä lopulta itse kuntoutettua (omalla rahalla) ja on pystynyt elämään suht normaalisti. Markkasen tapauksessa valtio ei olisi ikinä kyennyt maksamaan korvauksia jos Markkasen ura olisi tuhoutunut Intin takia(Markkanen vain halusi ottaa sen riskin.)
1 tykkäys
Pilliin vihellettyä ei kouluttamattomia lähetetä rintamalle. Ei ainakaan nykylainsäädännön vallitessa.
Ja siinä tilanteessa niitä ei voisi pikakouluttaa? Perustaistelijan kouluttaa hyvinkin nopeasti. Kyllä noille rynkky lyödään völjyyn ennen pitkään.
2 tykkäystä
Olihan se suht huvittavaa aikoinaan kun itse palvelusta suoritin 2015 Pirkkalassa ja eräs nimeltämainitsematon kiekkoilija lähti vapautuslappu kourassa polvivaivojen takia kotiin, olisko ollut tyyliin keskiviikkona, ja viikonloppuna pelasikin jo paikallispelissä 
.
Mutta esim Crohnin tauti tai diabetes voi olla ihan päteväkin selitys vapautukselle, vaikka huippu-urheilija olisikin.
Ja luotan kyllä päättäviin tahoihin, ettei nyt ihan mistä tahansa syystä saa vapautusta palveluksesta.
1 tykkäys
Todennäköisesti toimisivat niin sanottuna PR-taistelijoina. Keräisivät maailmalla tukea Suomen sotaponnisteluihin. Eivät he rintamalle joudu, elleivät itse halua.
En ole asiasta varma, mutta sotien jälkeen olisi tehty päätös, että perheestä kaikkia ei laitettaisi rintamalle pakosta. Ainakaan heti. Suomessa oli niin paljon äitejä ja isiä, jotka menettivät kaiken.
1 tykkäys
Yks kipee nilkka saattaa estää asepalveluksen, mutta siviilipalvelusta se ei estä. Tämän mä haluaisin kuulla, miksi sai totaalisen vapautuksen.
1 tykkäys
Itse luotan kutsuntajärjestelmän oikeudenmukaisuuteen ja puolueettomuuteen.
Vanhin poikani sai vapautuksen terveydellisistä syistä vaikka onkin aktiiviurheilija. Selkärangan ongelma täytyy ottaa huomioon jokapäiväisessä elämässä 24/7 kuntoutuksena ja oikea-aikaisena lepona. Ei koulutuksessa voida lähteä siitä että jokaisen yksilön tarpeet huomioidaan. Hieman liioitellen: jos repun laittaminen selkään vaatii 10 min lämmittelyn ja lihasten aktivoinnin, niin ei se toimi käytännössä. Raja on vedettävä rauhan aikana johonkin jotta koulutus pystytään järjestämään tehokkaasti.
Pojallani vapautuspäätös tehtiin kun oli kolmannen kerran kutsunnoissa. Tilanne todettiin silloin pysyväksi. Itse en pidä prosessia liian löysänä kun 2 vuotta seurattiin voitaisiinko poika ottaa palvelukseen. Tosin jo toisella kerralla kapteeni oli todennut ettei seurannan jatkamisessa sinällään ole järkeä koska tilanne ei tule muuttumaan.
Itsekin suhtauduin aiemmin erittäin kielteisesti kaikkiin lusmuilijoihin jotka eivät käy armeijaa. Syistä en kauheasti välittänyt. Pojan tilanteen seuraaminen avasi silmiä ja sai miettimään asiaa useammalta kantilta.
4 tykkäystä
Omasta mielestä kaikkien kynnelle kykenevien asepalvelus tulee suorittaa. Mikäli sotaan jouduttaisiin, kaikille löytyy varmasti sopiva rooli.
En ole ikinä pitänyt, jos velvollisuuksista koitetaan luistaa. Kun pystyy huipputasolla urheilemaan, niin tuntuu oudolta ettei asepalvelus onnistu.
Onhan tuo huippu-urheilijoiden asepalvelus muokattu heille sopivaksi. Taitavat monet käydä sitä kesäisin parin vuoden aikana.
4 tykkäystä
Ja urheilijat tuskin olisivat ensimmäisenä rintamalla. Ei siellä olisi läheskään kaikki muutkaan asepalveluksen suorittaneet.
