Yhteisöpeli: Soluttautujat harjoitusleirillä -ilmoittautuminen

Soluttautujat harjoitusleirillä

Tuppuru HC:n harjoitusleiri oli vasta alussa, kun huhut alkoivat vellomaan – harjoitusleirillä oli sattunut ikäviä tapaturmia, joiden johdosta pelaajia oltiin jouduttu passittamaan kotiin. Nyt huhuiltiin, että jotkut leirin jäsenistä teloivat tahallisesti osaa pelaajista. Ilmeisesti, kyseessä saattoi olla verivihollisen, Ipandeerus Hockey Clubin soluttautuneet pelaajat. Jäljellä olevat Tuppuru HC:n pelaajat halusivat tietää, ketkä tämän takana olivat. He eivät vain tienneet, mikä osuus kokonaaman peittävin suojamaskein naamioituneista pelaajista ovat omaa väkeä, mikä Ipandeerus Hockey Clubin. Ei auttanut muu, kuin lähteä selvittämään, ketkä nämä syylliset olivat, jotka haluavat tahallaan sabotoida Tuppuru HC:n harjoitusleiriä.

Pelin rytmi

Päivä kestää noin 3-4 vuorokautta. Päivän aikana peliketjussa puhutaan pelistä, etsitään syyllisiä ja äänestetään pelaajia. Pelistä ei saa puhua muualla, kuin peliketjussa. Tästä on poikkeuksena ainoastaan soluttautujien keskustelut. Päivän lopussa se, kenellä on eniten ääniä, tippuu pelistä, ja hänen roolinsa paljastetaan kanssapelaajille. Tippunut pelaaja ei saa pelin ollessa käynnissä enää kommentoida peliä.

Yö kestää noin vuorokauden. Yön aikana yksi soluttautuja lähettää yksityisviestein pelinjohtajalle sen pelaajan nimen, jonka haluavat pelistä tiputtaa. Yön aikana kukaan ei peliketjussa puhu, vaan kaikki nukkuvat.

Yön jälkeen tulee aamu, jolloin pelinjohtaja kertoo sen pelaajan nimen, jonka soluttautujat valitsivat. Hän tippuu, eikä hän saa enää osallistua peliin. Aamun jälkeen alkaa taas päivä, jolloin spekulointi ja keskustelu peliketjussa jatkuu niiden osalta, jotka pelissä vielä mukana ovat.

Tästä eteenpäin tämän ohjeen päivällä ja yöllä tarkoitetaan pelin päiviä ja öitä.

Äänestäminen

Äänestäminen tapahtuu kirjoittamalla boldatulla tekstillä ++nimimerkki , esimerkiksi ++Acetho . Mikäli haluat perua äänen, se tapahtuu vastaavasti –nimimerkki. Se ääni jää voimaan, joka on laitettu viimeisimpänä, ja jota ei ole peruttu. Mikäli äänestää toista nimimerkkiä vahingossa ennen edellisen peruuttamista, jää ensimmäiseksi laitettu ääni voimaan. Jokaisella pelaajalla on yksi ääni käytössään per pelipäivä. Eniten ++ -ääniä saanut pelaaja tippuu päivän lopuksi, ja hänen roolinsa paljastetaan. Tasatilanteessa se, joka sai äänimääränsä ensin, tiputetaan.

