Ylivoimapelaaminen 2021-22

Mielestäni tämä ketju oli jo perustettu mutta en millään löytänyt sitä.

Tätä on kauden edetessä vähennettävä. Eiköhän tuo Rantakarin paluun jälkeen korjaannu, kun tulee uusi yv-pakki.

Mun papereissa yv-pakkeina toimivat Rantakari, Kinnunen ja Tuulola. Kieltämättä Austin on saanut ihan hyvin tulosta aikaan ylivoimassa mutta en silti näkisi vakituisena yv-pakkina.

Av-pakkeja ovat sitten Vittasmäki, Austin, Seppälä ja Jürgens. Pysyy kuorma tasaisena.

Heti lähti rönsyilemään, pitäisikö ketjun otsikko olla erikoistilannepelaaminen tms.?

1 tykkäys

Aika terve kilpailutilanne yv-pakkien osalta. Niin maaginen kuin Kemiläinen olikin, tuollainen yhden kuninkaan taktiikka voi olla vähän ongelmallinen niin pelaajalle itselleen kuin joukkueen menestyksen kannalta. Viime kaudella välillä näytti vähän siltä, että kaikki, mukaan lukien Kemmu itse, odotti, että kaveri taikoo ihan omin avuin sen pelastavan ratkaisun. Tämä ei kanna isoissa peleissä.

3 tykkäystä

Eiks yv ja av ole sen verran omia taiteenlajejaan, että ansaitsevat omat ketjunsa?

4 tykkäystä

Rantakarin palatessa varmaan Kinnunen on ensimmäinen joka tuosta tippuu, Austin on kuitenkin aika varma ollut tuossa viivalla ja jotenkin sopinut hyvin tuohon paikalle missä on pelannut.
Eikä se Rantakarinkaan yv- paikka ihan kirkossa kuulutettu ole…kyllä sekin täytyy ansaita.

6 tykkäystä

Tämä päivä avasi aika paljon. Morleyn tulo vapauttaa Kuuselan vasemmalle ja tuon varaan rakennetaan ylivoima. Morleylle ei ole kilpailijaa leftin ampujan paikalla, joten tässäkin mielessä todella tärkeä hankinta. Austin paikkaa Rantakaria viivassa. Virta ja Platzer olivat kaksi muuta, mutta maskiin ei kummastakaan ole. Vanhataloa ehkä tuo kaipaisi.

Kakkosylivoima on sitten Levcthin ja Tanuksen mukaan rakennettu. Tanus siirtynee päätyyn ja rightin vetäjä vasemmalle. Viivassa sitten se jolla kulkee. Voi olla, että right siinä jatkaa, eli Kinnunen, ja Austin putoaa kokonaan pois Rantakarin paluun jälkeen.

Kauden alussa ehkä:

Kuusela-Austin-Morley-Virta-Platzer/Vanhatalo
Merelä/Bertrand-Kinnunen-Levcthi-Bertrand/Merelä/Platzer/Peltola

1 tykkäys

Minusta on tähän asti ollut niin hyvää viivapelaamista, ettei minulla ole mitään kiirettä ottaa Austinia tuosta pois. Todella hyvää liikkumista ja kiekon liikuttelua, siis tähän asti, tuossa viivalla.

8 tykkäystä

Itseni toistamisen uhallakin haluaisin vieläkin sanoa, että Austin ei kyllä totisesti ole mikään Bloodin paikkaaja vaan jotain ihan muuta. Minun papereissa yv-pakkien top-kolmosessa tällä haavaa, mutta todella toivon että haastajat nostavat käsiä pystyyn ja ilmoittautuvat skabaan!

En kiellä tätä millään tavalla. Mietityttää vaan tuo kuorman määrä. Pelaa 5vs5 paljon (oma visuaalinen mutu) ja siihen viä av sekä yv päälle. Koko kauden ei varmasti jaksa vetää tuollasella kuormalla samalla tasolla. Jostain mielestäni pitää karsia ja papereissani se on yv, kun Rantakari palaa.