Eivät varmasti olisikaan. Sitä juuri tarkoitin, että urheilijoillekin löytyy varmasti sopiva rooli, kun tuo perinteinen sodankäynti on kovasti muuttunut. Niinkuin ikävä kyllä on tullut huomattua Venäjän hyökkäyksen jälkeen.
Esimerkiksi ”melkoista” videopeliä” ihmishengillä on tuo taistelu droonien avulla.
Onko näin? Jos nyt niin ikävästi kävisi, että Suomi ajautuisi sotaan, niin ainakin itelle jonkun urheilijan kaatuminen sodassa olisi varmaankin suhteellisen pienen mittakaavan murhe.
Yleisesti ottaen Hintzin suhteen samoilla linjoilla @Labrys kanssa; ne tietää, kenen tarvii tietää. Muiden ei tarvi tietää.
1 tykkäys
Miten sen nyt ottaa. Ylipäätän elämän murheet eivät mene niin, että suurinta murheditaan ensin, ja kun se on murehdittu, tulee seuraavan vuoro – limittäinhän ne ovat (esim. “ero tulossa, yt-neuvottelut alkaa töissä ja perhana kun kissakin oksensi lempi paidalle”).
Urheilulla, musiikilla ja sen sellaisella on paikkansa elämässä, ja erityisesti ne vievät ajatukset muualle. Esim. Ukraina on sodassa, mutta epäilemättä Euroviisu-voitto ja futisjoukkueen voitot ovat silti tuoneet hieman iloa elämään. Kyllä minua harmittaisi aivan vietävästi, jos sen lisäksi, että sota veisi monta ystävää rintamalle ja ties sun muuta mitä, Tuomas Holopainen menisi ja ottaisi luotisuihkun rintaansa ja kävisi niin, että en enää koskaan saisi kuulla uutta Nightwishin musiikkia.
1 tykkäys
Hyvä pointti, ja toki näin rauhan aikana on vaikea spekuloida miten oikeasti asioihin suhtautuisi, mutta ainakaan henkilökohtaisesti en tuota osaa allekirjoittaa. Toisaalta oma elämänkatsomus ja tapa havainnoida maailmaa on melko pragmaattinen, enkä sinänsä näe (tässä kontekstissa) huippu-urheilijaa, muusikkoa, tai vaikka näyttelijää yhtään sen erikoisempana kun ketään muutakaan. Toisaalta suhtautumiseen vaikuttaisi epäilemättä myös konfliktin laajuus, ja se minkälaiseen rooliin siinä itse sijoittuu.
Kevennyksenä todettakoon, että tämähän olisi melkein siunaus. Saa melkein jopa toivomaan sotaa!
1 tykkäys
En minäkään, enkä siis kannata mitään erioikeuksia. Tuollainenkin näkökulma vain voi olla olemassa.
1 tykkäys
Armeijassa voi loukkaantua. Niin voi terassia öljytessäki, kaupassa käydessä tai vaikka kummitytön kanssa leikkiessä. Kuinka todennäköisesti juuri armeijassa loukkaantuu, ei mielestäni kovin iso riski kuitenkaan ja oli huippu-urheilija tai ei, elämää pitää elää joka päivä. Harva on niinku Kariya, että yrittää blokata jokaisen riskin pois. Ja silti Kariyankin ura loppu kesken. No vapaa-ajasta mies tais selvitä ihan hyvin.
1 tykkäys
On pikkasen eri asia loukkaantua vapaaehtoisen kummitytönnleikeissä kuin valtion velvoittavan pakkotyön aikana. Suomessa on muuten vapaitettu kokonaan eräs uskontokunto, kosla eivät halua mennä edes siviilipalvelukseen. Siinä sivussa yksittäinen jääkiekkoilija tuskin suurta lovea tekee valtakunnan puolistukseen.
2 tykkäystä
Ainakin jehovan todistajat joutuvat nykyään käymään armeijan tavalla tai toisella.
5 tykkäystä
Urheilija ei ole kansalaisena eriarvoinen (tai ei ainakaan pitäisi olla) kuin kuka tahansa muu asevelvollinen. Tämä on mielestäni se pointti. Muu ajatusmalli on itselle vieras.