Keskustelu

Pelistä saa keskustella vain, ja ainoastaan peliketjussa. Peliketjussa saa keskustella vain, ja ainoastaan pelissä mukana vielä olevat pelaajat. Tippuneet joutuvat odottamaan pelin päättymiseen saakka, että pääsevät kertomaan fiiliksensä muille pelaajille. Tästä on poikkeuksena kolme soluttautujaa, jotka saavat (ja heidän kannattaakin) pitää yhteyttä erikseen yksityisviestein esimerkiksi strategian muodostamiseksi ja päätettäessä kunakin yönä tiputettavaa pelaajaa. Peli menee täysin pieleen, mikäli omaa rooliaan tms. aletaan spekuloimaan jossain muualla, tai jos yksittäiset pelaajat käyvät keskenään yksityisviestein vaihtoa pelin kulusta. Tämä on siis ehdottomasti kiellettyä. Vaikka pelin päämääränä on voittaminen, perimmäinen tarkoitus on kuitenkin pitää hauskaa ja laittaa aivot töihin. Näinpä pelin ulkopuolisiin henkilökohtaisuuksiin tai muuten vaan asiattomuuksiin menevä pelityyli johtaa myös pelistä poistamiseen.

Viestien muokkaaminen lähettämisen jälkeen on ehdottomasti kielletty. Voit laatia heti perään uuden viestin, esimerkiksi korjataksesi sanomaasi, mutta et saa enää muokata jo lähetettyä viestiä. Muokkauksia ei saa tehdä missään tapauksessa, ei esimerkiksi kirjoitusvirheenkään korjaamiseksi. Viestejä ei myöskään saa poistaa.

Pelaajamäärä ja pelihahmot

Pelaajamäärä yhteensä on 14, joista 3 pahishahmoa, 11 hyvishahmoa.

3 soluttautujaa (pahis)

Nämä soluttautujat pyrkivät sabotoimaan Tuppuru HC:n harjoitusleiriä jäämättä itse kiinni. Soluttautujista yksi lähettää pelinjohtajalle joka yö sen pelaajan nimen, jonka haluavat tiputtaa. Soluttautujat voittavat pelin, mikäli heitä on saman verran, tai enemmän, kuin Tuppuru HC:n jäseniä. Esimerkiksi, mikäli jäljellä on 2 soluttautujaa ja 2 Tuppuru HC:n jäsentä, soluttautujat voittavat pelin, ja peli päättyy.

1 joukkueen kapteeni (hyvis)

Joukkueen kapteeni ottaa hellään syleilyyn, eli rajuun taktiikkapalaveriin yhden henkilön joka yö. Koska tämä taktiikkapalaveri tulee kestämään koko yön, palaveriin otettua henkilöä ei voi tuona yönä tiputtaa pelistä. Kapteeni ei saa pitää palaveria itsensä kanssa, eikä saa myöskään pitää palaveria saman henkilön kanssa kahtena yönä peräkkäin. Kapteeni siis suojelee haluamaansa pelaajaa yötiputukselta lähettämällä sen henkilön nimen pelinjohtajalle yksityisviestein, jota haluaa suojella.

10 tavallista Tuppuru HC:n pelaajaa (hyviksiä)

Nämä pelaajat pyrkivät päivisin ottamaan soluttautujat kiinni ja äänestämään heidän pois harjoitusleiriltä. Yöllä he lähtökohtaisesti vain nukkuvat.

Pelin kesto ja voittaminen

Peli kestää niin kauan, kunnes soluttautujia on saman verran tai enemmän, kuin hyviksiä (soluttautujat voittavat), tai, kunnes kaikki soluttautujat on tiputettu (hyvikset voittavat). Peli on rakennettu tasapainoiseksi niin, että ennen pelin alkua, molemmilla puolilla on lähtökohtaisesti yhtä vahvat edellytykset voittaa.

Pelin keskimääräinen kestoarvio on noin 2-3 viikkoa.

Aktiivisuus

Peli ei vaadi jatkuvaa aktiivisuutta, mutta peliketjuun olisi hyvä kirjoitella tasaisin väliajoin ja vähintään äänestää jokaisena pelipäivänä. Mikäli pelaaja ei äänestä kolmantena peräkkäisenä pelipäivänä, haetaan tilalle varapelaajaa. Jos varapelaajaa ei löydy, hahmo tippuu seuraavana aamuna. Sitä mielekkäämpi peli on, mitä aktiivisempi se on. Tarkoituksena on saada ihmisistä irti heidän roolinsa, ja mikäli he eivät keskustele, se on vaikeaa. Erityisesti hyvisten kannattaa siis pitää keskustelua yllä ja käyttää äänestämisoikeutta hyväkseen. Muistakaa, että äänen saa aina vaihtaa niin monta kertaa kuin haluaa ennen päivän päättymistä.