Kysymys kuuluu, kuka tällä kaudella on P.Laine \ J.Karjalainen yv:llä? Viime kaudella sitä 1. yv:n raittia ei koskaan oikeen löytynyt, kuka laittaa Krisun karkit sisään? Saako Krisse ne sitte Morleyn puolelle käännettyä, mene ja tiedä.

Eiköhän Merelä sen paikan ota, tai ainakin tarjotaan.

Veikkaanpa, että Austin kyllä jatkaa ykkösylivoimassa Rantakarin palattuakin. On ollut hyvä siinä, ja Tsekin kaudelta näkee kovan pistepotentiaalin. Lisäksi leftin kätisyys sopii hyvin tuohon Kuuselan ja Morleyn taakse.

1 tykkäys

Tilanne vaikuttaa todella hyvältä kun Tapparalla on laittaa askiin NS: 2 ykkösvitjaa Yv:lle ja vielä jää laatua penkille :+1:

Merelällä siinä jokku, vähintään 47 koon saappaat täytettävänä, no antaa pojan näyttää.

Tuukka Mäntylä antoi Kirvescastissa painetta Waltteri Merelälle, kun sanoi odottavansa Merelältä 20 maalia.

Ei ollut Vanhatalolla asiaa ylivoimalle, joten ykkösylivoima lienee sementoitu kauden avaukseen. Sama viisikko pelasi myös 5-3 ylivoimat. Saas nähdä ottaako Rantakari myöhemmin paikan tuosta Austinin tilalta. Kätisyydellä ei liene väliä, toimii leftin ja rightin pakin kanssa. Austin vetelee lähinnä ranteella, joten maskissa uskaltaa Virta ja Platzerin huoletta olla.

Kakkosylivoima on viime kauden tapaan Tanuksen ja Levcthin varaan tehty. Näyttöjä odotetaan ja katsotaan ottaako Bertrand tuosta Salosen paikan, niin kun veikkaan, että on suunniteltu. Tuulolan luulisi saavan näyttöpaikan aika pian.

Samuel Salonen. Kaverihan tykitti Luganoa vastaan kovia pommeja kaarelta ja iski muistaakseni jossain harjoitusottelussakin samalta paikalta maalin suoraan syötöstä. Toki hän kuuluu 2-ylivoimaan, sillä ykkösessä tuota paikkaa pelaa itsestäänselvästi Morley.

4 tykkäystä

Mitenkäs oliko Santtu Kinnunen edelleen 2. ylivoimaviisikon pakkina vai onko Tuulolaa jo nostettu tuohon paikalle kokeilemaan?

1 tykkäys

Tykkää todella tämän syksyn yv:stä. Se on melko yksinkertaista siirtelyä, mutta kiekko on liikkunut tarpeeksi paljon ja nopeasti, että paikkoja siunaantuu. Austin on tehnyt todella kovaa jälkeä viivassa, mutta silti yv ei ole yhden tempun juttu, niinkuin esim. viime kaudella. Varsinkin kevätpuolella paikkaa pelattiin aina Kemmulle ja toivottiin, että sieltä se ratkeaa. Tai edellisinä vuosina, kun Kuuselan poikkikentän syöttö oli se juttu. Nyt meillä on viivassa selkeä kaveri, joka osaa ja uskaltaa ratkaista, mutta löytyy kaikenlaista muuta variaatiota myös. Ja eiköhän me muutama Kuuselan poikkikentän syöttöpistekin nähdä tällä kaudella. Mutta siihen lisäksi kaikenlaista muuta mukavaa, esim. Morleyn järjestämänä.

Tästä tulee niin hieno kausi! :heart_eyes::heart_eyes::heart_eyes:

6 tykkäystä

Jotain on tehtävä. Näkemykseni:

  • Virta kakkosylivoimaan maskiin tai kokonaan pois ylivoimasta ja Lasaa kokoonpanoon
  • Puhakalle yv-vastuuta, ehkäpä Salosen tilalle, mutta toisaalta hänen tilalle voisi tulla myös Tuulola
  • eli Puhakka Virran tilalle, siis
4 tykkäystä