Jos Suomea kohtaisi Ukrainan kaltainen tilanne, ei siviilielämän rooleilla pitäisi olla mitään merkitystä sotatilanteessa. Kaikille sotaan joutuville se on henkilökohtaisella ja lähiomaisten tasolla ihan yhtä kamala tilanne.
3 tykkäystä
Onhan tässä otettu askeleita oikeaan suuntaan jo vuosien ajan ja nykyään urheilukoululaisilta vaaditaan oikeita suorituksia armeijassa tai edes samanlaista palvelusta kuin muilta, koska aikaisemmin oli minusta niin, että urheilijat kävivät kun huvittaa, olivat niin vähän kuin haluavat ja pääsevät nopeammin pois. Nimenomaan urheilijoiden asepalveluksessa olemme menneet kokonaisuutena merkittävästi eteenpäin viime vuosina ja se johtuu paljolti siitä, että meillä on tasa-arvovaltuutettua yms. joka on aika hanakasti alkanut ottaa näihin epäkohtiin kiinni.
Valtionhan pitää kohdella lähtökohtaisesti kaikkia kansalaisia samalla tavalla oikeusvaltiossa. Ei voi olla mitään porukkaa, jota kohdellaan jo lähtökohtaisesti eri tavalla. Armeija ja siivilipalvelus ovat tästä huolimatta hieman haastavia kokonaisuuksia, koska ihmisten kohteleminen samalla tavalla on koulutuksen tarkoituksen kannalta epätarkoituksenmukaista. Jokainen armeijan suorittanut tietää, että armeijassa mennään heikoimman ehdoilla kaikessa, ei todellakaan parhaimman. Mitä paremmin sopeutuu armeijaan ja mitä tehokkaampi tyyppi, sitä enemmän hän kärsii siitä, koska seuraavaksi hän odottaa kaikkia muita. Armeijan suorittaminen on aivot narikkaan ja tee, mitä käsketään.
Urheilijat asian varsinaisessa merkityksessä ovat yleensä fyysiseltä kunnoltaan erinomaisessa kunnossa ja esimerkiksi armeijan peruskausi koostuu lähinnä peruskunnon kohotuksesta sekä erilaisista aselajiharjoituksista. Monelle todella hyvä, mutta urheilijalle täysin tarpeeton kausi. Oikeassa sotatilanteessa se, mitä ihminen osaa LAAJASTI ja puhutaan nyt myös siviiliosaamisesta, on tänä päivänä jo melkein tärkeämpää kuin se, mitä osaat armeijan jälkeen.
En halua kuulostaa epäkunnioittavalta, mutta armeija on isojen poikien (ja joskus myös tyttöjen) joukkoharjoitus, jossa oppii passiivisesti paljon hyödyllisiä elämätaitoja (esimerkki hyödyllisestä elämätaidosta on kyky ryhmäytyä tuntemattomien ihmisten kanssa epämiellyttävien asioiden äärellä saaden jonkinlaisen suorituksen yhdessä kokoon). Urheilussa myös saa monia hyödyllisiä taitoja, jotka ovat suoraan siirrettävissä armeijaan.
Suomessa halutaan kouluttaa koko ikäryhmä, mutta modernin armeijan ja taistelemisen vuoksi se ei ole enää pitkään aikaan ollut tarpeellista. Suomella on kunnioitettavan iso reservi, mutta tositilanteessa käytämme sitä säästeliäästi ja siellä on paljon reserviläisiä, joilla ei ole nytkään minkäänlaista sodanajan sijoitusta. Se tarkoittaa, että heille etsitään paikka tositilanteessa ja todennäköisesti se etsitään sieltä, missä henkilöstä on eniten hyötyä. Sijoittamattoman siviiliura voi tässä kohtaa olla hyödyllisempi valtiollemme kuin aikanaan suoritettu asepalvelus.
Pitkä asia lyhyeksi: Suomessa pitäisi miettiä ENEMMÄNKIN eriyttäviä rakenteita kuin yrittää yhdenmukaistaa kaikkea kaikille sopivaksi. Armeija hyötyisi enemmän tehokkaasti koulutetuista, motivoituneista osaajista, joilla on kyvyt ja halu olemassa. Uskon, että näistä urheilukoulun kansalaisvelvollisuutensa suorittaneista on tosipaikan edessä merkittävää, oikeaa hyötyä, mutta ne taidot on hankittu muualta.
2 tykkäystä