Ilmoittautuminen

Peliin ilmoittautuminen alkaa nyt, ja se loppuu, kun 14 pelaajaa on täynnä. Mikäli parin päivän kuluessa 14:s pelaajaa ei ole ilmoittautunut, peli aloitetaan sillä pelaajamäärällä, kuin ilmoittautumisia on tullut, ja hahmolistaan tehdään siinä kohtaa tarvittavat muutokset. Ilmoittautuminen tapahtuu laittamalla viesti ”mukana”, tai jotain vastaavaa, tähän viestiketjuun.

Pelinjohtaja

Toimin pelinjohtajana, joka arpoo ja jakaa roolit yksityisviestein, kertoo päivien päättymisajat, laskee äänet ja kertoo tippuneen roolin. Minulle myös soluttautujat lähettävät yksityisviestein sen nimen, kenet haluavat yöllä tippuvaksi, ja kapteeni sen nimen, ketä haluaa suojella.

Tähän viestiketjuun voi nyt ilmoittautumisen lomassa laittaa peliin liittyviä kysymyksiä ja epäselvyyksiä. Joissain säännöissä on varmasti tarkentamisen varaa.

Ilmoittautuneet:

Virvelia_kainaloon
Armas
tatesulo
Bilbo
Joonatan
Tilhi
Derek
Mustis
Koo

8 tykkäystä

Valitan heti tuomarille, että äänestys olisi ollut paljon parempi :confused:

Mukana siitä huolimatta, seuraavaksi luen säännöt.

Säännöt ovat muuten kristallinkirkkaat, sitä jäin vain miettimään, että onko peliketjun keskustelu tarkalleen ottaen “arvuuttelua” rooleista. Ei siis suoraa arvailua vaan siis metatason keskustelua, vai onko tässä jotain erillistä aihetta. Luulen kyllä ymmärtäneeni idean, mutta tätä voisi täsmentää.

Ja toinen kyssäri. Mitä tapahtuu kapteenin C:lle, kun kapteeni äänestetään pois?

@Acetho

3 tykkäystä

Mukana! Kuulostaa hauskalta. Ihmissutta olen pelaillut, mutta saas nähdä, miten peli lutviutuu näin virtuaalitodellisuudessa.

2 tykkäystä

Keskustellaan pelistä, esim. jonkinlaista roolihassuttelua voi myös tehdä elävöittämään peliä etenkin alkuun, kun aiheet, joihin tarttua, ovat vielä vähissä. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän saat dataa pelaajistosta esim. heidän äänestyskäyttäymisen perusteella, ja näin peli alkaa pyörimään kunnon väännöissä siitä, kuinka joku käyttäytyi hämmentävästi tuona päivänä, ja toinen puolusti toista toisena, ja kuinka joku kirjoittaa aivan ristiriitaisia mielipiteitä pelaajistosta sen mukaan, mikä itselle on suotavinta, jne.

Kapteenin kerrotaan poistuneen harjoitusleiriltä, eli tippuneen pelistä. Mitään uutta kapteenia ei valita, eikä kapteenin tiputtua siis ketään enää suojella öisin.

2 tykkäystä

Täytyyhän se pahiskin saada mukaan. @tatesulo ilmoittautuu

5 tykkäystä

@Bilbo on mukana :blush:, vaikka en ehdikään osallistumaan keskusteluihin tai äänestyksiin arkipäivisin muulloin kuin illalla. Kuulostaa mukavalta peliltä. :slight_smile:

2 tykkäystä

Tägätäänpä mukanaoloa Palautetta kanssakeskustelijoille-ketjussa äänestäneet, koska tämä ketju voi hyvin mennä ohi.

@Treppu @Uderzo @Desperado @peterra @GHOST

Ehkä-henkilöitä en nyt tägää, kaikki eivät kuitenkaan välttämättä tykkää tägätyksi tulemisesta, jos ovat jo paikalla käyneet.

7 tykkäystä

Nyt vaan kaikki vähänkään kiinnostuneet mukaan. Vähintään 8 hlö pitäisi saada kasaan, jotta pelin pystyy aloittamaan. :slight_smile:

4 tykkäystä

Meikä on messissä

3 tykkäystä

Säännöt ovat hyvin selkeät, mutta pari asiaa jäi hieman epäselväksi:

  1. Kun kapteeni ottaa jonkun käyttäjän taktiikkapalaveriin niin keskusteleeko hän oikeasti kyseisen käyttäjän kanssa vai onko taktiikkapalaveri vain kuviteltu juttu?
  2. Kerrotaanko soluttautujille siis alussa ketkä muut ovat soluttautujia, eli oikea pelaaja ei tiedä kenenkään roolia mutta soluttautuja tietää ketkä ovat oikeita pelaajia ja ketkä soluttautujia?
  3. Millaisia ne äänestykset ovat, ja äänestävätkö kaikki pelaajat, myös soluttautujat?
2 tykkäystä

Ei keskustele oikeasti, kapteeni lähettää pelinjohtajalle vain sen pelaajan nimen, jota haluaa tiputukselta suojella kyseisenä yönä. Kapteeni ei toki itse tiedä, suojeleeko hän soluttautujaa vai hyvistä.

Soluttautujat tietävät toisensa pelin alussa, ja saavat käydä keskenään keskusteluja peliketjun ulkopuolella. Kukaan muu ei tiedä, kuin oman roolinsa.

Peliketjussa pelipäivän aikana (joka kestää noin 3-4 vuorokautta oikeaa elämää) kaikki pelaajat saavat äänestää. Päivän päätteeksi eniten ääniä saanut pelaaja tippuu. Äänet ovat kaikkien nähtävillä, kerran ne peliketjuun kirjoitetaan. Myös soluttautujat äänestävät, pyrkien tietysti olemaan ihan samanlaisia tallaajia, kuin muutkin pelaajat.

2 tykkäystä

Mukana :+1:

6 tykkäystä

Mukana ollaan :slight_smile: Olen pitkään foorumia seurannut, vielä pidempää Tapparaa fanittanut. Tätä varten piti nyt sitten vihdoin tänne rekisteröityä! :smile:

11 tykkäystä

No tullaan mukaan kanssa ja koitetaan ehtiä osallistumaankin. Päiväsaikaan poislukien sunnuntait on kyllä täältä suunnalta hiljaista.

4 tykkäystä

Otetaan ilmoittautumisaikaa vielä tämä päivä, eli ilmoittautuminen päättyy tänään 12.9. klo 23:59, tai kunnes 14 pelaajaa on täynnä. Peli alkanee sitten huomenna. :slight_smile:

5 tykkäystä

Mukana, jos vielä ehtii.

4 tykkäystä

No niin! Yhdeksän pelaajaa saatiin kasaan, eli voidaan siis aloitella. Arvon pian roolit ja lähetän jokaiselle roolinsa yksityisviestillä, jonka jälkeen availen peliketjun. Roolitus muutetaan pelaajamäärään sopivaksi:

2 soluttautujaa
1 kapteeni
6 tavallista

Tähän ketjuun ei enää kirjoiteta sen jälkeen, kun roolit on jaettu, vaan sen jälkeen keskustelut käydään avaamassani uudessa peliketjussa. Kysymyksiä voi laittaa aina itselleni yksityisviestillä peliin liittyen.

3 tykkäystä